Turvallisuuspoliittinen kirje: talouspakotteista
Riittävän omavaraista hyökkääjää vastaan on vaikea asettaa talouspakotteita.
Putinin Venäjä on hyökännyt yöllä laajamittaisesti Ukrainaan. Tämän uutiskirjeen sisältö on tuotettu ennen tätä tietoa. Loppusanat alkuun: rauhaa ja rakkautta kaikille!
Niinhän siinä valitettavasti on käynyt, ettei Putinin Venäjän hyökkääminen Ukrainaa vastaan ota loppuakseen. Viikon aikana Putin on pitänyt nationalistisia puheita, tarjonnut maailmalle turvallisuuspoliittista teatteria ja ilmoittanut tunnustavansa Itä-Ukrainan alueet itsenäisiksi. Myös rauhanturvaamisapua Donetskille ja Luhanskille on luvattu ja lupausten on kerrottu koskevan Ukrainan itäisten alueiden virallisia maantieteellisiä rajoja. Niiden rajaamien alueiden keskellä kulkee tällä hetkellä Ukrainan armeijan ja Venäjän tukemien separatistien rintama. Voidaan siis olettaa, että sotatoimet tulevat vielä lähitulevaisuudessa laajenemaan ainakin Itä-Ukrainassa.
Länsimaat ovat reagoineet Putinin toimiin lisäämällä Venäjään kohdistuvia talouspakotteita. Toistaiseksi on tyydytty kohdennettuihin toimiin, joilla tiettyjen tahojen mahdollisuutta toimia läntisillä pääoma- ja rahoitusmarkkinoilla on rajoitettu. Ehkä suurin uutinen tällä rintamalla on ollut se, että Saksa ilmoitti laittavansa yhteisen kaasuputkihankkeen Nord Stream 2:sen hyllylle. On jopa hieman ihmetelty sitä, kuinka vähäisiksi talouspakotteet Venäjää kohtaan ovat jääneet.
Saattaa tietysti olla järkevää jättää vielä ässiä talouspakotehihaan siltä varalta, ettei Putinin Venäjä vieläkään rauhoitu, vaan jatkaa painamista päälle. Länsimaiden ongelmaksi saattaa kuitenkin lopulta osoittautua se, ettei talouspakotteilla yksinkertaisesti pystytä horjuttamaan Venäjää. Tähän on osaltaan vaikuttanut se, että vuoden 2014 jälkeen Venäjä on selvästi varautunut siihen, että tilanne voi tulevaisuudessa tällaiseksi mennä.
Erityisesti varautuminen on näkynyt siinä, kuinka Venäjä on viimeisten vuosien aikana kerryttänyt valuuttareservejään ja kultavarantojaan. Sen lisäksi, että varantoa on nostettu yli 600 miljardin dollarin arvoon, sen kompositiota on muutettu niin, että Yhdysvaltojen dollarin ja Kiinan yuanin painoarvoa on pienennetty ja euron osuutta on kasvatettu. Kun Kiinan kanssa toimimisen kanssa Venäjällä ei ole ongelmia ja öljykaupan kautta dollarien saatavuus on turvattu, erityisesti euroalueen mailta tulevia pakotteita ja mahdollista eurojen saatavuutta rajoittavia toimia vastaan Venäjä on hyvin varautunut.
Käytännössä suuret valuuttavarannot tarkoittavat sitä, että niin kauan kuin Venäjän ja venäläisten toimijoiden sallitaan käydä kauppaa ja harjoittaa rahoitustoimintaa maailmalla, se on mahdollista. Jos siis sellaisia hyödykkeitä, joita Venäjä ja venäläiset toimijat eivät muuten saa haltuunsa, on niille myytävänä, niitä voidaan edelleen (keskuspankin hallinnoimia) valuuttavarantoja käyttämällä ostaa. Samoin voidaan hoitaa rahoitussopimuksiin liittyviä maksuja.
Niin kauan kuin varantoja on käytettävissä, Venäjää voidaan haastaa taloudellisesti suorilla vientikielloilla sekä muilla esteillä käydä kauppaa ja siirrellä varoja maailmalla. Tästä päästäänkin lopulta kiinni talouspakotteiden ydinlogiikkaan. Ne toimivat parhaiten silloin, kun ne estävät sotaa käyvää maata - tässä tapauksessa hyökkääjää - saamasta niitä hyödykkeitä, joita se tarvitsee ja joita sillä ei ole tai joita se ei voi itse tuottaa.
Edellisen kanavan kautta sotavarustelu voi vaikeutua ja kansalaisten tuki sotatoimille voi loppua, jos vaikka peruselintarvikkeista tulee pulaa. Toissijaisesti pakotteet voivat toimia niin, että ne hankaloittavat valtaapitävien sekä heidän tukijoidensa elämää (esim. oligarkit Venäjällä) ja syövät heidän varallisuuttaan niin, että nämä piirit alkavat vastustaa harjoitettua politiikkaa. Tämä vaikutuskanava on kuitenkin epävarmempi ja epämääräisempi. Todennäköisempää on, että laajempi kansalaisten tyytymättömyys on valtaapitäville suurempi uhka ainakin Venäjän kaltaisissa maissa.
Kun näistä lähtökohdista käydään arvioimaan lännen mahdollisuuksia nopeasti horjuttaa Putinin Venäjää talouspakotteilla, eivät ne näytä kummoisilta. Kuten edellä todettiin, rajoitetut pakotteet tuskin johtavat mihinkään. Mutta suurempi ongelma on se, että kaikkein radikaaleimmatkaan pakotteet eivät välttämättä tuota sellaisia vaikutuksia, jotka jarruttaisivat Putinin Venäjän halua sotia.
On nimittäin niin, että Venäjä näyttää sotataloudellisesti erittäinkin omavaraiselta. Sotateknologiaa, (fossiili)energiaa, luonnonvaroja, koulutettuja sotilaita ja ruokaa löytyy omasta takaa runsaasti. Oman valtion alueella Putinin hallinto pystyy mobilisoimaan kaiken sen tuotannon, minkä maan käytössä oleva teknologia, tarjolla oleva työvoima ja niiden yhteiskäyttö mahdollistavat. Tähän ei ulkomaisen rahoituksen puute tai valtion velkaantuminen aseta minkäänlaisia rajoitteita.
Yhdeksi ongelmaksi voi tulla se, että sotainvestointien määrä voi nousta tietyllä hetkellä niin suureksi, että kulutushyödykkeitä ei pystytä tuottamaan investointien synnyttämien tulojen mahdollistaman kulutuskysynnän tyydyttämiseksi. Tällöin verotuksen tai sotabondien avulla kysyntää voidaan kuitenkin hetkellisesti rajoittaa niin, että liiasta kokonaiskysynnästä ei seuraa kiihtyvää inflaatiota. Näillä toimilla voi olla ihmisiä harmittavia tulonjakovaikutuksia, mutta isossa kuvassa mitään drastista ongelmaa kysynnänsäätelytoimista tuskin syntyy.
Eli jos sota ei muuten harmita kansalaisia, talouden säätely ja kysynnänsääntely tehdään taiten ja resursseja riittää, taloudellisesti Putinin Venäjän toimet voivat jatkua pitkäänkin. Jos mennään laajamittaiseen sotaan, voivat kuitenkin Venäjänkin taloudelliset resurssit osoittautua rajallisiksi, kun materiaalitappioita tulee ja iskuja strategisiin kohteisiin myös omalla maaperällä alkaa tapahtua. Mutta paljon ikäviä asioita pitää vielä tapahtua, ennen kuin tällaisen kehityskulut ovat ajankohtaisia.
Vaikka taloudelliset keinot Putinin Venäjän horjuttamiseen ja hillitsemiseen näyttävät heppoisilta, toivotaan kuitenkin, että tilanne Euroopassa tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina rauhoittuu. Pakko siihen on uskoa, vaikka diplomatian polut ovat olleet viime aikoina erittäin kapeat ja suorastaan umpeen kasvaneet. Eivät kaikki kivet talouspakotteidenkaan osalta ole vielä käännetty. Varmasti on löydettävissä sellaisiakin resursseja, joita Venäjä ei ilman länsiliittouman suostumusta onnistu mistään saamaan.
Rauhaa ja rakkautta kaikille uutiskirjeen lukijoille!