Häkellyttävää, että lainattavien varojen teoriaa voidaan yhä edelleen pitää totena. Minun on ollut hyvin vaikea uskoa, että keskuspankkipolittiikka on voinut perustua siihen, mutta totta se vain valitettavasti on. Ja lopulta myös hyvin tuhoisaa sekä yhteiskunnalle että taloudelle.
Oma tulkintani keskuspankkikapitalismin synnylle on se, että markkinakorkojen ei olla annettu määräytyä vapaasti, jolloin on syntynyt yks.sektorin velkakupla, jota keskuspankit ja valtiot ovat sitten joutuneet Japani-tyylisesti tukemaan alati kasvavin panoksin.
Yhä suurempi osa taloudesta on ajautumassa valtioiden ja keskuspankkien syliin. En enää yhtään ihmettele, jos EKP:kin alkaa vielä ostelemaan osakkeitakin, kuten Japanin keskuspankki on tehnyt jo vuosikausia.
Koska ei tiedetä todellisia markkinakorkoja, ei voida tietää myöskään eri omaisuuslajien todellisia arvoja. Tiedetään vain niiden keskuspankkien "korkohalpuutuksen" sivuseurauksena syntynyt keinotekoinen arvo.
Keskuspankkien itsesäätöisten monetaritisten toimien vastaanotto on ymmärtääkseni ollut vaisua ja heidän aikaisempaan valtavirtaiseen, etukäteissäästamistä korostavaan linjaansa nähden vähättelevää, jopa uuden normaalin piiriin laskettavaa toimintaa. Kuten MMT-professori Bill Mitchell on blogeissaan todennut, tällä vähättelyllä pyritään häivyttämään aikaisemmat jyrkän kielteiset ja käytännössä yksimieliset kannat modernin monetaarisen teorian mahdollisuuksista makrotalouden todellisena ulottuvuutena. Tällä kohden taloustieteilijöiden käyttäytymistä ja analysointitapaa voi tarkastella myös sosiaalipsykologisesti: uskallus katsella itsenäisesti ja neutraalisti uuden vaihtoehdon mahdollisuuksia merkitsee niin suurta poikkeamaa valtavirrasta, että tällaista askelta ei uskalleta ottaa. Joutuminen eroon laumasta ja sitä ehdollistavista ideologisista toimijoista, markkinasta ja mediasta, on liian iso riski. Parempi olla lauman mukana idiootti kuin yksinäinen ja eristetty selvänäkijä...
Häkellyttävää, että lainattavien varojen teoriaa voidaan yhä edelleen pitää totena. Minun on ollut hyvin vaikea uskoa, että keskuspankkipolittiikka on voinut perustua siihen, mutta totta se vain valitettavasti on. Ja lopulta myös hyvin tuhoisaa sekä yhteiskunnalle että taloudelle.
Oma tulkintani keskuspankkikapitalismin synnylle on se, että markkinakorkojen ei olla annettu määräytyä vapaasti, jolloin on syntynyt yks.sektorin velkakupla, jota keskuspankit ja valtiot ovat sitten joutuneet Japani-tyylisesti tukemaan alati kasvavin panoksin.
Yhä suurempi osa taloudesta on ajautumassa valtioiden ja keskuspankkien syliin. En enää yhtään ihmettele, jos EKP:kin alkaa vielä ostelemaan osakkeitakin, kuten Japanin keskuspankki on tehnyt jo vuosikausia.
Koska ei tiedetä todellisia markkinakorkoja, ei voida tietää myöskään eri omaisuuslajien todellisia arvoja. Tiedetään vain niiden keskuspankkien "korkohalpuutuksen" sivuseurauksena syntynyt keinotekoinen arvo.
Keskuspankkien itsesäätöisten monetaritisten toimien vastaanotto on ymmärtääkseni ollut vaisua ja heidän aikaisempaan valtavirtaiseen, etukäteissäästamistä korostavaan linjaansa nähden vähättelevää, jopa uuden normaalin piiriin laskettavaa toimintaa. Kuten MMT-professori Bill Mitchell on blogeissaan todennut, tällä vähättelyllä pyritään häivyttämään aikaisemmat jyrkän kielteiset ja käytännössä yksimieliset kannat modernin monetaarisen teorian mahdollisuuksista makrotalouden todellisena ulottuvuutena. Tällä kohden taloustieteilijöiden käyttäytymistä ja analysointitapaa voi tarkastella myös sosiaalipsykologisesti: uskallus katsella itsenäisesti ja neutraalisti uuden vaihtoehdon mahdollisuuksia merkitsee niin suurta poikkeamaa valtavirrasta, että tällaista askelta ei uskalleta ottaa. Joutuminen eroon laumasta ja sitä ehdollistavista ideologisista toimijoista, markkinasta ja mediasta, on liian iso riski. Parempi olla lauman mukana idiootti kuin yksinäinen ja eristetty selvänäkijä...