Perjantaikirje: EU-talouspolitiikkaa ja kehysriihikommentti
Ajankohtaisten kotimaisten talouspoliittisten asioiden vappuista kommentointia.
Se on perjantai ja lisäksi vappuaatto. Kaksi hyvää syytä julkaista Keskuspankkikapitalismi-uutiskirje. Kun vapun juhlinta on tänäkin vuonna maltillista ja rajoitettua, uutiskirjeen tilaajilla on varmasti hyvin aikaa lukea tämä julkaisu, jonka voi ottaa vaikka jonkinlaisena vappupuheena. Voi siis mennä ulos kylmään viimaan ja ajatella, että seuraava teksti luettaisiin puhujapöntöstä jonkin suomalaisen kaupunkitorin laidalle pystytetyltä lavalta.
Totesin pari viikkoa sitten, että kotimaisia asioita ei ole tullut uutiskirjeessä käsiteltyä, koska ne eivät ole olleet keskuspankkikapitalismin näkökulmasta kiinnostavia. Sen jälkeen olen kirjoittanut oikeastaan pelkästään kotimaisista poliittisen talouden kysymyksistä tai ainakin niistä innoituksen saaneena. Ja niin teen sitten tänäänkin. Käsittelen kirjeessäni kahta kuluneen viikon kuumaa aihetta, nimittäin Suomen EU-(talous)politiikan linjaa sekä kehysriihineuvotteluja
Suomen EU-linja hakusessa
Suomen EU-talouspolitiikan linjasta käytävä poliittinen vääntö iski tällä viikolla kaikin voimin julkiseen keskusteluun, kun perustuslakivaliokunta päätti EU:n elpymisvälineen käsittelyjärjestyksen muuttamisesta 2/3-määräenemmistöpäätökseksi eduskunnassa. Toisin sanoen se tulkitsi, että koronakriisin hoitoon liittyvä paketti siirtää toimivaltaa eduskunnalta EU-elimille sillä tavalla, että asia vaatii normaalia vakavamman eduskuntakäsittelyn.
Riippumatta siitä, liittyikö PeVin päätökseen päivänpoliittista pelaamista (esimerkiksi hallituspuolue Keskustan osalta), lopputulos ja ennen kaikkea valiokunnan esittämät perustelut ovat kiinnostavia sekä talouspoliittisesti että oikeudellisesti. Ehkä suurempi kysymys asiassa on se, kuinka Suomessa jatkossa suhtaudutaan EU-oikeuden ja valtiosäännön tulkitsemiseen EU-kysymyksissä, jota en maallikkona sen enempää lähde kommentoimaan. Mutta myös keskeistä on se, miten talouspoliittisesti Euroopan unioniin suhtaudutaan.
Tosiasiahan on se, minkä Helsingin Sanomat tänään mainiosti pääkirjoituksessaan tiivisti, että EU:n talouspoliittinen linja on viimeistään koronakriisin jälkeen muuttunut merkittävästi. Tämän voi tiivistää yksinkertaisesti näin: talouskuri-EU:ta ei enää ole. Ennen kaikkea Saksassa tapahtunut poliittisen ilmapiirin muutos selittää sitä, miten näinkin nopea irtautuminen vanhoista talouspoliittisista asemista on ollut mahdollista. Kommentoin tätä alkuviikosta Kansan Uutisten haastattelussa.
Toisin sanoen Euroopassa ollaan menossa hyvää vauhtia samaan suuntaan, johon Yhdysvallat on jo lähtenyt Joe Bidenin hallinnon johdolla. Valtiokapitalismi ja progressiivinen keynesiläisyys, jota olen uutiskirjeessäkin useasti jo kommentoinut, ovat myös vanhalla mantereella 2020-luvun suunta. Ja jotta tähän suuntaan päästäisiin, pitää EU:n vanhoja talousrakenteita muuttaa ja vanhasta talouspoliittisesta ajattelusta irtautua. Muissa jäsenmaissa (esim. Saksa ja Mario Draghin johtama Italia) tämä on tapahtunut nopeammin kuin Suomessa, mitä mielestäni esimerkiksi Kokoomuksen kipuilu tällä viikolla EU-elpymisvälineen suhteen hyvin kuvaa.
Olin sattumalta tällä viikolla eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana tuoreen EU-selonteon talouskohtien tiimoilta ja se herätti minut entistä paremmin huomaamaan sen valtavan ristipaineen, mikä uuden ja vanhan talouspoliittisen ajattelun välillä tällä hetkellä ilmenee. Itse ajattelen, että Suomen pitäisi lähitulevaisuudessa muodostaa juuri nykyisiin ja mahdollisimman hyvin tuleviin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin sopivat EU-linjaukset talouspolitiikassa.
Mielestäni yhdeksi lähtökohdaksi linjanmuodostukselle kannattaisi ottaa uutiskirjeen lukijoille tuttu ”pysyvän taantuman” eli ”keskuspankkikapitalismin” eli ”negatiivisen luonnollisen reaalikoron” maailma, johon mielestäni olemme nyt ajautuneet, halusimme sitä tai emme. Keskeistä siinä on lopulta se, että yksityinen investointihalukkuus ei oikein missään päin maailmaa yksinään pysty pitämään taloutta täystyöllisyystasolla, vaan pikemminkin nykyisillä rakenteilla siitä ajaudutaan koko ajan kauemmaksi. Kun samalla investointeja tarvittaisiin talouden ja yhteiskunnan rakenteiden radikaaliksi muuttamiseksi, jotta käsillämme oleva ekologinen kriisi voitaisiin vielä selättää. Näissä olosuhteissa talouden ohjaus pitää järjestää toisin, kuin mihin aiempina vuosikymmeninä olemme päätyneet.
Euroopassa tämä tarkoittaisi julkisten alijäämä- ja velkasääntöjen väljentämistä, Euroopan keskuspankin viimekätisen lainoittajan roolin hyväksymistä, raha- ja finanssipolitiikan tietoista yhteensovittamista, vaihtotase-epätasapainojen huomioimista ja yleensä talouspolitiikan sääntöperustan, instituutioiden ja ohjaustapojen uudelleenrakentamista. Keskeinen johtopäätökseni tästä kaikesta lienee lopulta se, että markkinakurin sijaan tarvitsemme jatkossa uudenlaista sääntöpohjaista talousohjausta Eurooppaan – niin EU-tasolla kuin kansallisestikin.
En tiedä, resonoiko tällainen näkemys vielä oikeastaan yhdessäkään eduskuntaryhmässä tai -puolueessa, mutta joka tapauksessa tätäkin mahdollista talouspolitiikan suuntaa tulisi lähivuosina tarkastella vakavasti. Muuten Suomessa saatetaan jatkossakin tulla pahasti yllätetyiksi, kun muut Euroopan unionin maat tekevät esityksiä ainakin jossain määrin tämän suuntaisesta tilanneanalyysista käsin.
Lyhyet kommentit kehysriihen lopputuloksesta
Pitkien neuvottelujen jälkeen hallituksen puoliväliriihi saatiin eilen taputeltua valmiiksi. Kommentoin tulosta lyhyesti finanssipolitiikan linjan näkökulmasta. Keskeisestihän julkinen keskustelu on viime päivinä liittynyt siihen, että hallitus päätti edelleen jatkaa valtiontalouden menokehysten ylittämistä, kun se pyrkii rajoittamaan koronakriisin pitkän aikavälin negatiivisia seurauksia (kuten selitys kuuluu).
Onko tämä iso muutos Suomen pitkän aikavälin talouspoliittisessa linjassa, kuten joissain puheenvuoroissa on esitetty? Nähdäkseni kyseessä on melko iso, mutta ei kuitenkaan valtava suunnanmuutos. Ensinnäkin kehykset ylitetään melko maltillisesti ja samalla hallituspuolueet ovat sitoneet ainakin omia käsiään tulevalle vaalikaudelle kirjoittamalla neuvottelutulokseen kehystasojen leikkauksia vuodesta 2023 eteenpäin. Tällä tavalla ”vastuullisen talouspolitiikan” linja jatkuu, vaikka tätäkin on jo ehditty kyseenalaistamaan.
Suurin muutos liittyy oikeastaan elvytysotteeseen eli siihen, että vaikka yksityinenkin talous koronan jälkeen näyttää elpyvän vauhdilla, julkista elvytystä edelleen jatketaan erityisesti siksi, että tiettyjä julkisia palveluja ja tukimuotoja halutaan nyt tarjota kaikille niitä tarvitseville. Mielestäni kyseessä on ihan perusteltu hyvinvointi-investointi, jollaisena hallituskin asian on esittänyt.
Tämä railakas elvytyslinja vastaa mielestäni pitkälti sitä talouspolitiikan linjaa, jota Joe Bidenin hallinto Yhdysvalloissa toteuttaa – Jay Powellin johtaman Fedin vankkumattomalla tuella. Halutaan siis mieluummin elvyttää yli kuin jäädä vajaaksi ja suunnata elvytyspanoksia yhteiskunnassa heikommassa asemassa oleville. Talouspoliittisesti kiinnostavaa tässä on se, että se voi paljastaa aiemmat arviot täystyöllisyydestä ja talouden tuotantokuilusta alimitoitetuiksi.
Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa taloudellinen tilanne voi muodostua tulevina vuosina elvytyksen vuoksi kaikkia nykyisiä ennusteita valoisammaksi ja tämä hyvä kehitys voi kantaa myös tulevaisuuteen. Sillä voi olla siis käänteisen hystereesin mukaisia positiivisia rakenteellisia seurauksia sekä tuottavuuteen, työllisyyteen että kokonaistuotantoon (arvonlisäykseen).
Vaikka hystereesistä ei näyttänyt tulleen neuvotteluissa mikään merkityksellinen iskusana ja neuvotteluväline, hallituksen elvytyslinja saattaakin tulevina vuosina tehdä siitä todellisuutta, mikä on tietysti vielä kiinnostavampaa kuin termin käyttö retorisessa pelailussa. Ehkäpä minunkin on syytä palata käänteiseen hystereesiin uutiskirjeeni tulevissa teksteissä tulevina vuosina.
Mutta nyt haluan toivottaa lukijoilleni iloista vappua ja mukavaa kevättä!