Rahapolitiikan normalisointi edellyttää kapitalistisen talousjärjestelmän institutionaalista muutosta. Nykyisessä rahapolitiikan linjassa ei lopulta ole mitään yllättävää.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Steve Heinrich [sic] kirjoittaa usein QE:n kasvattavan taloudellista epätasa-arvoa ja keskittävän omaisuuksia pienelle osalle väestöä. Samasta puhui toinen sijoitusguru Stanley Druckenmiller hiljattain. Jostain syystä ekonomistit, keskuspankkiirit ja MMT:n nimeen vannovat eivät aiheesta puhu, etkä itsekään samaa linjaa noudattaen mainitse asiasta sanallakaan. Mikä on mielipiteesi aiheesta vai onko aihe tabu?
Kiitos kysymyksestä. Mielestäni QE:n vaikutus taloudelliseen eriarvoisuuteen on vaikea kysymys empiirisesti. Ehkä kuitenkin sanoisin, että keskuspankkikapitalismin peruspolitiikat ja dynamiikat kokonaisuudessaan ovat taloudellista eriarvoisuutta lisääviä. Toisaalta jos QE:ta tehtäisiin yhdessä laajan tulontasauspolitiikan kanssa, niin ei varmastikaan olisi. Eli eriarvoisuutta lisäävän talousmallin takaaminen likviditeettiruiskulla tuottaa eriarvoisuutta, mutta niin ei tarvitse olla.
Yleensä keskuspankit vetoavat siihen, että pienituloisemmat ovat hyötyneet työllistymisestä, tulojen kasvusta ja luottokelpoisuutensa parantumisesta onnistuneen QE-politiikan vuoksi. Se sitten kaventaa eroja niihin ryhmiin, joiden rahoitusvarallisuutta QE on tukenut. Vaikea sanoa tuohon mitään varmaa puoleen tai toiseen, mutta ihan hyvä pointti sinällään.
Muutin Heinrichin Henrichiksi. Kiitos myös siitä huomiosta.
Muuten loistava kirjoitus, mutta olisi voinut tarkentaa, mistä kokonaiskysynnän kasvu tulee. Eikös se pääasiassa tule teollisessa ja vielä jonkun aikaa jälkiteollisessakin yhteiskunnassa, kun ihmistyö on tärkein reaalitalouden moottori, palkkojen ja sosiaalietuuksien nostamisesta? Tuntuu oudolta, miten usein julkisessa talouskeskustelussa tuota asiaa kierretään ja se vaikuttaa olevan taloustieteellinen tai ainakin talouspoliittinen tabu.
Eli ei kai 2008 loppuvuoden kriisiin vastauksena tehty keskuspankkivetoinen määrällinen helpottaminen ole tarkoittanut muuta kuin pankkien, eläkerahastojen ja siten sijoitusomaisuuden tukemista? Ei niistä euro-, dollari- ja jenivirroista ole taviksille, eli palkkoihin ja sosiaalietuuksiin tullut juuri mitään. Miten se määrällinen elvyttäminen tässä muodossa voisi kokonaiskysyntää reaalitaloudessa lisätäkään? Ei mitenkään. Se vain kasvattaa sijoituksissa olevia omaisuusmassoja ja tukee pankkeja.
Eikös lisäksi kokonaiskysynnällä ole kohtalaisen vahva sidos inflaatioon? Jos työllisyys ja palkat kasvavat, kasvaa kokonaiskysyntä ja sitä kautta myös hinnat nousevat ja siten myös inflaatio. Vai olenko tämän yksinkertaisen taviskaavan kanssa kovinkin pahasti pielessä? Kun tässä viime vuosina on näkynyt uutisia, missä on voivoteltu, kun ei EKP saa aikaan ns. tervettä inflaatiota, niin eipä sitä ole voitu saadakaan aikaan, koska ei ole yritettykään vaikuttaa kokonaiskysynnän tärkeimpiin moottoreihin, eli nostaa palkkoja ja sosiaalietuuksia laajalti, suunnata elvytysrahavirtoja taviksille.
QE on tehoton tapa elvyttää taloutta, mutta se on vallitsevan talousdoktriinin mukaista, kuten Jussin artikkelissa todetaan. Ts. yksityisen velkaantumisen tulisi ylläpitää riittävää kokonaiskysyntää.
QE ei ole rahanluontia, kuten yleensä virheellisesti ajatellaan, vaan ns. asset-swap, jossa pankin hallussa oleva velkakirja vaihdetaan keskuspankkireserveihin:
"The Federal Reserve’s $4.6 trillion in Quantitative Easing (QE) did not show up as money creation, because it was technically a swap of assets – like Aladdin’s “new lamps for old, in this case “good credit for junk.”
Veikkaan vaihtoehtoa 1: Talousajattelu tuskin tulee muuttumaan lähiaikoina, joten keskuspankit tulevat jatkamaan "korkohalpuutusta" ja edessä on paluu sekulaariin stagnaatioon.
Seuraava kriisi onkin sitten mielenkiintoinen paikka, kun alijäämiä tulisi taas kasvattaa kasvun tukemiseksi. Poliittisen teatterin ystäville on tiedossa laatuviihdettä.
Aloin myös pohtimaan kasvun käsitettä: Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Nominaalikasvua vs. reaalikasvua? Toimisiko kapitalistinen talous pelkän nominaalisen numeroarvojen kasvun varassa, vai pitääkö ihmisten saada jatkuvasti lisää romppeita nurkkiinsa?
Reaalikasvusta käsittääkseni jätetään huomiotta laadullinen ja immateriaalinen kasvu. Luonnollisesti reaalikasvusta tulisi sitten myös vähentää ulkoisvaikutukset, joihin Matti kommentissaan viittaa.
Oma ratkaisuni talouskasvukysymykseen on se, että talouskasvutavoitteista tylysti luovutaan kokonaan. Keskuspankkien roolin taloudessa voi minimoida laskemalla korot määräytymään vapaasti markkinoilla, jolloin keskuspankkien henkilökunta vapautuu tuottoisampiin hommiin.
Lisäksi kun valtio vielä lopettaa täysin tarpeettoman koronmaksun valtionvelkakirjatalletuksista, niin voidaan alkaa pikkuhiljaa suuntautumaan kohti Jussin esittämää kohdan 2. talousjärjestystä.
Tarkoitin sanoa, että talouskasvussa ei huomioida rahatalouden ulkopuolisen talouden kasvua, kuten esim. ilmaisten nettipalveluiden kasvua. Rahataloudessa tapahtuva immateriaalinen kasvu on toki huomioitu.
Vakava puute kaikissa talousteorioissa on se, että ne keskittyvät ainoastaan rahatalouteen, eikä rahatalouden ulkopuolista taloutta huomioida millään lailla.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Steve Heinrich [sic] kirjoittaa usein QE:n kasvattavan taloudellista epätasa-arvoa ja keskittävän omaisuuksia pienelle osalle väestöä. Samasta puhui toinen sijoitusguru Stanley Druckenmiller hiljattain. Jostain syystä ekonomistit, keskuspankkiirit ja MMT:n nimeen vannovat eivät aiheesta puhu, etkä itsekään samaa linjaa noudattaen mainitse asiasta sanallakaan. Mikä on mielipiteesi aiheesta vai onko aihe tabu?
Kiitos kysymyksestä. Mielestäni QE:n vaikutus taloudelliseen eriarvoisuuteen on vaikea kysymys empiirisesti. Ehkä kuitenkin sanoisin, että keskuspankkikapitalismin peruspolitiikat ja dynamiikat kokonaisuudessaan ovat taloudellista eriarvoisuutta lisääviä. Toisaalta jos QE:ta tehtäisiin yhdessä laajan tulontasauspolitiikan kanssa, niin ei varmastikaan olisi. Eli eriarvoisuutta lisäävän talousmallin takaaminen likviditeettiruiskulla tuottaa eriarvoisuutta, mutta niin ei tarvitse olla.
Yleensä keskuspankit vetoavat siihen, että pienituloisemmat ovat hyötyneet työllistymisestä, tulojen kasvusta ja luottokelpoisuutensa parantumisesta onnistuneen QE-politiikan vuoksi. Se sitten kaventaa eroja niihin ryhmiin, joiden rahoitusvarallisuutta QE on tukenut. Vaikea sanoa tuohon mitään varmaa puoleen tai toiseen, mutta ihan hyvä pointti sinällään.
Muutin Heinrichin Henrichiksi. Kiitos myös siitä huomiosta.
Muuten loistava kirjoitus, mutta olisi voinut tarkentaa, mistä kokonaiskysynnän kasvu tulee. Eikös se pääasiassa tule teollisessa ja vielä jonkun aikaa jälkiteollisessakin yhteiskunnassa, kun ihmistyö on tärkein reaalitalouden moottori, palkkojen ja sosiaalietuuksien nostamisesta? Tuntuu oudolta, miten usein julkisessa talouskeskustelussa tuota asiaa kierretään ja se vaikuttaa olevan taloustieteellinen tai ainakin talouspoliittinen tabu.
Eli ei kai 2008 loppuvuoden kriisiin vastauksena tehty keskuspankkivetoinen määrällinen helpottaminen ole tarkoittanut muuta kuin pankkien, eläkerahastojen ja siten sijoitusomaisuuden tukemista? Ei niistä euro-, dollari- ja jenivirroista ole taviksille, eli palkkoihin ja sosiaalietuuksiin tullut juuri mitään. Miten se määrällinen elvyttäminen tässä muodossa voisi kokonaiskysyntää reaalitaloudessa lisätäkään? Ei mitenkään. Se vain kasvattaa sijoituksissa olevia omaisuusmassoja ja tukee pankkeja.
Eikös lisäksi kokonaiskysynnällä ole kohtalaisen vahva sidos inflaatioon? Jos työllisyys ja palkat kasvavat, kasvaa kokonaiskysyntä ja sitä kautta myös hinnat nousevat ja siten myös inflaatio. Vai olenko tämän yksinkertaisen taviskaavan kanssa kovinkin pahasti pielessä? Kun tässä viime vuosina on näkynyt uutisia, missä on voivoteltu, kun ei EKP saa aikaan ns. tervettä inflaatiota, niin eipä sitä ole voitu saadakaan aikaan, koska ei ole yritettykään vaikuttaa kokonaiskysynnän tärkeimpiin moottoreihin, eli nostaa palkkoja ja sosiaalietuuksia laajalti, suunnata elvytysrahavirtoja taviksille.
QE on tehoton tapa elvyttää taloutta, mutta se on vallitsevan talousdoktriinin mukaista, kuten Jussin artikkelissa todetaan. Ts. yksityisen velkaantumisen tulisi ylläpitää riittävää kokonaiskysyntää.
QE ei ole rahanluontia, kuten yleensä virheellisesti ajatellaan, vaan ns. asset-swap, jossa pankin hallussa oleva velkakirja vaihdetaan keskuspankkireserveihin:
"The Federal Reserve’s $4.6 trillion in Quantitative Easing (QE) did not show up as money creation, because it was technically a swap of assets – like Aladdin’s “new lamps for old, in this case “good credit for junk.”
https://www.primeeconomics.org/articles/use-and-abuse-of-mmt/?fbclid=IwAR1q6usUXBXLEe_YEfEaUTnvUd-DoXQwZE7uXz2oBNs0jJ0aXlDWT9cZpj4
--
Keskuspankkireservejä ei puolestaan lainata pankkien asiakkaille, vaan ne pyörivät pankkijärjestelmän sisällä:
https://positivemoney.org/2013/08/repeat-after-me-banks-can-not-and-do-not-lend-out-reserves-sp-report/
Veikkaan vaihtoehtoa 1: Talousajattelu tuskin tulee muuttumaan lähiaikoina, joten keskuspankit tulevat jatkamaan "korkohalpuutusta" ja edessä on paluu sekulaariin stagnaatioon.
Seuraava kriisi onkin sitten mielenkiintoinen paikka, kun alijäämiä tulisi taas kasvattaa kasvun tukemiseksi. Poliittisen teatterin ystäville on tiedossa laatuviihdettä.
Aloin myös pohtimaan kasvun käsitettä: Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Nominaalikasvua vs. reaalikasvua? Toimisiko kapitalistinen talous pelkän nominaalisen numeroarvojen kasvun varassa, vai pitääkö ihmisten saada jatkuvasti lisää romppeita nurkkiinsa?
Reaalikasvusta käsittääkseni jätetään huomiotta laadullinen ja immateriaalinen kasvu. Luonnollisesti reaalikasvusta tulisi sitten myös vähentää ulkoisvaikutukset, joihin Matti kommentissaan viittaa.
Oma ratkaisuni talouskasvukysymykseen on se, että talouskasvutavoitteista tylysti luovutaan kokonaan. Keskuspankkien roolin taloudessa voi minimoida laskemalla korot määräytymään vapaasti markkinoilla, jolloin keskuspankkien henkilökunta vapautuu tuottoisampiin hommiin.
Lisäksi kun valtio vielä lopettaa täysin tarpeettoman koronmaksun valtionvelkakirjatalletuksista, niin voidaan alkaa pikkuhiljaa suuntautumaan kohti Jussin esittämää kohdan 2. talousjärjestystä.
Tarkoitin sanoa, että talouskasvussa ei huomioida rahatalouden ulkopuolisen talouden kasvua, kuten esim. ilmaisten nettipalveluiden kasvua. Rahataloudessa tapahtuva immateriaalinen kasvu on toki huomioitu.
Vakava puute kaikissa talousteorioissa on se, että ne keskittyvät ainoastaan rahatalouteen, eikä rahatalouden ulkopuolista taloutta huomioida millään lailla.