Perjantaikirje: Saksa, keskuspankkien vihreys ja palkkapaineet
Historia etenee vauhdilla ja paljastaa koko ajan uusia yhteiskunnallisia suuntia.
Mielenkiintoisia historiallisia prosesseja on yhteiskunnassamme käynnissä. Kuten se, että viikko on taas tullut perjantaihin. On siis Keskuspankkikapitalismi-perjantaikirjeen aika.
Tällä viikolla mieleni tekevi kommentoida lyhyesti kolmea kysymystä, jotka voivat olla varsin tärkeitä lähitulevaisuuden yhteiskunnallisten polkujen muotoutumisen kannalta. Ensimmäinen näistä on Saksan hallitusohjelma, josta sosialidemokraatit, vihreät ja liberaalit pääsivät tällä viikolla yhteisymmärrykseen. Toinen liittyy keskuspankkien vihreyteen, eli kykyyn ja ennen kaikkea haluun edistää ekologisesti kestävää rahoitusta. Kolmas puolestaan liittyy inflaatioon ja sen pysyvyyteen. Pohdin sitä, ovatko palkkapaineet taloudessamme voimistumassa, mitä monet tuntuvat pelkäävän.
Saksan hallitusohjelma ja EU:n taloussäännöt
Tällä viikolla Saksassa päästiin sopuun hallitusohjelmasta. Kolmen puolueen ohjelmassa on paljon kiinnostavia kohtia, mutta kommentoin vain yhtä asiaa, joka on muutoinkin ollut itselläni mielessä viime aikoina: EU:n taloussääntöjen uudistamista, jota myös uutiskirjeessä pari viikkoa sitten käsittelin.
Makrotalouspiireissä Saksan hallituksen linjauksia EU-taloussäännöistä on odotettu innolla. Ennen kaikkea on pohdittu sitä, kuinka jäykillä linjauksilla Saksa aikoo ensi vuoden alkupuolella käytäviin sääntöneuvotteluihin lähteä. Nyt voidaan todeta, että oikeastaan Saksan kanta neuvotteluihin on varsin avoin.
Saksan linja on se, että EU-talouspolitiikan pitää tavoitella jatkossa kasvua, velkakestävyyttä ja ekologisten investointien toteutumista. Nämä tavoitteet mielessä Saksa on valmis neuvottelemaan EU-taloussääntöjen uudistamisesta. Tarvitaan avoimuutta, yksinkertaista sääntökehikkoa sekä toimeenpanon varmistamista, linjavat hallituskumppanit.
Oman tulkintani mukaan Saksan linja vastaa hyvin pitkälti minun ja Antti Ronkaisen ylös kirjaamia tavoitteita EU-talouspolitiikan kehittämiselle. Suomessakin kannattaa joka tapauksessa huomioida se, ettei Saksasta saada enää yhtä yksioikoisia talouspoliittisia viestejä kuin aiemmin.
Hauskasti valtiovarainministeriksi nouseva liberaalien Christian Lindner totesi, ettei Saksa voi käyttäytyä Euroopassa (talouspoliittisesti), kuten pieni Pohjoismaa. Olisiko tämä ollut heitto juuri Suomen suuntaan, kun täältä on edelleen artikuloitu Eurooppaan päin tiukkaa ja jokseenkin joustamatonta finanssipolitiikan linjaa?
Keskuspankkien vihreyden aitous mietityttää
Olen aiemmin uutiskirjeessä käsitellyt keskuspankkien roolia vihreän siirtymän tekemisessä. Tältä sektorilta saatiin tällä viikolla myös kiinnostavaa tietoa, kun kansainvälinen Reclaim Finance julkaisi keskuspankkien ja niiden rahoitusoperaatioiden vihreyttä koskevan raportin. Raportin viesti on melko karu. Rikkaiden maiden keskuspankeista hädin tuskin kourallinen on aloittanut siirtymän kohti vihreän rahoituksen mallia.
Suomessa järjestöjen hiilivapauskampanja Hiilivapaa Suomi kyselikin raporttiin nojautuen Suomen Pankilta, miksei kansallinen keskuspankki ole juuri edennyt konkreettisissa toimissa ja oman portfolionsa hallinnassa niin, että vihreän siirtymän mahdollisuudet paranisivat. Senkin vuoksi kysymys on perusteltu, että Pankki on sitoutunut hiilineutraaliuden saavuttamiseen vuoteen 2050 mennessä.
Kun keskuspankeilla on tällä hetkellä tavallista (tai ainakin aiempaa) suurempi rooli rahoitusmarkkinoilla ja pääoman allokoinnissa, on niillä myös mahdollisuus siirtää rahoituksen painopistettä ekologiset arvot huomioiden. Sitä ei käy kiistäminen. Hiilivapaa Suomi on lähettänyt Suomen Pankille jo aiemmin tänä vuonna avoimen kirjeen, jossa hanke yleisemmällä tasolla antaa neuvoja keskuspankille siitä, miten rahapolitiikan laadullisessa uudelleenvirityksessä kannattaisi edetä.
Konkreettisempana toimeenpiteenä hanke esittää nyt, että keskuspankki lopettaisi nopeasti sellaisten yritysten arvopapereiden ostamisen (ja pitämisen taseessaan),
joilla on uusia hiilihankkeita,
jotka ovat merkittävästi altistuneet hiilisektorille tai ovat mukana hiilisektorilla,
joilla ei ole suunnitelmaa hiilestä irtautumisesta vuosiin 2030 (OECD) & 2040 (muu maailma) mennessä,
joilla on uusia öljyn- ja kaasuntuotantohankkeita,
jotka ovat merkittävästi altistuneet epätavanomaiselle öljylle ja kaasulle tai toimivat sektorilla.
On kiinnostavaa nähdä, miten keskuspankit ja erityisesti Suomen Pankki vastaa jatkossa näihin toivomuksiin.
Näkyykö palkkapaineita missään?
Ei viikkoa ilman inflaatiokommenttia. Tällä kertaa sain innoituksen pohdintaan keskiviikon Ylen A-Studiota seuranneesta kommentoinnista. STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà ja Kemianteollisuuden johtava asiantuntija Sampo Pehkonen pohtivat kiinnostavasti työvoimapulaa ja yritysten halukkuutta korottaa palkkoja (erityisesti näissä niukkuuden olosuhteissa).
Yleinen havainto oli se, että yritykset Suomessa eivät ole edelleenkään halukkaita vastaamaan työvoimapulaan palkankorotuksin. Tällä tavalla kilpailemalla osaavasta työvoimasta hinnalla osa kasvuyrityksistä voisi helpottaa tilannettaan ja rakentaa vahvempaa kasvunäkymää hyvissä kysyntäolosuhteissa. Mutta jostain syystä näin ei näytä tapahtuvan. Pehkonen piti tätä parempana asiana kuin Lainà.
Itse innostuin pohtimaan tätä kautta pysyvän inflaation mahdollisuutta, mikä on tietysti mietityttänyt minua jo jonkin aikaa. Mielestäni on perusteltua ajatella, että yritykset eivät ihan heti ole luopumassa palkankorotusvarovaisuudestaan. Vaikka kysyntää nyt piisaakin, viime vuosina on totuttu aivan toisenlaisiin taloudellisiin olosuhteisiin. Entä jos nostamme palkkoja nyt ja kysynnän kasvu hiipuukin jo ensi keväänä? Silloin olemme vaikeuksissa, koska palkkoja on vaikeampi painaa alas kuin päästää ylös.
Mikäli tällainen tunnelma todella yrityksissä säilyy, vedot sen puolesta, että niin sanottu palkka-hinta-spiraali lähtee Suomessa ja Euroopassa käyntiin, tullaan häviämään. Toki on mahdollista, että kuluttajahintojen nousu ja työvoimapula yhdessä luovat seuraavina kuukausina sellaisen dynamiikan, joka saa yritysten padot viimein murtumaan. Vastassa on kuitenkin pitkäaikainen pessimismi, jonka perusteella päätöksiä tekevä ei ole joutunut myöskään pettymään viime vuosina.
Loppusanat
Mihin suuntaan EU:n talouspolitiikan sääntöneuvottelut lähtevät? Miten keskuspankit reagoivat kasvaviin vaatimuksiin vihertää rahoitustaan? Miten käy inflaation kanssa? Tuskin maltan odottaa tulevia kuukausia, jotka tarjoavat näihin kysymyksiin jo ainakin alustavia vastauksia. Mutta nyt odotan viikonloppua, kuten varmaan moni uutiskirjeen lukijakin. Hyvää sellaista!