Mikä ihmeen digitaalinen keskuspankkiraha?

Keskuspankit alkavat tarjota selvityspalveluitaan suoraan kansalaisille. Sitä tarkoittaa digitaalinen keskuspankkiraha.

Jul 16, 2021

Kirjoitin jokin aika sitten artikkelin kryptovaluutoista. Rajasin tarkoituksella tuolloin tarkastelun ulkopuolelle niin sanotun digitaalisen keskuspankkirahan tai digitaalisen valuutan. Tein sen tietoisesti siksi, että oikeastaan näillä kahdella asialla ei ole juuri tekemistä toistensa kanssa, vaikka molemmat ovatkin “sähköisiä rahoja”.

Nyt on hyvä hetki palata digitaaliseen keskuspankkirahaan. Tällä viikolla nimittäin Euroopan keskuspankki (EKP) kertoi, että se käynnistää kaksivuotisen hankkeen, jonka jälkeen sillä pitäisi olla hyvät edellytykset tarjota digitaalista euroa kansalaisten käyttöön. EKP on jo toteuttanut esiselvityksen, jossa päädyttiin siihen, ettei teknisiä esteitä digitaaliselle eurolle ole. On siis hyvin mahdollista, että parin vuoden päästä olemme Euroopassa tilanteessa, jossa enää pitää päättää, halutaanko digieuro todella ottaa käyttöön vai ei.

Keskuspankkien digirahasta on keskusteltu viime vuosina koko ajan enemmän ja välillä keskustelu on ollut varsin värikästäkin. On väitetty, että keskuspankkien tarjoama digitaalinen valuutta olisi valtioiden vastaisku kryptovaluutoille ja niillä pyrittäisiin viemään edellytykset kryptovaluuttojen leviämiseltä. Kun Kiina on ollut aktiivinen markkinoimaan omaa digivaluuttaansa, on pohdittu sitä, millainen ketunhäntä kommunistisella valtiolla mahtaa olla kainalossa ja mitä se voisi saavuttaa, jos ehtisi ensimmäisenä saada digirahansa käyttöön.

Lopulta kuitenkin saattaa olla niin, että keskuspankkien digitaalinen valuutta on tylsempi asia kuin miltä aluksi näyttää. Arvioin tätä hypoteesia kirjoituksen lopussa, kun ensin olen käsitellyt digitaalista keskuspankkirahaa eri kanteilta.

Digitaalinen valuutta käytännössä

Ihan aluksi on tietysti pystyttävä ymmärtämään ja selittämään, mitä käytännössä on digitaalinen valuutta tai keskuspankkiraha. Kun puhutaan esimerkiksi digitaalisesta eurosta, tarkoitetaan sillä yleensä sellaista keskuspankkirahaa, jota on tarjolla myös muille yksityisille toimijoille kuin pankeille, esimerkiksi kotitalouksille ja yrityksille. Oikeastaanhan digitaalinen keskuspankkiraha on ollut olemassa pitkään juuri osana pankkijärjestelmää, jonka toiminta on digitalisoitu jo vuosikymmeniä sitten kehittyneissä maissa. Digitaalista keskuspankkirahaa on siis olemassa keskuspankin selvitysjärjestelmässä, jossa pankit voivat pitää sitä hallussaan keskuspankin tileillä. Kun puhumme keskuspankkirahasta tai reserveistä, puhumme aina digitaalisesta keskuspankkirahasta.

Tällä hetkellä kotitalouden ja yritykset eivät voi olla osallisia keskuspankkien selvitysjärjestelmissä (niin sanottuja keskuspankin vastapuolia) ja niinpä niillä ei ole mahdollisuutta suoraan pitää hallussaan digitaalista rahaa - siis tehdä keskuspankkitalletuksia. Valuutan hallussapitäminen suoraan on ei-pankkitoimijoille mahdollista setelien ja kolikoiden muodossa ja epäsuoraan liikepankkitalletuksien muodossa. Koska pankit ovat sitoutuneet vaihtamaan talletuksensa yksi yhteen valuuttaan pyydettäessä ja suorittavat pyynnöstä kotitalouksien ja yritysten maksujen selvityksiä tarvittaessa keskuspankin tileillä, epäsuoraan saatamme käyttää digitaalista keskuspankkirahaa joka päivä tietämättämme ja huomaamattamme.

Ehkä helpoin tapa ymmärtää kotitalouksille ja yrityksille tarjolla oleva digitaalinen valuutta on ajatella sitä digitaalisena käteisenä. Siis maksuvälineenä, joka takaajana, hyväksyjänä ja liikkeellelaskijana on suoraan valtio tai sen valtuuttamana keskuspankki. Kun käytämme seteleitä maksamisessa, emme tarvitse liikepankkeja tai muita selvitysinstituutioita kirjaamaan maksuja selvitysjärjestelmään. Kolmansia ei-valtiollisia osapuolia ei myöskään tarvita silloin, kun käytämme maksamiseen digitaalista valuutta tai keskuspankkirahaa.

Kuten Suomen Pankki kuvaa, oikeastaan keskustelu digitaalisesta keskuspankkirahasta on alkanut maksamisen murroksesta:

Maksaminen on siirtynyt pitkälti digitaalisiin välineisiin, joita tarjoavat pääosin luotto- ja maksulaitokset sekä muut kaupallisia palveluja tarjoavat yritykset. Käteisen käytön vähentyminen maksamisessa siirtää siis vähittäismaksamista yhä enemmän kaupallisten toimijoiden hoidettavaksi.
Kun käteisen käyttö on vähentynyt ja uudet maksutavat yleistyneet, keskuspankit ympäri maailman ovat alkaneet pohtia mahdollisuutta digitaalisen keskuspankkirahan liikkeeseen laskemiseen. Keskustelua on osaltaan vauhdittanut myös suurten teknologiayhtiöiden suunnitelmat tarjota uudenlasia maksutapoja.

Lopulta digitaalinen valuutta tai keskuspankkiraha saakin motivaationsa ajatuksesta, että kansalaisilla tulisi ainakin periaatteessa olla mahdollisuus valita myös jokin muu digitaalinen maksutapa kuin yksityiseen ja kaupalliseen toimintaan perustuva.

Digitaalinen valuutta on valtiorahaa

Suomen Pankinkin sivuilla halutaan varsin suoraviivaisesti tehdä selväksi ero keskuspankkien digitaalisen rahan ja kryptovaluuttojen välillä:

Digitaalisella keskuspankkirahalla ei ole mitään tekemistä virtuaalivaluuttojen kanssa. Kyseessä ei olisi uusi valuutta, vaan euron digitaalinen ilmenemismuoto.

Itse listaisin ainakin seuraavia eroja kryptovaluuttojen ja digitaalisen valuutan välillä:

Keskuspankin digitaalinen valuutta on valtion takaama maksuväline, jolle kysynnän luo viime kädessä valtion verotus - verot voi aina maksaa valuutalla, myös digitaalisella. Kryptovaluutalta tällainen lupaus puuttuu.
Keskuspankkien digitaalisen rahan ei tarvitse perustua lohkoketjuteknologiaan eikä hajautettuun selvittämiseen vaan myös muunlaiset selvitysmallit ovat mahdollisia. Esimerkiksi Euroopassa voitaisiin hyödyntää jo olemassaolevia selvitystekniikoita ja -järjestelmiä, kuten TARGET2-järjestelmään rakennettua TIPS:iä, joka on käytännössä kolmen osapuolen keskitetty selvitysjärjestelmä, jossa keskuspankki toimii luotettuna selvittäjänä.
Digitaalisella valuutalla tai keskuspankkirahalla olisi heti käytännön merkitystä rahataloudessamme, kun siitä tulisi yksi mahdollinen arkinen maksuväline. Kun kryptovaluutoille ei laajaa maksuvälinemerkitystä ole toistaiseksi syntynyt, digitaalisella valuutalla sellainen olisi heti kättelyssä.

Tästä syystä ajatus siitä, että digitaalinen valuutta pyrkisi jotenkin haastamaan kryptovaluutat ja patoamaan niiden nousua varteenotettaviksi rahoiksi, on varsin kaukaa haettu. Tavallaan kryptovaluutat ja keskuspankkien digitaaliset rahat ovat niin erilaisia “rahoja”, että ne eivät ainakaan tässä historiallisessa vaiheessa kilpaile millään tavalla keskenään. Kuten jo aiemmin kryptovaluuttoja käsitelleessä tekstissäni totesin, kryptovaluuttojen kysynnän nouseminen niin laajaksi, että ne haastaisivat valtiovaluutat maksuvälineinä, on vielä kaukana, jos lainkaan mahdollista. Ja keskuspankkien digitaalinen raha on nimenomaan yksi valtiorahan ilmentymä.

Koska digitaaliset keskuspankkirahat ovat valtiorahaa, niiden geopoliittista ulottuvuuttakin kannattaa tarkastella tästä näkökulmasta. Kun Kiina on ollut ensimmäisten joukossa kehittämässä digitaalista valuuttaa, on herännyt epäilyjä, että voittamalla digirahakilpailun maa voisi saavuttaa globaalissa maailmanjärjestyksessä ja maailmantaloudessa vahvemman valta-aseman. Olisiko mahdollista, että ottamalla käyttöön digivaluutan Kiina voisi vahvistaa valuuttansa merkitystä globaalissa taloudessa esimerkiksi lisäämällä maan ulkopuolista kysyntää yuanille?

Nähdäkseni tällaista linkkiä digivaluutan ja talousvallan välillä ei ole. Koska digivaluutta on vain valtiorahan ilmentymä, se ei tee mistään valuutasta sinällään houkuttelevampaa kansainvälisesti. Valuutan globaalin merkityksen määrittävät edelleen valtion koko, sen talouden kehittyneisyys, sen rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyys ja valtion yleisempi geopoliittinen asema, mihin keskeisesti liittyy valtion sotilaallinen voima ja halukkuus käyttää sitä. Tästä syystä Yhdysvaltojen dollari säilyttänee jatkossakin paikkansa valuuttahierarkian huipulla, vaikka muualla digivaluutta saataisiinkin käyttöön ennen digidollaria.

Avoimia kysymyksiä

Periaatteessa digitaalinen valuutta on hyvin yksinkertainen asia: luodaan kansalaisille ja yrityksille selvitystilit keskuspankin selvitysjärjestelmässä ja mahdollistetaan maksujen selvittäminen sen piirissä. Kuitenkin EKP ja muut keskuspankit haluavat edelleen selvittää asiaa juurta jaksaen. Luultavasti siksi, että sitten kun on päätöksenteon hetki ja kyseessä on kimurantti sekä aina lähtökohtaisesti epäilyttävä rahaan liittyvä asia, kaikkiin herääviin kysymyksiin osataan vastata perusteellisesti.

Minulla mieleen tulee ainakin kuusi kysymystä, joihin olisi hyvä löytää pitävät vastaukset, ennen kuin digivaluutta päätetään ottaa käyttöön:

Koska digivaluutalla on tarkoitus toimia käteisen valuutan korvaajana tai ainakin vaihtoehtona sille, on tärkeää pohtia taloudellista yksityisyyden suojaa. Käteistä käytettäessä transaktiot voivat pysyä yksityishenkilöiden välisinä, mikäli niihin ei liity muita valtion asettamia vastuita, kuten verovastuita. Digivaluutan osalta ongelma tältä osin liittyy siihen, että sillä suoritetut transaktiot kirjautuvat aina selvitysjärjestelmään ja ovat ainakin periaatteessa siten aina jäljitettävissä. Jos anonyymia maksujen selvittämistä pidetään tärkeänä arvona yhteiskunnassa, on luotava vedenpitävä järjestelmä, joka estää transaktioiden kohdentamisen tiettyihin henkilöihin. En tiedä, millaista teknistä jumppaa tämä vaatii ja onko anonymiteetin takaaminen ylipäätään mahdollista ihmisten luomassa kirjanpitojärjestelmässä, mutta uskon kysymyksen yksityisyydestä nousevan keskeiseksi digivaluuttojen käyttöönotosta päätettäessä.
Kun käytämme maksaessamme käteistä, emme ole riippuvaisia teknologiasta, verkkoyhteyksistä tai päätevälineistä. Digitaalisen valuutan tai keskuspankkirahan kanssa välttämättä olisimme, sillä maksujen pitää kirjautua aina sähköiseen järjestelmään. Koska maksuja pitäisi pystyä tekemään monissa erilaisissa olosuhteissa, esimerkiksi offline-maksamisen mahdollistaminen pitää olla osa ratkaisua. Toimijoiden siis pitää pystyä käyttämään digitaalista valuuttaa myös verkkoyhteyksien ulottumattomissa (vaikka tämä taitaa olla nykyään jo perin harvinainen tilanne). Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että maksut vahvistetaan lopulta sitten, kun tieto selvitystarpeesta saavuttaa verkon ja varsinaisen selvitysjärjestelmän, mutta esimerkiksi applikaatioiden avulla käyttäjät voisivat luottaa siihen, että maksu todella menee läpi. Maksujen selvittämisen turvallisuus ja luotettavuus liittyvät tähän kysymykseen oleellisesti, eikä virheitä saisi tapahtua, jotta järjestelmän uskottavuus säilyisi.
Käteisen olemassaolon turvaaminen digivaluutan käyttöönoton jälkeen on varmasti yksi keskeisistä kysymyksistä, ja keskuspankit ovatkin kautta linjan antaneet lupauksia siitä, ettei käteinen ole katoamassa minnekään. Vaikka edellisiin kysymyksiin (yksityisyyden suoja, monipuolinen käytettävyys, luotettavuus) löydettäisiin vastaukset, käteisellä olisi edelleen monia piirteitä, jotka tekevät siitä digirahaa tehokkaamman maksuvälineen.
Selvitysjärjestelmän tekniset valinnat mietityttävät varmasti keskuspankkeja jatkossakin. Liitän tähän tarkasteluun myös selvitysmallin eli sen, käytetäänkö digivaluutan taustalla lopulta keskitettyä vai hajautettua selvitystekniikkaa. Kryptovaluutat ovat saaneet keskuspankitkin miettimään lohkoketjujen mahdollisuuksia ja jopa hajautettua selvittämisen tapaa, mutta itse veikkaan, että ensimmäiset digivaluutat toteutetaan jonkinlaisen keskitetyn ja kolminkeskisen selvitysmallin kautta.
Yksi keskeinen taloudellinen tai taloudellisten toimijoiden rooleihin liittyvä kysymys on se, miten digitaalinen keskuspankkiraha vaikuttaa liikepankkien ja rahoitusyritysten liiketoimintaan. Kuten EKP:ssakin on todettu, yksi tärkeimmistä vaikuttimista kehittää julkista digirahaa on se, että digitaalinen murros maksamisessa saadaan paremmin julkiseen ohjaukseen ja kokonaiskoordinaation piiriin. Tietysti se, että jatkossa olisi mahdollista hoitaa kaikki yksinkertainen maksuliikenne suoraan keskuspankin kautta, vaikuttaisi pankkien asiakkuuksiin ja mahdollistaisi kotitalouksille jopa kokonaan asiakkuudesta luopumisen. Tämä tietenkin nähdään ongelmana rahoitusbisneksessä ja luulen, että yksi digivaluuttojen vastutuksen kovista kärjistä tulee tästä suunnasta tulevina vuosina. Toki liikepankeilla ja muilla rahoitustoimijoilla olisi edelleen tärkeä rooli nimenomaan rahoituksessa eli luotottamisessa, jota keskuspankit eivät alkaisi kotitalouksille ja yrityksille tekemään. Tästä näkökulmasta monen olisi edelleen luontevaa pitää asiakkuus liikepankissa ja hoitaa myös maksut nykyisellä tavalla sen kautta. Eli ehkä muutos ei olisi rahoitusliiketoiminnan näkökulmastakaan merkittävä, vaikka digivaluutta tulisikin.
Jos ja kun maailmalla otetaan lähivuosina käyttöön digivaluuttoja eri valuutta-alueilla, näiden selvitysjärjestelmien yhteenliitettävyys on myös kiinnostava kysymys. Onko mahdollista, että myös valuuttamarkkinat muovautuvat uusiksi ja yksityisten toimijoiden rooli kaventuu myös siellä, jos digitaalisesta käteisestä tulee laajasti käytetty maksuväline?

Ehkä vielä laajempana kysymyksenä voi pohtia sitä, voisiko digitaalinen euro tai muu digitaalinen valuutta olla portti laajempaan raha-, rahoitus- ja maksujärjestelmän evoluutioon. Joskus digiraha on liitetty niin sanottuun täysreservipankkijärjestelmään, jossa keskuspankin rooli muuttuisi (ehkä) vielä nykyistä vahvemmaksi rahoitusolosuhteiden määrittelyssä. Suomessa esimerkiksi Patrizio Lainà on kirjoittanut aiheesta kiinnostavasti väitöskirjassaan. Lyhyellä aikavälillä tuskin mitään merkittävää tältä osin tapahtuu, mutta on mahdollista, että uudet ideat rahoitusjärjestelmän hallinnasta saavat tuulta siipiinsä mahdollisen valtiollisen digivaluutan tulemisen myötä.

Johtopäätökset

Olen tässä kirjoituksessa käsitellyt digitaalista keskuspankkirahaa tai digitaalista valuuttaa tai valtiollista digivaluuttaa tai julkista digirahaa tai digitaalista käteistä. Rakkaalla lapsella on näköjään monta nimeä. Kaikki edelliset termit kuitenkin viittaavat siihen, mistä käsiteltävässä asiassa on kyse: digitaalisesta valtiorahasta. Tämä on ainakin syytä ymmärtää, kuten myös se, että kyseinen “raha” on juuri valtion roolin (takauksen) vuoksi hyvin eri asia, kuin paljon puhutut kryptovaluutat.

Digitaalinen keskuspankkiraha tekee vahvasti tuloaan ja löisin itse vetoa sen puolesta, että näemme sellaisen käytössä vielä 2020-luvulla myös Euroopassa. Myös ainakin tuoreessa Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin ja johtokunnan jäsenen Tuomas Välimäen blogitekstissä digieuron tulemiseen suhtaudutaan varsin vakavasti. Sitä ennen kuitenkin keskustelu valtion digirahasta jatkuu ja erilaisiin kysymyksiin etsitään vastauksia.

Entä kirjoituksen lähtöhypoteesi digitaalisen keskuspankkirahan tylsyydestä? Kyllä tästä ainakin rahanörteille riittää ammennettavaa, jos laajemmat poliittiset pelistrategiat (Kiina ja kryptot) eivät välttämättä sellaisenaan asiaan liitykään. Valtiolliseen digirahaan onkin syytä palata Keskuspankkikapitalismi-uutiskirjeessä, kun selvitystyössä Euroopassa ja muualla päästään pidemmälle.