Kesälomakirje: luettavaa ja seurattavaa
Keskuspankkikapitalismi ei lepää kesälläkään, mutta sitä seuraavien ja siitä kirjoittavien kannattaa levätä.
Kesäkuu lähenee loppuaan ja pian on lomien aika. Tänäkin vuonna Keskuspankkikapitalismi-uutiskirje jää ainakin kuukauden mittaiselle kesätauolle. Loman aikana yritän irtautua viime vuotta paremmin taloudellisten ja yhteiskunnallisten tapahtumien seurannasta, mikä on kieltämättä ollut viime vuosina kovinkin vaikeaa. Sen verran paljon kiinnostavia asioita koko ajan tapahtuu.
Siltä varalta, että joku uutiskirjeen lukijoista kuitenkin haluaa stimuloida itseään kapitalistiseen rahatalouteen, keskuspankkeihin, rahoitusmarkkinoihin ja yleisemmin poliittiseen talouteen liittyvillä asioilla myös kesän aikana, tarjoilen seuraavassa muutamia ehdotuksia, joihin tarttumalla se nähdäkseni mielekkäästi käy.
Ensimmäiseksi mainostan häpeilemättä kirjaa, jonka tuotantoon olen merkittävästi kontribuoinut. Kirja on Joan Robinsonin Johdatus työllisyyden teoriaan ja se tuli ulos Vastapainolta kesäkuun puolivälissä. Kirjan voi tilata esimerkiksi Vastapainon verkkokaupasta, jossa onkin sopivasti meneillään mieletön kesäale.
Robinsonin kirja esittelee helppotajuisesti sen Cambridgen lyhyen aikavälin talousteorian, joka laajemmassa ja ehkä vaikeaselkoisemmassa muodossa esitettiin John Maynard Keynesin pääteoksessa The General Theory of Employment, Interest and Money. Robinsonin pieni kirjanen on erittäin kiinnostava ja ajankohtainen teos juuri nyt, kun taloussuhdanteista on tullut jälleen päivänpolttava kysymys. Kirjan suomentamisen lisäksi olen kirjoittanut siihen esittelyn Joan Robinsonista Cambridgen taloustieteilijänä sekä kyseessä olevan teoksen syntyhistorian. Uskon, että kaikille taloustieteestä, poliittisesta taloudesta ja keynesiläisyydestä kiinnostuneille tämä kirja on miellyttävää luettavaa.
Entä mihin sitten kannattaisi empiirisesti kiinnittää huomio keskuspankkikapitalismissa kesän aikana? Jos tilastojulkistusten ja markkinareaktioiden seuraamiseen on halua ja aikaa, tarkastelisin erityisesti seuraavia (jokseenkin tuttuja) tilastomuuttujia ja rahoitusmarkkinasuureita.
Kesä- ja heinäkuun inflaatiotiedot ympäri maailmaa mutta erityisesti Yhdysvalloista ja euroalueelta.
Keskuspankkien heinäkuun korkopäätökset (Fed 26.7. ja EKP 27.7.)
Kesän aikana julkaistavat työmarkkinatilastot.
Markkinakorkojen - erityisesti pitkien korkojen - liikkeet.
Kaikki edellä mainitut nappaavat suoraan kiinni tämän hetken makrotaloudellisesta sekä rahapoliittisesta kuvasta, joka on kieltämättä mielenkiintoinen. Näyttää siltä, että lähes kaikkien makroihmisten vuodelle 2023 ennustamaa taantumaa ei Yhdysvalloissa tule ja Euroopassakin roikutaan edelleen kiinni vain miedossa taantumassa. Keskuspankkien päällimmäiseksi huoleksi on muodostumassa pikemminkin liian kuuma kuin liian nopeasti viilenevä suhdanne.
Kuten jo aiemmassa uutiskirjeessäni vihjasin, erityisesti Yhdysvaltojen vahva talouskehitys ja työmarkkinoiden korkeiden korkojen sietokyky alkavat vähitellen murentaa empiirisiä perusteluja kutsua nykyistä kapitalismin vaihetta “keskuspankkikapitalismiksi”. Näyttää nimittäin siltä, että finanssipolitiikka on Bidenin hallinnon johdolla viimein päästetty koirankopista ja sillähän on makrotalouden kuvaan aivan käänteentekevä vaikutus: pyrkimykset viilentää suhdannetta rahapolitiikalla epäonnistuvat, koska finanssipolitiikka laittaa koko ajan lisää höökiä pönttöön.
Euroopassa keskuspankkikapitalismin perustekijät ovat ehkä edelleen paremmin paikallaan, mutta viimeaikaiset tiedot Saksan kaavailemista teollisuuden miljardiluokan (vihreistä) tukipaketeista alkavat muuttaa tilannetta vanhallakin mantereella. Kun uusia syitä finanssipoliittisille paketeille keksitään koko ajan lisää, 2010-luvun talouskuriin ei näytä enää olevan paluuta. Silloin myös yksi keskuspankkikapitalismin peruspalkeista saattaa murtua ja murentua myös Euroopassa.
Saattaakin olla niin, että Keskuspankkikapitalismi-uutiskirje ei koskaan palaa kesätauolta, koska materiaaliset tekijät ajoivat tämän intellektuaalisen projektin ylitse. Jos näin käy, haluan kiittää kaikkia uutiskirjeen tilaajia ja lukijoita yhteisestä matkasta tähän asti. On ollut ilo palvella aktiivista ja kiinnostunutta yleisöä!
Todennäköisin skenaario kuitenkin on edelleen se, että kirjoittelu jatkuu jossain vaiheessa syksyä. Tuskin nimittäin vedenpitäviä todisteita keskuspankkikapitalismin väistämisestä ehditään muutamassa kesäkuukaudessa saamaan. Siksi toivotankin ensisijaisesti teille kaikille oikein hyvää kesää ja rentouttavia lomahetkiä!
Kun ostatte kirjan, samalla kannattaa ostaa ainakin
Maailman taloushistoria — Esiteollinen aika
Söderberg, Johan; Autio, Paula
koska postikulut ei nouse, viiden kirjan paketti samalla alennuksella.
Maailmantalouden Minotauros
Varoufakis, Yanis; Laurila, Hannu
Vastapaino, 2016
5,00 € (4,55 € alv 0 %)