Pitkäperjantaikirje: minä ja MMT

Miten pääsiäinen ja moderni rahateoria liittyvät yhteen?

Pitkäperjantain tapahtumat Jerusalemissa joskus ajanlaskumme alun lähelle sijoittuvana vuotena ovat edelleen laajasti muistissa. Galilealainen saarnaaja tuomittiin väärin perustein kuolemaan. Oikeudenkäynnistä tuli huutoäänestys. Oikeusvaltio ei suojellut syytettyä. Lopullinen teko tapahtui ristille nauliten roomalaisen tavan mukaan. Kärsimys päättyi. Ruumis laskettiin hautaan. Sen jälkeen tapahtui ihme.

Pääsiäisen tapahtumat saavat ajattelemaan viimeaikaista makrotalousteoreettista ja talouspoliittista keskustelua. Erityisesti Yhdysvalloissa sen keskiöön on noussut niin sanottu moderni rahateoria eli MMT. Lyhyesti kuvattuna MMT on yhdysvaltalaiseen jälkikeynesiläiseen talousteoreettiseen perinteeseen nojaava makrotalousteoria, jossa näkökulmana korostuu valtiorahan rooli modernissa kapitalistisessa rahataloudessa. Tämän painotuksen vuoksi MMT:tä on kutsuttu myös uuschartalistiseksi teoriaksi (ks. chartalismi).

Valtiorahan, keskuspankin ja valtion rahoitustoiminnan sekä rahapolitiikan mekanismien kuvaamisen lisäksi MMT:ssä korostuu makrotalousteoreettinen näkemys siitä, kapitalistinen talous on lähes aina alityöllisyyden ja resurssien vajaakäytön tilassa siinä mielessä, etteivät kaikki halukkaat löydä töitä yksityisiltä markkinoilta, vaikka olisivat valmiit hyväksymään tuottavuuttaan matalamman palkan. Syynä on riittämätön kokonaiskysyntä ja siitä juontuva täystyöllisyystasoa alempi yritysten efektiivinen työvoiman kysyntä havaitussa talouden tasapainossa. Kuten monet uutiskirjeen lukijoista ehkä arvaavat, tämä kuvaus on suoraan John Maynard Keynesin Yleisestä teoriasta ja juuri siksi MMT lasketaan jälkikeynesiläisten tai keynesiläisten makroteorioiden joukkoon.

MMT ja pääsiäisen tarina

Ja takaisin pääsiäisen tarinan ja MMT:n yhteyteen. MMT ei ole enää pitkään aikaan ollut vain akateeminen asia, vaan globaalin finanssikriisin jälkeen se on murtautunut erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös muualla talouspoliittisen keskustelun keskeiseksi puheenaiheeksi. Sosiaalisessa mediassa on MMT-aktivisteja. MMT:stä on kirjoitettu palstakilometreittäin erilaisia kritiikkejä. Poliitikot, keskuspankkiirit ja rahoituksen ammattilaiset ovat joutuneet ottamaan kantaa MMT:hen. Miten on mahdollista, että akateeminen puuhastelu voi päätyä tällä tavalla talouspoliittiseksi kuumaksi perunaksi?

Nähdäkseni siihen on yksi keskeinen syy. Nimittäin se, että jo vuosikymmenien ajan finanssipolitiikkaa ja julkisten varojen käyttöä on pyritty hillitsemään toteamalla, että meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa tuollaiseen (alijäämäiseen) julkiseen kulutukseen. Kun oikea pohdinta olisi se, onko meillä resursseja, kuten käyttämätöntä työvoimaa, energiaa ja materiaaleja, toteuttaa haluttuja julkisia hankkeita. Mutta niin vain rajoitteeksi on lähes aina haluttu esittää rahan puute. Sitten MMT on osoittanut, että rahapoliittisesti suvereenilla modernilla valtiolla – ennen kaikkea Yhdysvalloilla – on aina mahdollisuus rahoittaa kulutuksensa ja määrittää rahoituksen hinta. Onkin helppoa yhdistää pisteet ja nähdä talouspoliittisen innostuksen syy.

Ja sitten lopulta siihen pääsiäisen ja MMT:n yhteyteen. Minulle on näyttäytynyt, että kuten galilealainen saarnaaja 2000 vuotta sitten, myös MMT on tullut tuomittua väärin useissa kritiikeissä ja puheenvuoroissa. Karikatyyrit, jotka alkavat ”rahan painamisen” käynnistämisestä ja päätyvät hyperinflaatioon, eivät yksinkertaisesti kuvaa MMT-näkökulmaa moderniin rahatalouteen. Sen mukaan valtio nimittäin aina kuluttaessaan (ja verottaessaan) välttämättä ”painaa rahaa” eikä inflaatio seuraa automaattisesti rahan määrän kasvusta. Siksi inflaatiota pitää käsitellä moniulotteisempana kysymyksenä myös talouspoliittisesti. Ymmärrän kuitenkin täysin ne ajatukselliset lähtökohdat, joiden vuoksi edellistä väitettä on vaikea hyväksyä. Jotta tuomio olisi oikeamielinen, kannattaisi kuitenkin perehtyä tarkemmin MMT:n argumenttiin, joihin edelliset väitteet perustuvat. Itsekin olen tehnyt niin.

MMT ja minä, opetuslapsi

Kuten tiedämme, mainitulla galilealaisella saarnaajalla oli seuraajia, joita myös opetuslapsiksi kutsutaan. En ole voinut välttyä ajatukselta, että ainakin Suomessa, mutta ehkä myös kansainvälisissä piireissä minut ymmärretään MMT:n opetuslapseksi. Kun täällä pohjoisessa luvatussa maassa on haluttu keskustella modernista rahateoriasta, minua on usein pyydetty näihin keskusteluihin mukaan. Vaikka tämä luonnehdinta on tietyiltä osin väärä, en voi kiistää sitä, ettenkö olisi yhdessä Lauri Holapan kanssa Raha ja talous -blogissa, Rahatalous haltuun -kirjassa ja lukuisissa muissa teksteissä tehnyt myös uuschartalistista näkökulmaa tutuksi Suomessa. Siksi opetuslapsen osa on ehkä pakko vastentahtoisesti hyväksyä.

Tai ehkä yritän vielä kieltää kaiken ja kertoa lyhyesti siitä, miten itse tulin tutuksi MMT:n kanssa, miten tiemme ovat sittemmin kulkeneet ja missä olemme nyt. Voin siten ehkä vieläkin irtisanoutua opetuslapsen roolista. Kaikki alkoi luonnollisesti joskus vuonna 2008, kun maailmantalous horjui ja globaali finanssikriisi uhkasi kapitalismin perustuksia. Makrotaloustieteestä ja talouspolitiikasta kiinnostuneelle nuorelle taloustieteilijälle se oli huimaa aikaa. Jo tuolloin keynesiläiseen taloustieteeseen perehtyneenä päättelin, että edessä olisi pitkä kriisi, jossa julkista valtaa tarvittaisiin aluksi apuun. Koska en tuntenut vielä MMT:tä, jatkoin päättelyä, että tuolloin tarvittavien tukipakettien ”rahoittamiseksi verotusta on kiristettävä useiksi vuosiksi eteenpäin”.

Eli kun ajattelin, että julkisia menoja tarvitaan yhteiskunnan rakenteiden turvaamiseksi, näin heti edessäni rahoituskysymyksen ja verotulot. Hieman kyllä mietitytti se, että verotushan tuhoaa yksityisen sektorin ostovoimaa ja siten kiristää taloutta. Miten valmiiksi heikossa jamassa oleva taloutemme (tai laajemmin yhteiskuntamme) kestäisi tämän tulevina vuosina? Ainoa pelastukseni oli se, että verotuksella voitaisiin ehkä tasata tuloeroja niin että tarvittavia kulutusvaroja voitaisiin hankkia yhteiskuntamme rikkaimmilta. Silti jokin yhtälössä oli tuntemuksieni mukaan edelleen pielessä.

Toinen kokemani ongelma liittyi keskuspankkien mahdollisuuksiin tarjota likviditeettiä markkinoille. Tietysti ajattelin, että sille olisi olemassa selkeät rajoitteet – sekä poliittisesti mutta myös taloudellisesti. Vaikka olin lukenut Keynesin ja kumppaneiden kritiikkiä rahan kvantiteettiteoriaa kohtaan, en silti ollut pystynyt karistamaan ajatusta Fisherin yhtälön kaikkivoipaisuudesta harteiltani. Epävarmuus laskeutui ylleni. Onkohan talousjärjestelmällä sittenkään minkäänlaista kestävää tietä ulos tästä kriisistä?

Tässä tilanteessa minulle ilmestyivät Levy Institute, Randall Wray ja hänen kollegansa sekä oppilaansa, jotka tieteellisissä artikkeleissaan, työpapereissaan ja populaarimmissa blogikirjoituksissaan kertoivat minulle uuschartalismista, modernista rahasta ja siitä, mihin keskuspankit nykyjärjestelmässä pystyvät. Aluksi kaikki tuntui vaikealta ymmärtää ja liian hyvältä ollakseen totta, mutta vähitellen silmäni alkoivat avautua. Tämä teoria todellakin kuvaa modernia kapitalismia (tietyiltä osiltaan) sellaisena kuin se on, keskuspankeilla on paljon ymmärrettyä enemmän liikkumavaraa ja ennen kaikkea: rahoitus (rahoituksena eikä inflaationa ymmärrettynä) ei muodostu tässä(kään) kriisissä ongelmaksi.

Luin paljon, perehdyin lisää MMT:hen sekä muuhun kriisiä kommentoineeseen jälkikeynesiläiseen raha- ja makroteoriakirjallisuuteen ja palaset loksahtelivat kohdalleen. Endogeeninen raha, luonnollisen korkotason kritiikki, Keynes, Minsky, Lavoie ja Godley, sektoritilinpito, valtioraha rahahierarkian huipulla, moderni keskuspankkitoiminta, korkopolitiikka, likviditeetin tarjonta ja kysyntä, kaikki. Vuonna 2011 matkustin kollegani Holapan kanssa kesäkouluun Levy Instituteen, jossa pääsimme keskustelemaan suoraan johtavien tutkijoiden kanssa. Heitä vieraili myöhemmin myös Helsingissä ja keskustelut jatkuivat. Valaisevaa!

Vaikka MMT tarjosi uusia näkökulmia, erityisesti poliittisen talouden näkökulmasta näin ja näen edelleen siinä puutteita. En siis koe olevani MMT:n opetuslapsi. Erityisesti hiertäviä asioita ovat olleet maksutaserajoitteen rooli MMT:ssä, MMT-tutkijoiden vahvat politiikkasuositukset esimerkiksi juuri tietynlaisen työtakuumallin puolesta sekä muut pienemmät seikat. Koska olemme tulleet pääsiäiseen, kiellän olevani MMT:n opetuslapsi vielä kolmannenkin kerran.

MMT elää

Vaikka MMT on tuomittu ja se halutaan yhä edelleen tuomita, se elää silti. Viime aikoina Yhdysvalloissa on käyty vilkasta keskustelua siitä, mikä on ollut MMT:n rooli demokraattien vaalivoiton jälkeisessä talouspolitiikan suunnanmuutoksessa Yhdysvalloissa. Näyttää siltä, että kukaan vakavaan talouspoliittiseen keskusteluun pyrkivä ei enää halua puhua ”rahojen loppumisesta”. Jos jossain on ongelma, se on talouden ylikuumenemisessa ja inflaation kiihtymisessä. Siirtymää rahoitusrajoitteesta inflaatiorajoitteeseen talouskeskustelussa on tietysti helppoa pitää MMT:n ansiona.

Kun tiedetään, että monet yhdysvaltalaiset poliitikot yli puoluerajojen ovat hyvin informoituja MMT:n ilosanomasta, on entistä helpompaa väittää tämän akateemisen pohdiskelun muuttaneen talouspoliittisen keskustelun luonnetta ja suuntaa. Stephanie Kelton, joka on tunnetuimpia MMT-edustajia Yhdysvalloissa ja toiminut muun muassa Bernie Sandersin talouspoliittisena neuvonantajana, jutteli tästä kysymyksestä vastikään Joe Weisenthalin ja Tracy Allowayn Odd Lots -podcastissa. Ei Kelton kaikkea kunniaa itselleen ja kollegoilleen ottanut, mutta myönsi näkevänsä kehitystä toivomaansa suuntaan.

Meni talouspoliittinen keskustelu ja talouspolitiikka jatkossa mihin suuntaan hyvänsä, MMT:n elinvoiman ja elämän eliksiirin lähde on kuitenkin lopulta toisaalla. Nimittäin siinä, kuinka hyvin teoria auttaa ymmärtämään kapitalistisen rahatalouden todellisuutta. Kuten Scott Fullwiler on muistuttanut, tässä asiassa ei pitäisi olla valittamista. Mutta voihan tämän ansionkin huutoäänestyksellä yrittää kääntää epäonnistumiseksi. Se saattaa kuitenkin edelleen vahvistaa MMT:n ja siihen perustuvan talouspolitiikan asemaa. Galilealaisen saarnaajaan väärinkohtelustakin on kulunut kohta 2000 vuotta ja se muistetaan edelleen.

Hyvää pääsiäistä kaikille uutiskirjeen lukijoille!