Perjantaikirje: keskuspankit, rahoitus ja ilmastokriisi

IPCC-raportin julkaisun jälkeen myös keskuspankkien sekä rahoitusjärjestelmän rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä nousee tarkempaan tarkasteluun.

Pari viikkoa sitten julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin julkaisema luonnontieteellinen raportti dominoi julkista keskustelua ainakin viikon ajan. Sinällään on vähän huolestuttavaa, etteivät ilmastokriisiin liittyvät kysymykset ole joka päivä päivittyvässä seurannassa - kuten tartunta- ja rokotusmäärät koronakriisin yhteydessä.

Mielestäni keskuspankkikapitalismin ja ilmastokriisin sekä laajemman ekologisen kriisin välistä yhteyttä kannattaisi pohtia päivittäin, sillä nykyisessä talousmallissamme se on väistämättä keskeinen kysymys. Olen aiemmin kirjoittanut yleisemmän katsauksen siitä, miten keskuspankkikapitalismin päämekanismeja hyödyntäen myös ilmastokriisin hallinnassa voitaisiin onnistua. Johtopäätökseni oli, että ne ovat aivan oleellisia ratkaisuvälineitä, mutta edelleen poliittista tahtoa puuttuu. Hyväkään väline ei toimi, jos sitä ei laajamittaisesti käytetä.

On aika tehdä pieni päivitys ja katsoa, millaisia positiivisia tai negatiivisia impulsseja ilmastokriisin taltuttamiseksi keskuspankki- ja rahoitusmaailmasta tällä hetkellä voidaan löytää.

Euroopan keskuspankki vahvistaa ilmastonmuutosasiantuntijuutta

Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti viime tammikuussa, että se perustaa Frankfurtiin pääkonttorilleen Ilmastonmuutoskeskuksen. Tämä hanke näyttääkin etenevän mallikkaasti. Elokuun alussa EKP laittoi hakuun ilmastotutkijan paikan. Keskuspankin ilmastotutkijan tehtäväksi kaavaillaan ilmastotieteen viestien integroimista EKP:n rahapolitiikkaprosesseihin ja rahoitusvakauden hallintaan.

Kuulostaa erittäin kiinnostavalta pestiltä, ja on myös mukavaa nähdä, kuka tehtävään lopulta löydetään. Äkkiseltään nimittäin tuntuu siltä, että rahapolitiikka ei kutsu ihan jokaista ilmastotutkijaa luokseen, vaan pikemminkin työntää luotaan. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin seurata sitä, millaisia vaikutuksia ilmastotutkijan työllä ja Ilmastonmuutoskeskuksella ylipäätään on EKP:n toimintaan ja tulevaisuudessa harjoitettavaan rahapolitiikkaan.

Keskuspankkien tarmosta ilmastonmuutoksen suhteen viestii myös kesällä julkaistu NGFS:n eli keskuspankkien vihreän rahoituksen yhteenliittymän skenaarioraportti. Raportissa käydään läpi hiilidioksidipäästöjen nettonollan saavuttamisen mahdollisuuksia ja keskuspankkien roolia tässä prosessissa - tai projektissa. Skenaariovaihtoehdot ovat hyvä, huono ja kamala. Lopulta hyvässä skenaariossa ilmastotoimien taloudelliset vaikutukset jäävät pieniksi, kun hiilen hinnoittelussa onnistutaan, investoinnit uusiutuvaan energiaan saadaan rullaamaan ja muut päästövähennysmekanismit saadaan toimimaan.

Raportissa tärkeimmäksi talouspoliittiseksi välineiksi nostetaan sellainen finanssipolitiikka, joka pyrkii tietoisesti tuotanto- ja resurssitalouden rakennemuutokseen. Hieman yllättäen rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden rooli jää raportissa melko passiiviseksi ja ympäripyöreäksi. Tämä johtunee skenaariotyössä käytetyistä taloudellisista malleista, jotka eivät välttämättä taivu sellaisten rakenteellisten muutosten arviointiin, jota tässä tilanteessa pitäisi tehdä (esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä tai rahapolitiikassa). Onko tässä raportin suosittelemassa tehtävänjaossa kuitenkin sattumalta myös yleisempi totuuden siemen?

Rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä varovaisuutta ilmassa

Jos viimeaikaisen sääntelykeskustelun pohjalta pitäisi vastata edelliseen kysymykseen, niin ehkä vastaukseni olisi “kyllä”. Näyttää nimittäin edelleen siltä, että rahoitusmarkkinoiden vihertäminen tapahtuu hitaasti ja suurilla yksityisillä rahoitusmarkkinatoimijoilla on siinä ehkä liian iso sana sanottavana.

Rahoitusmarkkinatutkija Daniela Gabor seuraa tiiviisti rahoitusmarkkinoiden ilmastotietoisuuden ja -määrätietoisuuden kehittymistä. Hänen näkemyksensä on ollut varsin pessimistinen, ja hän on käyttänyt asian kuvaamisessa “pehmeän ilmastodenialismin” käsitettä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaikka retoriikassa ilmastotoimia ja rahoituksen vihertämistä korostetaan, käytännön toimissa esimerkiksi erilaisia taksonomioita pyritään koko ajan vesittämään monenlaisin verukkein.

Viimeisin esimerkki tästä on Euroopasta, jossa Euroopan komissio on pyrkinyt viemään varsin tiukkaakin taksonomiaa eteenpäin. Tähän esimerkiksi eläkerahastojen etujärjestö PensionsEurope on mennyt lausumaan, että varovaisuudelle kaikissa tällaisissa virityksissä on erityisen paljon perusteita. Mielenkiintoinen on näkemys, että liian tiukka “ruskean rahoituksen” rankaiseminen voi estää yrityksiä toteuttamasta vihreää siirtymää. Mutta jos näkymää rahoituksen kallistumisesta ei ole, mistä kannustimet muuttaa mitään sitten tulevat?

Jos EKP:n mallinnukset johtivat tulokseen, että finanssipolitiikka on tärkein väline ilmastonmuutoksen hillinnässä, samaa mieltä on myös Gabor. Tätä prosessia keskuspankit voisivat tukea “löysällä” rahapolitiikalla. Lisäksi Gaborin mielestä olisi hyvä pienentää yksityisen rahoitusalan roolia (ja valtaa) ilmastopolitiikassa ja muuttaa sitä, miten kohtelemme erilaisia reaaliresurssejamme sijoitusvarallisuutena.

Yhteenveto

Yhtäältä voi olla tyytyväinen siitä, että ilmastonmuutoksen hillinnän ja talouspolitiikan - finanssipolitiikan, rahapolitiikan sekä rahoitusmarkkinoiden sääntelyn - välinen yhteys alkaa hahmottua koko ajan paremmin. Toisaalta voi olla turhautunut siitä, että herääminen tapahtuu varsin hitaasti, vastustusta monille progressiivisille aloitteille edelleen esimerkiksi rahoituksen kentällä ilmenee ja ilmastotalouspolitiikan toteuttamisen sijaan olemme vielä erilaisten skenaarioiden muodostamisen vaiheessa.

Kun IPCC:n ja ilmastotutkijoiden viesti tästä vielä vakavoituu, ehkä myös talouspolitiikassa ote kiristyy ja konkreettisia toimenpiteitä aletaan tehdä. Keskuspankkikapitalismin keskeiset alueet ovat joka tapauksessa tärkeä ratkaisujen paikka. Se on selvää jo tässä vaiheessa yhteistä projektiamme.