Hyvä kirjoitus!. Mielestäni nyt olisi todella tärkeää analysoida sitä -- etenkin jos talouskuri on Blythin termein "moraalinen kielipeli -- miksi tämä Purrankin maalailema "fiskaalikonservatismi" nousee nimenomaan vaalikoalitioiden rakentajana (Suomessa ensin, varmaan seuraavaksi EU-tasolla). Siinä on pakko analysoida sitä, millaisella paketilla äärioikeisto ja keskustaoikeisto voivat löytää toisistaan poliittiset liittolaiset.
Toisena kysymyksenä tässä on tietenkin se, kuinka keskeinen talouskurinarratiivi on vaalikoalitioiden rakentamiselle yleensä. Makrotalouspoliittinen kiristäminen tapahtunee, mutta tulee olemaan myös mielenkiintoista nähdä, missä määrin tämä uusi puolustuspoliittinen eskalaatio sijoitetaan sen oikeuttamisen kehikkoon. Aika paljon vasemmistossa laitettiin toivoja Venäjän hyökättyä siihen, että rajumpi investointivimma "turvallisuuspolitiikan" saralla leviäisi myös muihin teollisuusaloihin ja toisi mukanaan jonkinlaisen teollisuuspolitiikan paluu. Tämä näyttää nyt virheeltä. Olisi myös hyvä miettiä, miksi tuli taas laitettua uskot siihen.
Vaikka olenkin viimeisen kappaleesi tilannekuvan kanssa samaa mieltä, onkin juuri tämä poliittisen koalitionrakennuksen analyysi (tai muu vastaava, joka selittäisi tätä) mielestäni jopa tällaista taloustieteellistä analyysiä tärkeämpi. Jos keskitymme vain siihen, että uudet Eurooppa-tason koalitiot ovat tökeröitä ja taloudellisesti järjettömiä, päädymme selittämään koko kehityskulun vain jonkinlaisena kollektiivisena järjettömyytenä. Eikö olisi juuri nyt tehtävänämme miettiä millainen poliittinen koalitio uuden teollisuuspolitiikan ympärille pitäisi pyrkiä rakentamaan? Talouskurin keskeisyys Purran ja Orpon liitossa on mielestäni ilmeinen, eikö siis pitäisi miettiä talouskurin "irrationaalisuuden" sijaan sen rationaalisuutta? Miksi se antoi heidän rakentaa tällaisen liiton?
Kiitos, hyvä teksti. Olemme Aatun kanssa luonnostelleet paperia erilaisista tavoista ymmärtää ja määritellä talouskuri. Sikäli on varsin kiinnostavaa, että monet ovat alkaneet pohtia tätä samaa asiaa. Näkisin, että antamasi määritelmä on varsin 'taloustieteellinen'. Sen vahvuutena voi pitää tarkkuutta ja selkeyttä. Toisaalta se antaa nähdäkseni ehkä hieman liian suuren merkityksen talouspolitiikan ideoille suhteessa laajempiin poliittisiin projekteihin ja tavoitteisiin. Voi toki olla, että talouskuri on parasta ymmärtää noin, jotta se ei leviä tarkoittamaan mitä tahansa menoleikkauksia tai veronkorotuksia. Talouskurin tutkimuksessa sille kuitenkin on usein annettu tuota taloustieteellistä määritelmää laajempiakin merkityksiä.
Yksi heikkous tuossa määritelmässä on nähdäkseni myös se, että se ei näe 'pitkän aikavälin kestävyysvajeen' nimissä tehtävää jatkuvaa sopeuttamista talouskurina, jos sopeutusta ei tehdä heikossa taloudellisessa tilanteessa (laskusuhdanne). Tällöin talouskuri ei sano mitään hyvinvointivaltion hiljaisesta alasajosta, jos se tehdään makrotalouspoliittisesti järkevällä tavalla. Voi olla, kuten sanoin, että talouskuri olisi parasta rajata tarkoittamaan vaan tuota kapeampaa asiaa, mutta silloin sen merkitys on paljon pienempi, ja tulisi puhua toisin käsittein esimerkiksi tuosta pitkän aikavälin kestävyyden nimissä tehtävästä sopeuttamisesta. Mutta juuri tässä tilanteessa nämä toki limittyvät, kuten tekstissäsi hienosti asiaa käsittelet.
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, Jussi. Talouskurin tieteellinen määrittely on kyllä kiinnostava projekti ja tässä tuli heitettyä melko kevyesti ehdotus mahdolliseksi talouskurin määritelmäksi. Olen toki asiaa aina silloin tällöin pohtinut, että ei se ihan tyhjästä noussut.
Epäilemättä määritelmä on suppea ja aika taloustieteellinen, mutta siinä on kuitenkin mukana tuo "investointitarpeet", joka voi kyllä sitten laajentaa kyseistä määritelmää melkoisesti. Jos esimerkiksi nähdään, että hyvinvointivaltion toimet ovat investointeja tulevaisuuden hyvinvointiin, silloin kai voidaan ajatella kestävyysvajeen nimissä tapahtuvan "hyvinvointivaltion hiljaisen alasajon" mahtuvan helpostikin tuon määritelmän sisään. Kyse on silloin jokseenkin normatiivisesta tulkinnasta, että millaiseksi kukakin investointitarpeet ajattelee, ja määritelmän rajaavuus suppenee huomattavasti.
Voisitko käsitellä jossain vaiheessa pidemmin arviotasi siitä, mihin talouskurin paluu tulee johtamaan? Voiko edessä olla paluu matalan tuottavuus- ja talouskasvun myötä mataliin korkoihin? Onko näkyvissä jotain, mikä saisi tuottavuuskasvun vahvistumaan, kun julkiset investoinnit talouskurin myötä vähenevät? Mikä vaikutus tällä kaikella tulee olemaan julkisiin velkasuhteisiin ja alijäämiin, joihin nyt keskitytään?
Esimerkiksi eurovaalien tuloksen jälkeen nähdään, mihin keskustaoikeisto suuntaa yhteistyössään ja siitä arvioida, millaisia eurooppalaisia yhteisiä ratkaisuja saadaan aikaan.
Tulihan sitä tuossa jo vähän vihjattua. Talouskuri johtaa investointien laiminlyöntiin, heikkoon tai voimakkaaseen noidankehään taloudellisen aktiviteetin suhteen ja vähitellen tilanteeseen, jossa keskuspankin on pakko (ja myös mahdollista) toimia talouden elvyttämiseksi. Siis keskuspankkikapitalismin perusdynamiikkoihin. Julkiset velkasuhteet ja alijäämät säilyvät, talous näivettyy eikä uudistu laadullisesti. Voiko tämä enää yllättää ketään?
EU:n vaihtotaseen ylijäämä katoaa, kun aletaan tehdä niitä uusintavia investointeja. Siis pelivaraa on vielä paljon enemmän yhdessä kuin Suomella yksin. Se oli pointti.
Hyvä kirjoitus!. Mielestäni nyt olisi todella tärkeää analysoida sitä -- etenkin jos talouskuri on Blythin termein "moraalinen kielipeli -- miksi tämä Purrankin maalailema "fiskaalikonservatismi" nousee nimenomaan vaalikoalitioiden rakentajana (Suomessa ensin, varmaan seuraavaksi EU-tasolla). Siinä on pakko analysoida sitä, millaisella paketilla äärioikeisto ja keskustaoikeisto voivat löytää toisistaan poliittiset liittolaiset.
Toisena kysymyksenä tässä on tietenkin se, kuinka keskeinen talouskurinarratiivi on vaalikoalitioiden rakentamiselle yleensä. Makrotalouspoliittinen kiristäminen tapahtunee, mutta tulee olemaan myös mielenkiintoista nähdä, missä määrin tämä uusi puolustuspoliittinen eskalaatio sijoitetaan sen oikeuttamisen kehikkoon. Aika paljon vasemmistossa laitettiin toivoja Venäjän hyökättyä siihen, että rajumpi investointivimma "turvallisuuspolitiikan" saralla leviäisi myös muihin teollisuusaloihin ja toisi mukanaan jonkinlaisen teollisuuspolitiikan paluu. Tämä näyttää nyt virheeltä. Olisi myös hyvä miettiä, miksi tuli taas laitettua uskot siihen.
Vaikka olenkin viimeisen kappaleesi tilannekuvan kanssa samaa mieltä, onkin juuri tämä poliittisen koalitionrakennuksen analyysi (tai muu vastaava, joka selittäisi tätä) mielestäni jopa tällaista taloustieteellistä analyysiä tärkeämpi. Jos keskitymme vain siihen, että uudet Eurooppa-tason koalitiot ovat tökeröitä ja taloudellisesti järjettömiä, päädymme selittämään koko kehityskulun vain jonkinlaisena kollektiivisena järjettömyytenä. Eikö olisi juuri nyt tehtävänämme miettiä millainen poliittinen koalitio uuden teollisuuspolitiikan ympärille pitäisi pyrkiä rakentamaan? Talouskurin keskeisyys Purran ja Orpon liitossa on mielestäni ilmeinen, eikö siis pitäisi miettiä talouskurin "irrationaalisuuden" sijaan sen rationaalisuutta? Miksi se antoi heidän rakentaa tällaisen liiton?
Kiitos, hyvä teksti. Olemme Aatun kanssa luonnostelleet paperia erilaisista tavoista ymmärtää ja määritellä talouskuri. Sikäli on varsin kiinnostavaa, että monet ovat alkaneet pohtia tätä samaa asiaa. Näkisin, että antamasi määritelmä on varsin 'taloustieteellinen'. Sen vahvuutena voi pitää tarkkuutta ja selkeyttä. Toisaalta se antaa nähdäkseni ehkä hieman liian suuren merkityksen talouspolitiikan ideoille suhteessa laajempiin poliittisiin projekteihin ja tavoitteisiin. Voi toki olla, että talouskuri on parasta ymmärtää noin, jotta se ei leviä tarkoittamaan mitä tahansa menoleikkauksia tai veronkorotuksia. Talouskurin tutkimuksessa sille kuitenkin on usein annettu tuota taloustieteellistä määritelmää laajempiakin merkityksiä.
Yksi heikkous tuossa määritelmässä on nähdäkseni myös se, että se ei näe 'pitkän aikavälin kestävyysvajeen' nimissä tehtävää jatkuvaa sopeuttamista talouskurina, jos sopeutusta ei tehdä heikossa taloudellisessa tilanteessa (laskusuhdanne). Tällöin talouskuri ei sano mitään hyvinvointivaltion hiljaisesta alasajosta, jos se tehdään makrotalouspoliittisesti järkevällä tavalla. Voi olla, kuten sanoin, että talouskuri olisi parasta rajata tarkoittamaan vaan tuota kapeampaa asiaa, mutta silloin sen merkitys on paljon pienempi, ja tulisi puhua toisin käsittein esimerkiksi tuosta pitkän aikavälin kestävyyden nimissä tehtävästä sopeuttamisesta. Mutta juuri tässä tilanteessa nämä toki limittyvät, kuten tekstissäsi hienosti asiaa käsittelet.
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, Jussi. Talouskurin tieteellinen määrittely on kyllä kiinnostava projekti ja tässä tuli heitettyä melko kevyesti ehdotus mahdolliseksi talouskurin määritelmäksi. Olen toki asiaa aina silloin tällöin pohtinut, että ei se ihan tyhjästä noussut.
Epäilemättä määritelmä on suppea ja aika taloustieteellinen, mutta siinä on kuitenkin mukana tuo "investointitarpeet", joka voi kyllä sitten laajentaa kyseistä määritelmää melkoisesti. Jos esimerkiksi nähdään, että hyvinvointivaltion toimet ovat investointeja tulevaisuuden hyvinvointiin, silloin kai voidaan ajatella kestävyysvajeen nimissä tapahtuvan "hyvinvointivaltion hiljaisen alasajon" mahtuvan helpostikin tuon määritelmän sisään. Kyse on silloin jokseenkin normatiivisesta tulkinnasta, että millaiseksi kukakin investointitarpeet ajattelee, ja määritelmän rajaavuus suppenee huomattavasti.
Voisitko käsitellä jossain vaiheessa pidemmin arviotasi siitä, mihin talouskurin paluu tulee johtamaan? Voiko edessä olla paluu matalan tuottavuus- ja talouskasvun myötä mataliin korkoihin? Onko näkyvissä jotain, mikä saisi tuottavuuskasvun vahvistumaan, kun julkiset investoinnit talouskurin myötä vähenevät? Mikä vaikutus tällä kaikella tulee olemaan julkisiin velkasuhteisiin ja alijäämiin, joihin nyt keskitytään?
Esimerkiksi eurovaalien tuloksen jälkeen nähdään, mihin keskustaoikeisto suuntaa yhteistyössään ja siitä arvioida, millaisia eurooppalaisia yhteisiä ratkaisuja saadaan aikaan.
Tulihan sitä tuossa jo vähän vihjattua. Talouskuri johtaa investointien laiminlyöntiin, heikkoon tai voimakkaaseen noidankehään taloudellisen aktiviteetin suhteen ja vähitellen tilanteeseen, jossa keskuspankin on pakko (ja myös mahdollista) toimia talouden elvyttämiseksi. Siis keskuspankkikapitalismin perusdynamiikkoihin. Julkiset velkasuhteet ja alijäämät säilyvät, talous näivettyy eikä uudistu laadullisesti. Voiko tämä enää yllättää ketään?
EU:n vaihtotaseen ylijäämä katoaa, kun aletaan tehdä niitä uusintavia investointeja. Siis pelivaraa on vielä paljon enemmän yhdessä kuin Suomella yksin. Se oli pointti.