Perjantaikirje: Jälkisanat hystereesistä

Hystereesikeskustelusta voidaan löytää neljä erilaista hystereesinäkökulmaa.

On viikonloppu eessä taas eli koittaa Keskuspankkikapitalismi-perjantaikirjeen aika. Viikon talousteoreettinen ja talouspoliittinen termi on ollut hystereesi, josta itsekin otin tuoreeltaan kiinni viime viikon sunnuntaina. Silloin tämä kiintoisa makrotalousteoreettinen käsite näytti vyöryvän lumipallon tavoin suomalaiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Syynä oli se, että hallituspuolueiden huhuttiin käyttävän hystereesiperustelua tämän viikon tärkeässä puoliväliriihessä tarjontareformien alas ampumiseen.

Lopulta hystereesillä taisi olla vain pieni rooli poliittisissa neuvotteluissa, mutta julkisen keskustelun se kaappasi mainiolla tavalla. Mainiolla siksi, että ensimmäistä kertaa saatiin Suomessakin kunnon keskustelua aikaan tästä tärkeästä käsitteestä. Vielä kertauksena: taloustieteen hystereesiteorian mukaan talouskriisi tai syvä taantumakin voivat aiheuttaa talouteen pysyväisluontoisen shokin, jonka seurauksena talouden tuotantopotentiaali, rakenteellinen työllisyysaste sekä rakenteellinen työttömyysaste voivat jäädä pysyvästi shokkia edeltänyttä aikaa heikommalle tasolle. Käytännössä talous käy jatkossa pienemmillä kierroksilla kautta linjan.

Omasta kirjoituksestani alkaneessa Twitter-keskustelussa tehtiin hyviä huomioita, joita tämän viikon perjantaikirjeessä on luontevaa kommentoida. Tavallisesta poiketen käsittelen vain yhtä teemaa tänään, koska hystereesissa edelleen riittää pureskelemista.

Hystereesi ja rakennetyöllisyystoimet

Itselleni keskustelulinjassa, jonka ansiokkaasti aloitti työkaverini Aleksi Kalenius pohtimalla eri hystereesinäkemyksiä, alkoi hahmottua useampi lähestymistapa hystereesiin. Lopulta päädyin neljään, jotka seuraavaksi käyn läpi. Niistä kaikista nousee luonnollisesti myös erilaiset talouspoliittiset suositukset, mikä voi olla keskustelun konteksti muistaen olla asiassa kaikkein kiinnostavinta. Erityisesti Suomessa jatkuvasti käytävään työllisyystoimikeskusteluun eri näkemykset tuovat varsin erilaiset viesti.

Ei hystereesiä

Ensimmäisen näkökannan mukaan hystereesiä ei ole lainkaan tuotannossa eikä työllisyydessä, jolloin edes syvä kriisi ei lopulta vaikuta millään tavalla talouden tuotantopotentiaaliin tai rakenteelliseen pidemmän aikavälin maksimaalisen työllisyyden tai alimman mahdollisen työttömyyden tasoon. Tästä voidaan päätellä talouspoliittisesti jopa niin, että edes syvässä taantumassa ei kannata taloutta elvyttää, sillä lopulta se kuitenkin päätyy aivan samaan tilaan, kuin mihin olisi päädytty ennen kriisiä.

Tällaisessa ajattelussa rakenteellinen työttömyys ja työllisyys määrittyvät täysin kysynnästä riippumatta ja taantumat ovat ohimenevää trendin ympärillä tapahtuvaa heiluntaa, josta ei tarvitse sen enempää välittää. Kun heilunnan nähdään vielä hallitsevan itsensä autonomisesti, talouspolitiikalle ei jää katsannossa oikeastaan mitään roolia. Toki voidaan ajatella, että hystereesin puutumisesta huolimatta talouspolitiikalla voidaan nopeuttaa kuopasta nousua, mikä tietenkin sinällään voi olla lyhyellä aikavälillä toivottavaa, vaikka pidemmän päälle mitään seurauksia talouteen taantumasta ei olekaan. Mitä vähemmän aikaa talous on tuotantopotentiaalin ja rakenteellisen työllisyyden alapuolella, sen vähemmän kumulatiivisesti arvonlisäystä ja työpanosta menetetään.

Tuotannon hystereesi, muttei työllisyyshystereesiä

Yksi mahdollinen näkökanta hystereesiin voi olla se, että taantumat ja kriisit kyllä vaikuttavat tuotantoon esimerkiksi pääomanmuodostuksen ja tuottavuuden kautta, mutta eivät oikeastaan työllisyyteen tai työttömyyteen. Tällöin potentiaalinen tuotanto voi pudota merkittävästikin hystereesin seurauksena, mutta rakenteellinen työllisyys pysyy silti enemmän tai vähemmän vanhalla tasollaan.

Talouspoliittisesti tämä tarkoittaa sitä, että elvytystoimet voivat nostaa tulevaisuuden kasvuasteita sekä tuotannon tasoa, mutta työllisyyden ja työttömyyden rakenteelliseen tasoon niillä ei ole vaikutusta. Jos tavoitteena siis on työllisyysasteen nostaminen rakenteellisesti, elvyttäminen ei varsinaisesti tälläkään hystereesinäkemyksellä kannata, vaan ainoastaan kysynnästä riippumattomilla tarjontaa lisäävillä reformeilla on väliä. Kuitenkin elvytyspolitiikalle on paljon vahvemmat perusteet, kuin edellisessä hystereesin kokonaan kieltävässä näkemyksessä: elvytys sekä palauttaa talouden nopeammin tasapainoon että myös tekee tasapainosta pidemmän päälle paremman arvonlisäyksellä mitattuna.

Työllisyyshystereesi

Kolmas mahdollinen näkökulma on se, että työllisyyshystereesiä ilmenee ja että se voi olla vahvaakin. Näin ollen elvyttämisellä voidaan estää talouden rakenteellisen työllisyyden aleneminen ja työttömyyden kasvu. Kriisin aikana tehdyt elvytystoimet auttavat siten kahdella tapaa: ensinnäkin ne palauttavat talouden nopeammin tasapainoon mutta samalla myös nostavat sitä työllisyyden tasoa, jolle taloudella on mahdollisuus tasapainottua. Kontrafaktuaalisesti ajateltuna elvytys siis nostaa rakenteellista työllisyyttä siltä tasolta, jolle talouskriisi sen pudotti.

Jos talouspolitiikan onnistumista mitataan rakenteellisen työllisyyden tai työttömyyden kautta, työllisyyshystereesin näkökulmasta myönnetään, että elvytys todella lisäsi myös rakenteellista työllisyyttä niissä olosuhteissa, joihin kriisin vuoksi jouduimme. Se oli siis tavoitteen mukaista talouspolitiikkaa ja siten erittäin perusteltua. Kuten suomalaisessakin keskustelussa on tehty, samaan hengenvetoon voidaan kuitenkin todeta, että nettomääräisesti rakenteellinen työllisyys on kuitenkin kriisiä edeltäneen tasonsa alapuolella elvytyksestä huolimatta. Jos meillä siis oli aiemmin tietty rakenteellisen työllisyyden tavoitetaso, onnistuneen elvytyksen seurauksena voidaan päästä parhaimmillaan kriisiä edeltäneen matkan päähän siitä.

Käänteinen hystereesi

Neljäs mahdollinen näkökulma hystereesiin on se, että se voi olla myös käänteistä. Eli jos talouden taantuma alentaa tuotantopotentiaalia ja rakenteellista työttömyyttä, korkeasuhdanne voi puolestaan nostaa niitä. Toisin sanoen, jos talous ylittää aiemmin sille arvioidun rakenteellisen kasvun ja työllisyyden tason tai alittaa rakenteellisen työttömyyden tason, tästä voi seurata rakenteellisten suureiden pysyvä muutos parempaan. Tämän näkökulman makrotalouskeskusteluun on nostanut näkyvästi nykyisin Joen Bidenin valtiovarainministerinä toimiva Janet Yellen vuonna 2016. Näkökulma on sen jälkeen kiinnostanut myös muita makrotutkijoita.

Talouspolitiikan näkökulmasta käänteinen hystereesi tarkoittaisi sitä, että myös pitkään jatkuvalla ”ylimitoitetulla” finanssi- ja rahapoliittisella kysyntää ruokkivalla elvytyksellä voisi olla positiivinen vaikutus sekä havaittuun talouskehitykseen että rakenteelliseen työllisyyteen sekä tuotantopotentiaaliin. Tällöin kysyntätekijöiden kautta pyrittäisiin tietoisesti vaikuttamaan tuotannon, työllisyyden sekä työttömyyden rakenteellisiin tasoihin. Kun tavallisessa hystereesiajattelussa paras tulos elvytyksellä on päästä kriisiä edeltäneelle rakenteellisen työllisyyden tasolle, käänteisen hystereesin tilanteessa tästäkin voitaisiin painella yli. Silloin rakenteellista työllisyyttä voitaisiin vahvistaa muutenkin, kuin niin sanotuin tarjontareformein.

Yhteenveto

Koronakriisin loppusuoralla ja Suomen Viisikko-hallituksen saavutusten sekä lupausten ”puolivälin” tarkastelun yhteydessä makrotalousteoreettinen käsite, hystereesi, pääsi valloittamaan hetkeksi julkisen keskustelun. Harvoinpa tällaista makrotaloudellista herkkua on tällä tavoin tarjolla. Suomalaisessa hystereesikeskustelussa on toistaiseksi artikuloitu kolmea kantaa:

1.      Hystereesiä ei ole, joten elvytyksen rooli talouden ohjauksessa on vähäinen. Rakenteellisen työllisyyden tasoon elvytyksellä ei voi vaikuttaa.

2.      Hystereesi koskee ennen kaikkea tuotantoa, jolloin tuotantopotentiaalin näkökulmasta elvytys on erittäin tärkeää. Työllisyyshystereesin merkitys on vähäisempi, eikä elvytyksellä voi juuri vaikuttaa rakenteellisen työllisyyden tasoon.

3.      Myös työllisyyshystereesi on merkittävä ja siksi elvytyksellä voidaan vaikuttaa sekä välittömään että rakenteelliseen työllisyyteen kriiseissä. Nettomääräisesti elvytys ei kuitenkaan voi nostaa rakenteellista työllisyyttä kriisiä edeltänyttä tasoa ylemmäksi.

Toistaiseksi neljäs mahdollinen näkökulma eli käänteinen hystereesi on vielä puuttunut suomalaisesta keskustelusta. Kuten jo viime sunnuntain kirjoituksessani totesin, tämän näkökulman hyväksyminen olisikin todella merkittävä käänne talousteoreettisessa ja -poliittisessa ajattelussa. Silloin kysyntäpolitiikalle ja julkisten alijäämien sietämiselle avautuisi kokonaan uudenlainen maailma. Sitä joudumme varmasti vielä muutaman kehysriihen yli odottamaan.

Hyvää viikonloppua kaikille ja pahoittelut perjantaikirjeen myöhästymisestä riihipäivystyksen seurauksena!