Uudenvuodenkirje: Miltä näyttää vuosi 2022 keskuspankkikapitalismissa?
Kohti seuraavaa jännittävää vuotta.
Kun perustin Keskuspankkikapitalismi-uutiskirjeen keväällä 2021, olin melko varma, että aiheita uutiskirjeisiin riittää. Enkä ollut suinkaan väärässä. Vuoden aikana olen päässyt kommentoimaan niin keskuspankkien valintoja, yleisempiä taloudellisia kehityskulkuja kuin myös talousteoreettisia kysymyksiä. Näistä viimeiseen liittyen kovin veto oli ehdottomasti kesän korvalla toteutettu Jarno Lehtolan MMT-kurssin kommentointi, jossa riittää pureksittavaa tulevillekin vuosille. Toki myös hystereesi resonoi hienosti viime keväänä. Ja uuskeynesiläisyydestäkin tuli pari mojovaa kirjettä lähetettyä.
Vuoden 2021 varmasti kuumin keskustelunaihe on ollut inflaatio, jonka kiihtymistä on odotettu vuoden ensimmäisistä päivistä lähtien. Ja lopultahan pääsimmekin todistamaan länsimaissa vahvinta inflaatiota sitten 1980-luvun. Jos MMT:stä riittää keskusteltavaa, sitä riittää tuleville vuosille myös inflaatiosta, sen syistä ja taloudellisista seurauksista.
Ja kun inflaatio kiihtyi ja siitä tuli kuuma puheenaihe, tietysti katseet kääntyivät myös maailman suuriin keskuspankkeihin. Jos kerran keskuspankin tehtävänä on inflaation hillintä ja inflaatio on kiihtynyt huippulukemiin, eikö keskuspankkien pitäisi toimia nopeasti ja kiristää rahapolitiikkaansa. Tällä kertaa nopeaa reaktiota ei saatu, vaan vuoden 2021 ajan keskuspankit Fedin johdolla katsoivat tilannetta rauhallisesti. Vasta vuoden lopulla oli aika antaa lupauksia, että jatkossa rahapoliittista tukea on tarjolla rahoitusmarkkinoille ja reaalitaloudelle vähemmän.
Vuoden aikana on tullut tarkasteltua myös yksittäisiä teemoja, kuten kryptovaluuttoja, digitaalista keskuspankkirahaa sekä keskuspankkien ja rahoituksen roolia ekologisen kriisin torjunnassa. Myös muutamia muita romahduksen mahdollisuuksia pohtivia kirjeitä on tullut julkaistua. Kun puhutaan kapitalismista, tämä ei tietenkään ole millään tavalla yllättävää. Onhan talousjärjestelmämme tunnettu siitä, että se horjuu aina jonkinlaisen romahduksen partaalla.
Mutta sitä tikulla jonnekin päin yläruumista, joka vanhoja muistelee. Eli nyt katse eteenpäin ja vuoteen 2022. Mitä silloin tapahtuu keskuspankkikapitalismissa ja mistä ensi vuonna keskustellaan?
Vuoden 2022 näkymät
Ajattelin jakaa vuoden 2022 ennakoinnin kolmeen kysymykseen. Aloitan talouspolitiikasta ja pohdin ensimmäiseksi, millaiset ovat rahapolitiikan ja keskuspankkien valintojen näkymät tulevalle vuodelle. Sen jälkeen siirryn käsittelemään finanssipolitiikkaa ja pohdiskelen sitä, miten valtiot ja hallitukset ympäri maailmaa aikovat ensi vuonna omassa rootelissaan olevaa talouspolitiikan aluetta hallita. Lopuksi arvioin jollain tarkkuudella (sekä analyysin taso että osuvuus) sitä, millaisia lopputuloksia edellisistä ja kaikista muista talouden prosesseista seuraa eli millaiseksi talouskehitys maailmalla vuonna 2022 muodostuu.
Rahapolitiikka vuonna 2022
Vuosi 2022 tulee olemaan vähintään yhtä kiinnostava keskuspankkipolitiikan näkökulmasta kuin edeltäjänsä. Jos maailman tärkeimmiltä keskuspankeilta (Fed, EKP ja BoE) odotettiin kuluneena vuonna ripeitä liikkeitä koronapandemian myötä syntyneiden hinnannousupaineiden nitistämisessä, niitä nähtiinkin vielä varsin vähän. Keskuspankit kautta linjan korostivat malttia ja varoittivat johdonmukaisesti liian nopeasta kiristämisestä.
Pandemiasta riippumattakin esimerkiksi Fed ja EKP olivat uudistamassa rahapolitiikan strategioitaan vuonna 2021 - nämä prosessit olivat käynnistyneet jo ennen koronakriisin hoitoon liittyviä erityistoimenpiteitä - ja päätyivät jossain määrin väljentämään peruslähtökohtiaan. Kun ne tästä edespäin arvioivat inflaatiota osana rahapoliittisen päätöksentekonsa kokonaisuutta, molemmat keskuspankit ovat valmiita katsomaan oman inflaatiotavoitteensa ylittävääkin hintojen nousua jonkin aikaa. Lisäksi Fed on painottanut useaan otteeseen sitä, että se ei enää toimi vain ennusteiden pohjalta, vaan inflaatiota on nähtävä todellisuudessakin, jotta perusteet rahapolitiikan kiristämiselle syntyvät.
Vaikka keskuspankit tällä tavalla venyttivätkin hiukan mandaattiaan ja tekivät siten tilaa elvyttävämmälle rahapolitiikalle heti vuonna 2021, tulevana vuonna kovimman keskuspankkielvytyksen rajat näyttävät kuitenkin tulevan vastaan. Tästä esimakua saatiin vuoden viimeisissä rahapolitiikkapäätöksissä: Bank of England yllätti koronnostolla, Fed kertoi aiempaa nopeammasta QE-arvopaperiostojen vähentämisestä ja EKP euroalueen krooniset ongelmat tiedostaenkin lupasi niin ikään irtautua koronakriisin aikaisesta osto-ohjelmasta jokseenkin nopealla tahdilla.
Arvioin tuoreessa HS Visiossa erityisesti Fedin rahapolitiikan suuntaa ensi vuonna ja julistin lehdessä rohkeahkon ennusteen: Fed tulee toteuttamaan lupaamansa rahapolitiikan kiristämisen, vaikka rahoitusmarkkinoilla ja ennen kaikkea osakemarkkinoilla siitä ei niin pidettäisikään. Ajatukseni on se, että nyt koetut hintapaineet, jotka pitävät vuosi-inflaation ylhäällä vielä ainakin joitain kuukausia, pakottavat Fedin vastaamaan omaan huutoonsa. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen reaalitalous näyttää voivan oikein hyvin ja työmarkkinoiden tilanne edelleen parantuu. Ainoa syy Fedille perua lupauksensa olisi se, että rahoitusmarkkinat jo seuraavina kuukausina hermostuisivat ja siirtyisivät vakaasti myyntilaidalle.
Aiempina vuosina finanssikriisin jälkeen Fedin rahapolitiikan kiristys on johtanut aika nopeasti negatiiviseen markkinashokkiin ja pidemmälle jatkuttuaan myös reaalitaloudellisen suhdanteen viilentymiseen. Nyt vastaavaa pelkoa ei kuitenkaan samalla tavalla ole. Tämä liittyy seuraavaksi yksityiskohtaisemmin käsittelemääni finanssipolitiikkaan, joka on ollut koronakriisin aikana elvyttävämpää vuosikymmeneen. Kun Fed tietää, ettei se ole enää tukemassa taloutta yksin, se uskaltaa katsoa myös rahoitusmarkkinoiden hermostumisen yli aiempaa rohkeammin.
Aivan samalla tavalla kuin Fed uskalsi odottaa inflaation todella kiihtyvän, ennen kuin se aloitti rahapolitiikan kiristämisen, se uskaltaa nyt myös antaa markkinoiden sopeutua uuteen talouspoliittiseen tilanteeseen, jossa kaikki ei enää ole keskuspankkien harteilla. Vaikka rahoitusmarkkinoilla nähtäisiin isojakin luisuja, tämän ei tarvitse juuri heijastua reaalitalouteen, jossa finanssipolitiikalla voidaan pitää talouden rattaat pyörimässä (vaikka yksityinen investointihalukkuus putoaisi hermostumisen vuoksi). Kun rahoitusmarkkinoillakin huomataan, että talouden “fundamentit” ovat nyt aiempaa paremmat, myös siellä voidaan ennen pitkää huokaista helpotuksesta ja laittaa ostohousut taas jalkaan.
Toki on mahdollista, että koronapandemia kiihtyy uudelleen tai muita yllättäviä yhteiskunnallisia kriisejä nähdään vuonna 2022. Esimerkiksi ilmastokriisin laineet voivat lyödä moninkin tavoin korkeampina ensi vuonna, eikä geopoliittinen tilannekaan ole kaikkein vakain. Negatiivisten yllättävien kehityskulkujen tapahtuessa ja uhatessa taloudellista vakautta, keskuspankit voivat melko helposti palata kannattelemaan taloutta. Tällä kertaa ne ovat jättäneet takaportin lukitsematta ja kaikki suuret keskuspankit muistuttavat, että niillä on edelleen keinoja käyttämättä talouden tukemiseksi. Rahapolitiikan kiristäminen on tässä mielessä hyvin ehdollista.
Finanssipolitiikka vuonna 2022
Vaikka jo vuonna 2020 valtiot astuivat vahvasti talouspolitiikan näyttämölle koronaviruksen tullessa tuntemattomana uhkana häiritsemään kapitalistista olemistamme, vuosi 2021 oli kuitenkin mielestäni vasta se käänteentekevä vuosi, jolloin talouspolitiikan ison linjan voitiin katsoa muuttuneen. Tietysti keskeistä tässä oli Joe Bidenin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi ja hänen ainakin aluksi varsin kunnianhimoinen talousohjelmansa, jota myös varsinkin vuoden alussa onnistuttiin demokraattien niukalla enemmistöllä kongressissa toimeenpanemaan.
Biden-elvytys painoi Yhdysvaltojen vaihtotaseen ennätyksellisen alijäämäiseksi, mikä osaltaan kuvaa sitä positiivista kysyntäsykäystä, mikä Yhdysvaltojen finanssipolitiikalla oli koko maailmantalouteen. Vaikka muissakaan maissa ei vielä vuonna 2021 sanottavasti lyöty käsijarrua finanssipolitiikassa päälle, Yhdysvaltojen elvytys oli kuitenkin jotain aivan muuta. Maailman kysyntäveturina ja maailmanvaluutan hallitsijana Yhdysvallat osoitti jälleen suuruutensa ja veti perässään muutkin maailman taloudet nopeaan kasvuun.
Suomikin sai tästä sykäyksestä oman osansa, mikä yllätti monet talouden asiantuntijatkin. Varsinkin, kun myös julkinen talous hyötyi selvästi viennin kovasta vedosta ja julkisen sektorin velkasuhde (velka/BKT) kääntyi monien yllätykseksi laskuun jo vuonna 2021. Euroopan oma elvytysohjelma ei ehtinyt vielä tähän sykäykseen mukaan, mutta monissa eurovaltioissa ainakin pidättäydyttiin nopeista sopeutustoimista. Näin kotimainen kysyntä euroalueellakin pääsi hyvään kasvuun ja työllisyyden paranemiselle oli laajalti hyvät mahdollisuudet.
Vuoden loppua kohti Bidenin talouspolitiikka alkoi saada koko ajan suurempaa vastustusta osakseen. Uuskeynesiläiset taloustieteilijät - Larry Summers etunenässä - varoittelivat pitkin vuotta talouden ylikuumentumisesta ja ylikuumentamisesta. Republikaanit eivät antaneet tuumaakaan periksi ja velkakaton nostamisesta tehtiin jälleen kerran kynnyskysymys (Mint the Coin teki myös paluun). Kun demokraattien omat rivit alkoivat repeillä, ennen kaikkea senaattori Manchinin irtiottojen muodossa, enää ei näytä lainkaan siltä, että vuonna 2022 sama ekspansiivisen talouspolitiikan rynnistys jatkuisi. Pikemminkin alkaa näyttää siltä, että erityisesti vuoden loppupuolella finanssipolitiikka saattaa muovautua jälleen kädenlämpöiseksi.
Uskon kuitenkin, että jo päätettyjen toimien positiivinen vaikutus kantaa lähes koko vuoden 2022 ajan ja maailmantaloudessa saadaan nauttia siksi hyvästä vireestä vielä ainakin vuoden verran. Tämä juuri tekee tilaa keskuspankeille tehdä omia kiristäviä liikkeitään pitkin vuotta. Jos suuria yllätyksiä ei yhteiskunnissa nähdä, vuoden 2023 (sic) yhtenä suurimpana haasteena näen sen, että valtiot jälleen vetäytyvät rohkeasta ja progressiivisesta finanssipolitiikasta. Alkaa taas puhe puskureiden keräämisestä, velan ongelmista ja taloudellisista kannustimista, joita valtio toimillaan tuhoaa.
Mikäli edellinen toteutuu, poliitikot lähtevät siihen mukaan ja poliittiset valtasuhteet muodostuvat sellaisiksi, että jonkinlainen “lite talouskuri” tekee laajasti paluun, päädymme nähdäkseni jälleen sekulaarisen stagnaation maailmaan, josta koronakriisin piti meidät vapauttaa. Kysyntävetoinen keskuspankkikapitalismi ei vain kestä sitä, että sen kysyntämoottoreiden ei anneta käydä kaikilla sylintereillä.
Tälle kehitykselle vastakkainen suunta olisi se, että valtiot aloittaisivat määrätietoisen ekologisen jälleenrakentamisen projektin, jossa julkiset investoinnit toisivat kokonaiskysyntää ja samalla uudistaisivat talouden tuotantorakenteita. Näiden vastapainoksi kulutusta padottaisiin haittaveroilla ja erilaisilla rahoitusratkaisuilla, kuten ilmastobondeilla niin, että myös kulutusrakenteet muuttuisivat kestäviksi siirtymävaiheen aikana. Tällaisessa maailmassa voitaisiin yhtä aikaa turvata täystyöllisyys, ihmisten hyvinvointi ja ekologinen kestävyys sen sijaan, että emme saavuta edellisistä oikein mitään. Pitämällä kiinni vanhoista rakenteista valitettavasti niin taitaa tapahtua.
Itse tulen pohtimaan täystyöllisyystalouden ja ekologisen siirtymän kysymyksiä työkseni vuoden vaihteesta eteenpäin, kun siirryn BIOS-tutkimusyksikköön ekonomistiksi ja tutkijaksi. Finanssipolitiikan laatu on varmasti yksi niistä kysymyksistä, joihin tulevassa työssäni tulen syventymään.
Keskuspankkikapitalismi vuonna 2022
Keskuspankkikapitalismi on talousjärjestelmä, jossa yksityinen varallisuuden kerryttäminen tapahtuu voittopuoleisesti rahoitusmarkkinoilla, jossa reaalitaloudellinen kehitys on hyvin riippuvainen rahoitusmarkkinoista ja jossa keskuspankin rooli sekä rahoitusmarkkinoiden että reaalitalouden kannattelussa on korostunut. Tämän kuvauksen perusteella on selvää, että myös vuonna 2022 elämme edelleen keskuspankkikapitalismissa.
Edellä olen jo talouspolitiikan näkökulmasta ennakoinut sitä, mitä saattaa tulevana vuonna tapahtua ja vähän myös sitä, millaisia vaikutuksia politiikan valinnoilla voisi olla eri talouden alueilla. Kuitenkin vielä yleisempi talousennustemainen katsaus tulevaan vuoteen lienee paikallaan.
Monia varmasti edelleen mietityttää paljon se, mitä inflaatiolle tapahtuu vuonna 2022. Omaa näkemystäni avasin melko kattavasti vuoden viimeisessä Kansan Uutisten kolumnissani. Mutta lyhyesti vielä: uskon inflaatiohuipun jääneen taakse vuonna 2021 ja tästä eteenpäin näemme paljon maltillisempaa hintojen nousua. Jos arvioni siitä, että talouspolitiikka kiristyy jo vuoden 2022 aikana pitää paikkaansa, erittäin hyvät kysyntäolosuhteet saattavat olla ohi piankin. Kun koronakuopasta nousu on jo tehty, odotukset nopeasta kasvusta alkavat väistämättä hiipua ja kun yksityinen investointihalukkuus vähenee, myös inflaatio tuppaa hidastumaan.
Edelliseen arvioon liittyy kuitenkin paljon epävarmuuksia, joista keskeisimmät ovat energian hinnan kehitys sekä erilaiset teollisuustuotannon pullonkaulat eri puolilla maailman tuotantoverkostoja. Näihin liittyy monia dynamiikkoja, joista on mahdotonta tehdä minulla olevilla tiedoilla minkäänlaista tarkkaa ennustetta. Oletan kuitenkin, että sopeutumisaika on keskeisin asiassa auttava tekijä eli tuotanto sopeutuu kysyntään, kun sille annetaan riittävästi aikaa. Energian hintaan tietysti liittyy valtavasti myös poliittisia kysymyksiä, joihin vasta vain ajan kuluminen itsessään voi antaa vastauksen.
Kun oletukseni on se, että viimeistään vuoden 2022 lopulla kokonaiskysynnän kasvu maailmantaloudessa alkaa hidastua, näkyy tämä myös työllisyydessä ja talouskasvussa hyvän kehityksen hidastumisena. Julkiset taloudet joutuvat sitten taas kannattelemaan enemmän taloutta automaattisten vakauttajien ottaessa heikomman talouskehityksen vastaan. Riippuen siitä, kuinka voimakas jarrutus nähdään, valtiot ja keskuspankit joutuvat jälleen tutun kysymyksen eteen: oliko korkeasuhdanne jälleen tässä ja taasko meitä tarvitaan laajemmin apuun?
Itse toivon, että tämä (mahdollinen) välähdys todellisuudesta antaa viimeisen sykäyksen siirtymälle pois keskuspankkikapitalismista uudenlaiseen valtiojohtoiseen kapitalismiin, jonka laadullinen tavoite tällä kertaa on ekologinen jälleenrakennus ja kestävä tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunta, kun se toisen maailmansodan jälkeen oli yhteiskuntien jälleenrakennus ja hyvinvointivaltioiden luominen. Olen ennustanut tätä siirtymää tapahtuvaksi jo jonkin aikaa, mutta vanhat rakenteet ovat osoittautuneet tälläkin kertaa pysyvimmiksi kuin muutoksesta innostunut analyytikko olisi halunnut uskoa.
Tätä kirjoitettaessa omikron-virusmuunnos jyllää maailmalla, eikä sen vaikutuksia yhteiskuntiin edes lyhyellä aikavälillä ole mahdollista nähdä. Tässäkin tapauksessa analyysiin tarvittavaa tietoa kertyy vasta tilanteen kehittyessä. Kaikkeen edellä keskuspankkikapitalismista ja talouspolitiikasta sanottuun liittyy oletus, että omikronin vaikutus ei lopulta eroa paljon edellisistä tartunta-aalloista ja että myös tulevat tartunta-aallot pysyvät hallittavissa nykyisillä terveysturvallisuustoimilla. Epävarmuus ei kuitenkaan lopu tähän (koronavirukseen), kuten edellä on useassa kohdassa vihjattu. Ilmastonmuutos, luontokato, yhteiskunnalliset liikehdinnät ja horjuva rauha ovat arkipäivää tästä eteenkinpäin. Niinpä keskuspankkikapitalismi saa jatkossakin kohdata ulkoisia ärsykkeitä, jotka voivat mahdollisesti jouduttaa sen väistymistä.
Vuoden lopuksi
Keskuspankkikapitalismi-uutiskirje siirtyy muun maailman mukana uuteen vuoteen. Edessä on muun muassa kirjeen yksivuotisjuhlat maaliskuussa. Tilaajia kirjeelle on kertynyt mukava määrä ja lukijoita tilastojen mukaan sitäkin enemmän. Tämä kannustaa jatkamaan talousjärjestelmämme ydinkysymysten kommentointia.
Vuosi 2022 näyttää keskuspankkikapitalismissa ainakin mielenkiintoiselta, jos kaikenlaisen epävarmuuden keskellä muuta ei varmaksi pystykään tässä vaiheessa sanomaan. Riittävästi epäselviä ennustuksia on kuitenkin tässäkin uudenvuodenkirjeessä jo ehditty antaa, joten nyt sitten vain seuraamaan, kuinka niiden (ja meidän) käy.
Mainiota vuotta 2022 kaikille uutiskirjeen tilaajille ja lukijoille!