Perjantaikirje: Jackson Hole
Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtajan Jerome Powellin puhetta keskuspankkiirien vuosittaisessa tapaamisessa odottavat kaikki.
Tänään on keskuspankkikapitalismissa suuri päivä. Nimittäin maailman keskuspankkiirit ovat kokoontuneet fyysisesti kahden vuoden tauon jälkeen Jackson Holeen Wyomingin osavaltioon puhumaan toisilleen keskuspankeista ja rahapolitiikasta. Ennen kaikkea kokoontumiselta odotetaan linjauksia tulevaisuuden rahapolitiikasta. Ja kaikkein eniten linjaamista odotetaan tänään perjantaina illalla Suomen aikaa konferenssissa puhuvalta Yhdysvaltojen keskuspankki Fed:n pääjohtajalta Jerome Powellilta.
Tilanne on kutkuttavan jännittävä ei pelkästään sen vuoksi, että puhujat pääsevät viimein puhumaan live-yleisölle ja vastaamaan yleisön kysymyksiin. Se on jännittävä ennen kaikkea siksi, että pandemia, sota Euroopassa ja orastava energiakriisi ovat sekoittaneet vuoden 2019 jälkeen keskuspankkien pelikentän täydellisesti.
Yleiskuvaa tuskin tarvitsee tämän uutiskirjeen lukijoille avata kovin yksityiskohtaisesti. Mutta kerrataan yleisesti. Pandemia päästi inflaation hengen pullosta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja talouspakotekamppailu loi Eurooppaan ja maailmantalouteen vielä uuden tarjontapuolen shokin. Inflaatio näyttää pysyttelevän korkealla pidemmän aikaa, jolloin katseet kääntyvät inflaation hallitsijaksi nimitettyihin keskuspankkeihin. Kaikki tietävät, ettei rahapolitiikalla voi kovin tehokkaasti tämänkaltaiseen inflaatioon vastata, mutta silti keskuspankkien täytyy yrittää. Jopa talouden sekä työmarkkinoiden viilentymisen ja työttömyyden nousun uhalla. Interventiota perustellaan lopulta sillä, että jos ei inflaatioon puututa nopeasti, sen seuraukset ovat vielä tämän puuttumisen seurauksiakin kamalammat.
Käytännössä Powellin halutaankin kertovan, mitä hänen mielestään Fed:n pitäisi tehdä nykymuotoisen inflaation kanssa. Kuinka aggressiivisesti sitä vastaan pitäisi rahapolitiikalla taistella? Kuinka suuret negatiiviset ulkoisvaikutukset talouteen ja erityisesti työmarkkinoille rahapolitiikan kiristämiselle sallitaan? Ja olisiko pääjohtajalla mielessään joitain muita politiikkatoimia, jotka rahapolitiikan kanssa koordinoimalla voisivat johtaa parempaan lopputulokseen kuin mihin pelkällä rahapolitiikalla operoimalla näissä olosuhteissa voidaan päästä?
Myös markkinat ovat jääneet odottelemaan vastauksia näihin kysymyksiin, ja viikon aikana viime viikon uutiskirjeessä kuvailemani kamppailu karhujen ja härkien välillä ehti hetkeksi rauhoittua (siinä vaiheessa karhut olivat saamassa pienoista yliotetta muuten).
Lienee ihan perusteltua odottaa, että Powellin puheen jälkeen markkinareaktiot voivat olla reippaanlaisia. Jos puhe tulkitaan kyyhkysmäiseksi, härkämarkkina todennäköisesti saa siivet alleen. Jos taas Powell pyrkii esiintymään myöhempien aikojen Paul Volckerina, karhumarkkinalle voidaan povata hyvää menestystä. Mutta elämme fundamentaalisessa epävarmuudessa, emmekä oikeastaan yhtään tiedä, mitä Powell aikoo sanoa.
Koska puheiden vaikutus todellisuuteen tulee osittain (suurelta osin?) tulkinnan kautta, voisinkin hahmotella tähän pienen listan asioista, joiden löytyessä puheesta itse pitäisin Powellin sanomaa kyyhkysmäisenä. Silloin Powell voisi sanoa vaikka näin:
Inflaation pitäminen vakaana on tärkeää Fed:lle, mutta yksin keskuspankki ei pysty tätä tehtävää suorittamaan. Tarvitaan myös muita talous- ja yhteiskuntapoliittisia toimia.
Fed ei aio päästää työttömyyttä nousemaan merkittävästi ja se tulee keventämään rahapolitiikkaa heti, jos näin uhkaa käydä.
Jatkossa Fed pyrkii entistä tarkemmin erottelemaan pitkään inflaatioluvuissa näkyvät “rakenteelliset tekijät”, kuten asumisen hinnat, nopeammin muuttuvista inflaation eristä. Näin sillä on päätöksenteon pohjana paras kuva juuri tämänhetkisistä inflaatiopaineista.
Fed harkitsee uudenlaista lähestymistapaa inflaatioon, jossa inflaation tason sijaan kiinnitetään enemmän huomiota sen kiihtymiseen (ja hidastumiseen).
Jos edellisistä pointeista kaksikin löytyy sellaisenaan Powellin tämän päivän puheesta, uskon myös markkinoiden tulkitsevan Fed:n toimivan jatkossakin harkitsevasti ja viisaasti eli ei yksisilmäisesti inflaatioon keskittyen. Ehkä vähemmätkin vihjeet voivat riittää, jos markkinoilla on jo valmiiksi halua uskoa Fed:n kieltäytyvän tällä hetkellä volckeroinnista eli inflaation nitistämisestä muista taloudellisista seurauksista välittämättä.
Jännittävää perjantai-iltaa kaikille Keskuspankkikapitalismin ja keskuspankkikapitalismin seuraajille!
Samaa mieltä, luvassa on parhainta tosi-tv viihdettä arvopaperimarkkinoille Keynesin kauneuskilpailun muodossa. Reaalitaloudellisesti hyvin inerttien pankkireservien ja aavistuksen vaikuttavamman riskittömän koron hienosäätelijänä keskuspankeilla on varsin vähän tekemistä taloudelliseen kehitykseen, koska kuluttajalta toiselle siirtyvä raha on peräisin julkisesta velasta (pankkireservien rahallistamista) ja yksityisestä velasta (uutta rahaa). Edellistä tarvitaan, jotta jälkimmäisen varat miinus velat on positiivinen ja siten vähemmän vainoharhainen rahoittaessaan pankkitoimintaansa offshore repo-markkinoilta keskuspankkien, ja monen muun toimijan, sääntelyn ulkopuolelta.
Ainoa asia mikä puheesta on varmaa, taloudessa kiertävän rahan määrästä ei ole sanaakaan, koska keskuspankit eivät toiminnallaan sitä hallinnoi muuta kuin epäsuorasti ja vähäisesti. Valtion velkakirjat (omassa rahayksikössä) ovat väline osoittaa julkisen sektorin rahanluontia ja ylläpitää tilivelvollisuutta.
FED vastasi kongressin tivatessa inflaatiosta v. 1977 eurodollar-markkinoista niiden luovan uutta rahaa pankkijärjestelmän ulkopuolelle jotain nollan ja äärettömän väliltä: "initial dollar deposit in a European bank can lead to a variety of outcomes. The amount of additional liquidity provided to nonbanks may be zero, equivalent to the deposit, or some multiple of the deposit."
Rahan sijasta keskuspankit puhuvat inflaatio-odotuksista, koska eihän rahalla ja inflaatiolla voi olla mitään yhteyttä, eihän?