Sitä ei voinut tietää, että vuoden 2022 yksi kuumimmista talouspoliittisista keskustelunaiheista olisi talouspakotteet. Mutta niin vain valitettavasti on. Ennen kaikkea tällä hetkellä puhuttaa se, mitä Euroopan pitäisi tehdä jatkossa Putinin Venäjän painostamiseksi. Pitäisikö Venäjän energiatuonti Eurooppaan lopettaa pikaisesti? Vai voidaanko Putinin hallintoa painostaa paremmin joillain muilla toimilla?
Vaikka keskustelu on kiivasta, se tuntuu ainakin minusta välillä hieman huteralta. Kokoan tähän uutiskirjeeseen muutamia havaintoja, joita olen keskustelusta ja pakotekamppailusta ylipäätään viime päivinä tehnyt.
Energiaembargon vaikutukset Euroopalle
Yksi viime päivinä useimmin esitetyistä poliittisista vaatimuksista on ollut, että Euroopan pitäisi katkaista nopeasti kaikki energiahyödykkeiden tuonti Venäjältä. Niin raakaöljyn, maakaasun kuin kivihiilenkin - sähkön ja polttoainejalosteiden myös. Vaikka poliittinen tahtotila vaikuttaa voimakkaalta, silti mitään konkreettista päättäjiltä saatua lupausta tähän suuntaan etenemisestä ei ole kuulunut. Se kertoo siitä, että viime kädessä asiasta päättäville tämä on erittäin vaikea kysymys.
Väitän, ettei päätöstä ole tehty siksi, että toimenpiteen vaikutukset eivät ole kenellekään selviä. On esitetty paljon toisistaan eroavia arvioita siitä, mitä Venäjän energiasaarto käytännössä eurooppalaisille talouksille ja yhteiskunnille tarkoittaa. Siksi on valittu hitaan ja jokseenkin omillaan tapahtuvan sopeutumisen tie - jota kyllä kuljetaankin esimerkiksi Venäjän raakaöljyn tietoisella mutta hitaasti tapahtuvalla korvaamisella. Esimerkiksi Suomen Neste kertoo käyttävänsä 85-prosenttisesti muuta kuin venäläistä raakaöljyä panosöljynään.
Kirjoitin tästä kysymyksestä laajan blogin BIOS-tutkimusyksikön sivuille ja käsittelin siinä asiaa ennen kaikkea paljon viitattujen makrotaloudellisten laskelmien kautta. Niiden mukaan taloudellinen vaikutus energiasaarrosta olisi varsin pieni, mutta haastavien näkökulmien mukaan se voisi olla yllättävänkin suuri.
Mielestäni suurin ongelma tässä keskustelussa on se, että oikein mitkään esitetyistä arvioista eivät ole kovinkaan hyvin kiinni tietyissä mahdollisissa historiallisen todellisuuden kehityskuluissa ja institutionaalisessa järjestyksessä. Siis niin, että arviot muodostaisivat todellisuuden instituutiot ja yhteiskunnalliset prosessit tarkasti huomioivia skenaarioita. Näin päätöksentekijöiden on vaikea saada kiinni siitä, millä ehdoilla lasketut tulokset oikeastaan ovat mahdollisia ja mihin ne oikeastaan perustuvat. Ja kun näin on, varmuutta päätöksen tueksi ei tahdota saada.
Minulla ei ole muuta ratkaisua tähän ongelmaan, kuin tarkemmin artikuloitujen skenaarioiden luominen ja laskelmien toteuttaminen niiden kautta. Ehkäpä tällaiseen pitää itse ryhtyä, kun vain muilta kiireiltä ehtii. Toisaalta politiikka ja maailma ovat saattaneet ajaa jo ohi tällaisesta viivyttelevästä tutkijasta, kun laskelmat viimein ovat valmiit.
Mikä on kovinta pakotepolitiikkaa?
Olen edelleen sitä mieltä, mitä olin jo ennen Putinin Venäjän sotatoimien laajentumista Ukrainassa: parhaita talouspakotteita ovat sellaiset, jotka tuottavat pakotteiden alaiseen maahan eniten materiaalista niukkuutta.
Sen vuoksi minusta eurooppalainen pakotekeskustelu on hieman sivuraiteilla keskittyessään niin paljon energiatuonnin lopettamiseen Venäjältä. Käytännössähän tämä ei suoraan vähentäisi Putinin käytössä olevia reaalisia taloudellisia resursseja mitenkään. Päinvastoin se lisää niiden käyttömahdollisuuksia kotimaassa ja mahdollistaa sitten myös viennin toisaalle.
Epäsuora vaikutus toimilla voi toki olla. Jos Putinin Venäjä ei jatkossakaan saa käyttää kuin tiettyjä maksutapoja Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan (dollari- ja euroselvittäminen) ja energiatuonti synnyttää nykypakotemallissa näitä maksumahdollisuuksia, silloin sen lopettaminen tietysti vaikuttaa heti Putinin Venäjän kykyyn hankkia länsihyödykkeitä.
Tämä pakotteiden porsaanreikä voitaisiin kuitenkin tukkia suoraan vientikielloilla Euroopasta Venäjälle. Tällöin kaikki venäläisille toimijoille kertyvät valuuttavarannot jouduttaisiin puhtaasti holvaamaan, eikä niillä juuri nyt voitaisi ostaa mitään. Ne olisivat siis parhaimmillaankin vasta tulevaisuudessa varallisuutta Venäjälle, jonka olisi pitänyt sitä ennen lähentyä jälleen poliittisesti länttä, todennäköisesti uudella ja vähemmän aggressiivisella sekä autoritaarisella johdolla.
Vientikieltoja on vastustettu sillä perusteella, että niiden myötä Putinilla ei olisi mitään syytä jatkaa energiakauppaa Euroopan kanssa. Tämä voi pitää paikkaansa, mutta silloin se johtaisi poliittisesti varsin laajasti kannatettuunkin energiasaartoon. Kuitenkin Putinilla voi olla halua jatkaa kauppaa vientikieltojenkin jälkeen, jos hän näkee vielä jonkinlaisen neuvotteluratkaisun lännen kanssa olevan mahdollinen hänen valtakaudellaan.
Vientikiellot kannattaisikin nostaa paljon nykyistä vahvemmin keskusteluun, jos talouspakotteita Venäjälle yhä halutaan laajentaa ja kiristää.
Romahtaako Venäjän talous?
Kun jotain toivotaan oikein paljon, sitä myös nähdään kaikessa. Näin on käynyt myös Venäjän talouden romahduksen kanssa. Aika monta narratiivia on jo ehditty käydä läpi:
Ruplan kurssi romahti - talous romahtaa pian
Inflaatio kiihtyi - talous romahtaa pian.
Tavaroista on pulaa kaupoissa - talous romahtaa pian.
Venäjällä on vaikeuksia hoitaa maksuja kansainvälisessä valuutassa - talous romahtaa pian.
Keskuspankki on joutunut painamaan rahaa - talous romahtaa pian
Ja niin edelleen. Totuus taitaa kuitenkin olla, että suurista vaikeuksista huolimatta Venäjän talous ei varsinaisesti romahda missään vaiheessa, vaan kitkuttaa eteenpäin vaihtelevalla menestyksellä. Sen keskeiset talouden instituutiot keskuspankki ja finanssipolitiikkaa harjoittava valtio löytävät keinoja ratkaista ongelmia, joita koko ajan tulee eri suunnilta vastaan. Kaikki ratkaisut eivät ole optimaalisia, mutta pystyvät usein vakauttamaan taloudellista tilannetta riittävästi. Kirjoitin vähän aikaa sitten listan Venäjän taloudessa seurattavista asioista, jotka liittyvät tähän ongelmanratkaisuun oleellisesti.
Eli vastaus alaotsikon kysymykseen: Venäjän talous ei tule romahtamaan. Vaikka Euroopassa otettaisiin vieläkin kovemmat toimen talouspakotekamppailussa käyttöön, siltikin uskallan väittää, että niihinkin vastauksena toimivia kansallisia talouspoliittisia ratkaisuja löytyy myös Putinin hallinnon hihasta. Jos ei halua pettyä siitä, että totaalista romahdusta ei tapahdukaan, kannattaa lopettaa sen odottaminen.
Vaikeampi kysymys vastattavaksi on sitten se, mihin talouspakotteilla lopulta päästään Putinin hallinnon painostamisessa. Onko edessä monesta Amerikan maasta tuttu pitkä ja hivuttava näivettyminen vai jotain muuta? Sen tulevaisuus näyttää.
Yhteenveto
Talouspakotekeskustelu käy kuumana, mutta hakee vielä myös suuntaansa - tai ydinkysymyksiä. Analyyttiselle talouspakotepohdinnalle on edelleen monenlaista kysyntää. Ehkäpä itsekin palaan tähän keskusteluun tulevissa uutiskirjeissäni.
Venäjä on rahapoliittisesti suvereeni valtio jolla on käytössään runsaat ja monipuoliset reaaliset resurssit niin luonnonvarojen, työvoiman kuin ainakin jossain määrin teknologiankin osalta. Lisäksi jos esim. Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaiset maat eivät osallistu pakotteisiin, en usko että niillä alkushokin jälkeen voidaan saada kovinkaan paljon haittaa aikaiseksi.