Väinö Tanner ja keskuspankkikapitalismi II
Professorit Apunen ja Maliranta ottavat kiinni keskuspankkikapitalismista
Jatkoin sivukorvalla Väinö Tanner -podcastsarjan kuuntelua sen jälkeen, kun sain ensimmäisen jakson päätökseen (kommentointia täällä). Sarjan toisessa vedossa podcastin pitäjät siirtyivät keskustelemaan “vastuullisesta talouspolitiikasta". Innoituksena tähän lienee se, että liiketalous- ja osuuskuntahenkilö Tanner tunnettiin myös valtiontalouden suhteen tarkan markan toimijana.
Jossain keskustelun keskellä ministeri Tytti Tuppuraisen haastattelun jälkeen tapahtuu jotain odottamatonta. Kuulen professori Malirannan sanovan “keskuspankkikapitalismi”. Hämmennyksestä selvittyäni kelaan takaisin tuohon kohtaan ja havaintoni vahvistuu: kyllä, keskuspankkikapitalismi on saavuttanut myös Apunen & Maliranta -podcastmaailman!
Mitä Maliranta sitten sanoo? Litteroin kommentin tähän sanasta sanaan. Hän sanoo:
”Tämä on ehkä se ajatuksellinen riski, joka liittyy tähän keskuspankkikapitalismiin, tai miksi sitä nyt sitten kutsutaankin: ihminen on käsittämättömän kekseliäs, kun se hakee hyvää tunteisiin vetoavaa syytä tehdä tämmöisiä helppoja ratkaisuja.”
Lausahdus on todella mielenkiintoinen, sillä se ei ole yksiselitteinen. Jouduin itsekin pohtimaan pitkään sitä, mikä Malirannan ajatus tässä on ja päädyin vielä sittenkin kahteen mahdolliseen tulkintaan. Esitän ne seuraavaksi.
Tulkinta 1:
Jos keskuspankkikapitalismi määritellään siten, kuin itse olen sen tehnyt eli kapitalismin historiallisena vaiheena, jossa keskuspankkien rooli talouspolitiikassa ja laajemmin talouden ohjaajana korostuu “äärimmilleen” ja jossa rahoitusmarkkinoiden sekä keskuspankkien välinen dynamiikka keskeisesti määrittelee kapitalistisen rahatalouden kehitystä, voidaan kommentin ajatella tarkoittavan ehkä jotain tällaista: viime vuosien kapitalismin institutionaalinen muutos on seurausta siitä, että poliittisesti on haluttu välttää niin sanottuja “vaikeita ratkaisuja”. Koska keskuspankkien rooli on talouspolitiikassa korostunut, on tietysti vastuu uusista keksinnöistä ja innovaatioista jäänyt paljolti keskuspankkiireille. Heitä saammekin kiittää niin sanotuista helpoista ratkaisuista.
Jos tehdyt toimenpiteet ovat olleet talouspoliittisesti helppoja, vaikeita ratkaisuja olisivat tällöin ehkä olleet esimerkiksi euroalueen hajoamisen salliminen, uusi rahoitusmarkkinakriisi talousjärjestelmän likviditeettiä rajoittamalla ja ylipäätään syvän maailmanlaajuisen talouskriisin mahdollistaminen heti globaalin finanssikriisin perään. Kekseliäisyys ja tunteisiin vetoaminen ovat sitten käytännössä tapahtuneet esimerkiksi perustellessa sitä, että tehdyt toimet ovat sallittuja keskuspankeille niiden mandaatin rajoissa.
Jos tämä on oikea tulkinta, on kiinnostavaa, että Maliranta puhuu sen yhteydessä “riskistä”. Viime vuosina on tietysti noussut paljon sellaista argumentaatiota, että keskuspankit ovat toimillaan tuhonneet kapitalistisen markkinatalouden (keskuspankkisosialismi), puhaltaneet kaikkien aikojen rahoitusmarkkinakuplan ja vain viivyttäneet väistämätöntä eli uutta syvää finanssikriisiä ja lamaa sekä tietysti myös euroalueen hajoamista. Vaikea ratkaisu olisi silloin ollut puhdistavan romahduksen salliminen heti kättelyssä.
Tulkinta 2:
Toinen tulkinta lähtee siitä, että keskuspankkikapitalismi analyyttisena käsitteenä itsessään on mainittua “tunteisiin vetoavan syyn hakemista” helpoille talouspoliittisille ratkaisuille. Tämä on hieman vaikea positio, koska käytännössä keskuspankkikapitalismi on varsin deskriptiivinen käsitetyökalu, jonka kautta pyritään kuvaamaan sitä, mitä globaalissa talousjärjestelmässä on viime vuosien aikana tapahtunut (ks. edellä). Tuskin moni kiistää sitä, että keskuspankkien taloudellis-yhteiskunnallinen rooli on viimeistään globaalin finanssikriisin jälkeen muuttunut ja vahvistunut. Ja että tällä on ollut monenlaisia vaikutuksia ihan kapitalismin perusdynamikkoihin asti.
Tätä tulkintaa kuitenkin perustelee se, että ennen Malirannan lausahdusta hän ja Apunen maalailevat kuvaa talouspoliittisesta ajattelusta, joka lähtee siitä, että “velka on vaaratonta" ja “rahaa riittää”. Tämä on kuulemma jälkikeynesiläistä ja MMT:tä. Sen jälkeen on vuorossa keskuspankkikapitalismi, jonka kaksikko määrittelee muotoon: “keskuspankista tuleva pikkuryyppy saa taas näyttämään päivän paremmalta”. Näin ollen keskuspankkikapitalismi tarkoittaa professoreille jonkinlaista huonoa talouspoliittista ideaa, jossa keskuspankki aina taloudellisten ongelmien ilmaantuessa ratkaisee ne helpoimman kautta.
Tämä tulee tietysti lähelle ensimmäistä tulkintaa, eli ajatusta siitä, että viime vuosina tehty keskuspankkivetoinen talouspolitiikka on ollut riskipitoista touhua helppoine ratkaisuineen. Mutta ehkäpä sittenkin löydämme tulkintojen välille eron. Ulospääsy lienee Apusen ja Malirannan mahdollinen oletus siitä, että nykytilanne on varmasti ohimenevä ja rahapolitiikka voidaan piankin “normalisoida”. Tällöin he saattavat jopa ajatella, että tähän mennessä globaalin finanssikriisin jälkeen harjoitettu politiikka ei ole ollut niinkään “helppoa talouspolitiikkaa”, vaan olosuhteiden vaatimaa vastuullista talouspolitiikkaa. Ainoastaan silloin, jos tällä linjalla jatketaan tulevaisuudessakin ja toimia viedään vielä pidemmälle, siirrytään helppojen ratkaisujen alueelle.
Keskuspankkikapitalismianalyysissa on ihan mielekästä spekuloida sillä, onko nykytilanne välttämättä pysyvä vai pystyvätkö keskuspankit jatkossa irtautumaan velkariippuvaisen talouden tukemisesta. Tai pidemmälle vietynä arvioida sitä, riittävätkö keskuspankkien toimet yksinään vakauttamaan velkariippuvaista nykykapitalismia vai tarvitaanko vielä vahvaa valtiota ja finanssipolitiikkaa sen päälle. Tätä minäkin olen tietysti tehnyt ja teen sitä varmaan myös jatkossa tässäkin uutiskirjeessä. Jos haluaa, voi toki nähdä edellisen pohdinnan normatiivisena toiveena, että näin (esim. rapo-fipo-yhteispeliä lisäten) myös pitäisi jatkossa talouspoliittisesti toimia. Sinällään keskuspankkikapitalismi ei kuitenkaan tyhjenny tällaiseen politiikkasuositukseen, vaan se on laaja poliittisen talouden jäsennys nykykapitalismin eri alueista sekä dynamiikoista. Toivottavasti tulevat kirjoitukseni edelleen vahvistavat tätä kuvaa.