Perjantaikirje: vallankumoukselliset keskuspankeissa

Raha- ja finanssipolitiikan koordinaatio on tehnyt hiljaisen paluun.

Tällä viikolla keskuspankkien maailmassa on naureskeltu Afganistanin keskuspankin uuden pääjohtajan Haji Mohammad Idrisin valokuvalle, jossa hän poseeraa toimistopöytänsä takana AK-47 konekiväärin kanssa.

Mark Bentley @MarkABentley

New Central Bank Governor Haji Mohammad Idris The AK-47 - a magic bullet for monetary policy credibility?

Talebanin tiedotuksen mukaan Idris on aiemmin toiminut liikkeen taloushallinnon johtajana, ja vaikka hänellä ei olekaan formaalia koulutusta keskuspankkitoiminnasta, luottamus Idrisin kykyihin järjestää Taleban hallinnon talousasiat kuntoon on jatkossakin kova. Aika näyttää, miten Idris tehtävässään onnistuu ja millaista rahapolitiikkaa Tablebanin hallitsemassa Afganistanissa nähdään.

Kun viime vuosien talouspolitiikan mallia katsotaan laajemmin, voidaan ehkä hieman yllättäen päätyä sellaiseen johtopäätökseen, ettei Idris ehkä olekaan ainoa vallankumouksellinen keskuspankkien johdossa. Kuten kaikki talous- ja keskuspankkipolitiikan historiaan tutustuneet tietävät, viime vuosikymmeninä tällä saralla on vannottu vahvasti keskuspankkien itsenäisyyden nimiin.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että keskuspankeille on haluttu turvata poliittinen koskemattomuus rahapolitiikan valinnoissa ja toisaalta rahapolitiikan sekä finanssipolitiikan välinen yhteys on haluttu kokonaan katkaista. Jälkimmäisellä on pyritty siihen, etteivät keskuspankit vahingossakaan päätyisi tukemaan elvyttävää finanssipolitiikkaa, mikä voisi pidemmän päälle löystää valtioiden budjettikuria. Ehkä jopa niin paljon, että eri kanavien kautta reaalitaloudellinen inflaatio pääsisi pysyvästi kiihtymään, mikä taas aiheuttaisi muita ongelmia talouteen.

Kun olemme vaeltaneet yli vuosikymmenen ajan jonkinlaisessa stagnaatiossa Euroopassa ja monissa muissa kehittyneissä talouksissa, ajatus pelkän rahapolitiikan riittävyydestä suotuisan talouskehityksen varmistamiseksi on kadonnut. Jo pitkään ennen koronakriisiä keskuspankkiirit alkoivat tehdä huomioita, joissa korostettiin finanssipolitiikan roolia talouspolitiikan kokonaisuudessa. Erityisesti tässä kunnostautui EKP:n edellinen pääjohtaja Mario Draghi.

Nyt koronakriisin jälkeen tuolloin alkanut rahapolitiikan ja finanssipolitiikan yhteispelin hakeminen näyttää ottaneen seuraavan askeleen. Voidaan ehkä puhua jo puhdasverisestä raha- ja finanssipolitiikan koordinaatiosta. Kun koronapandemia alkoi, keskuspankit eivät enää kyselleet finanssipolitiikan rajoitusten perään käynnistäessään omia pandemiaan liittyviä toimiaan. Oli ihan hyväksyttävää, että elvytystä tehdään molemmilla talouspolitiikan rintamilla tasatahtia. Tätä voidaan pitää merkittävänä muutoksena vielä 2010-luvun alkuun verrattuna, jolloin rahapoliittisen avun ehtona oli aina talouskuri.

Eilisessä EKP:n tiedotustilaisuudessa nykyinen pääjohtaja Christine Lagarde puki edellisen käännöksen sanoiksi muina naisina. Hän totesi, että tässä kriisissä raha- ja finanssipolitiikka ovat toimineet erittäin hyvin yhteen ja että finanssipolitiikka on tärkeä osa talouspolitiikan kokonaisuutta.

European Central Bank @ecb

Watch again: President @Lagarde on fiscal and monetary policy working hand in hand

Vaikka edellisen voi lukea vain deskriptiivisenä kuvauksena tapahtuneesta, on ainakin selvää, ettei keskuspankeissa enää hyssytellä sen suhteen, että tällainen talouspolitiikan koordinaatio voisi olla mahdollista - ja jopa toimivaa. Vaikka Lagardella ei ole käsissään konekivääriä, jonkinlaista vallankumousta hän kuitenkin meille viestii.

Kuten mainio rahoituksen ja keskuspankkipolitiikan tutkija Daniela Gabor on todennut (ja myös kiinnostavan raporttinsa otsikoinut) , kyseessä on talouspolitiikan vallankumous ilman vallankumouksellisia. Käytännössä hän tarkoittaa lausahduksellaan sitä, että keskuspankit ovat kaikessa hiljaisuudessa luopuneet kaikkein pyhimmästä doktriinistaan: ne ovat alkaneet “rahoittaa” valtioita ja tukemaan finanssipolitiikkaa, jotta talouspolitiikalla saataisiin aikaan parempia tuloksia. Siis myöntäneet hiljaisesti, etteivät keskuspankit ole kaikkivoipaisia. Näin raha- ja finanssipolitiikan koordinaatiosta on tullut jälleen keskeinen osa kehittyneiden maiden talouspolitiikan mallia.