Perjantaikirje: tekikö EKP sen taas?
EKP yllätti kaikki olemalla haukka keskellä eurooppalaista sotaa.
Kaksi vuotta sitten maailma ja Eurooppa sen mukana sukelsivat koronakriisiin. Tuolloin Euroopan keskuspankilla kesti hetken aikaa saada rahapolitiikkansa asianmukaiseen järjestykseen. Tuore pääjohtaja Christine Lagarde lausui ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan sanat, jotka liimautuivat ikuisesti häneen keskuspankkiirina:
Tällä Lagarde tarkoitti sitä, ettei hän nähnyt EKP:n tehtävänä olevan euromaiden valtion velkakirjojen korkoeron hallitseminen. Monet muistavat, että nämä puheet keskellä suurta epävarmuutta uhkasivat laukaista uuden eurokriisin ja seuraavina päivinä ja viikkoina EKP pyrkikin aktiivisesti perumaan Lagarden puheita. Vähän myöhemmin koronakriisin vaikutusten alkaessa näkyä taloudessa kaikessa laajuudessaan EKP käynnisti uuden osto-ohjelman PEPP:n, jonka tehtävänä oli nimenomaan rahoitusolosuhteiden vakauttaminen euroalueella ja yhtenä sen välineenä edellä mainitun korkoeron kaitseminen.
Nyt Euroopan talous on lähes vastaavan epävarmuuden edessä. Mitä Venäjän aggressio ja hyökkäyssota Ukrainassa vielä tuokaan tullessaan? Kukaan ei osaa sanoa, ja silloin talouspolitiikan tekijöiltä odotetaan rauhoittavia ja taloutta tukevia viestejä. Kun EKP piti eilen rahapolitiikkakokouksensa, tällaisia viestejä juuri odotettiin. Mutta kaikkien yllätykseksi niitä ei oikein saatu.
EKP:n rahapolitiikkapäätös ja Lagarden lehdistötilaisuus muodostivat kuvan, ettei EKP oikeastaan ollut lainkaan huomannut Euroopassa käytävää sotaa. Keskuspankki kertoi, että se aikoo irrottautua syksyyn mennessä pandemia-ajan ostoista vähentämällä arvopaperien hankintaa pysyvässä APP-ohjelmassaan. PEPP-ohjelman ostothan loppuvat näillä näppäimillä. Toisin sanoen EKP ei aio merkittävästi vaikuttaa euroalueen velkakirjamarkkinoiden kehitykseen tulevina kuukausina ainakaan niin, että se pyrkisi määrätietoisesti pitämään korkoerot hallinnassaan.
Toisin kuin Yhdysvalloissa ja Japanissa, euroalueella QE-ohjelmalla on ollut suora ja näkyvä vaikutus taloudellisiin olosuhteisiin. Ohjelma on nimenomaan tasoittanut ja tasapuolistanut eurovaltioiden rahoitusolosuhteita. Siksi EKP:n osto-ohjelmien lopettaminen on paljon suurempi talouspoliittinen kysymys kuin esimerkiksi Fed:n QE:n takaisin keriminen. On todella hämmentävää, että EKP ei vieläkään ole valmis myöntämään omaa rooliaan euron ja euroalueen takaajana. Niinpä se pystyy todella säikäyttämään vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Eteläisten euromaiden velkakirjojen myynti käynnistyikin markkinoilla oitis.
Seuraaviksi päiviksi ja viikoiksi riittääkin tarkkailtavaa. Aikooko EKP todella pitää kiinni haukkamaisesta linjastaan, vai joutuuko se tälläkin kertaa perumaan puheitaan? Onko inflaatiohuoli - välittämättä inflaation syistä - sitten kuitenkin niin suuri, että keskuspankki näkee ainoana mahdollisuutenaan näissä olosuhteissa rahapolitiikan kiristämisen? Jos näin on, voisiko olla järkevämpää nostaa ohjauskorkoa ja jatkaa osto-ohjelmia niin, että korkojen nousu tapahtuisi euroalueella symmetrisemmin? Pystyisikö EKP tällaiseen linjanmuutokseen?
Mieleeni juolahti myös se mahdollisuus, että keskuspankilla on tieto siitä, mitä EU-maat tulevat tänään Versailles’n kokouksessa päättämään eurooppalaisen finanssipolitiikan vahvistamisesta. Jos kriisivastaus nojaa tällä kertaa aiempaakin voimakkaammin finanssipolitiikkaan, rahapolitiikan pieni kiristäminen voisi ollakin mahdollista. Tosin tässäkin tapauksessa olisi parempi saada aikaan symmetrinen kuin epäsymmetrinen rahapolitiikan kiristyminen Euroopassa.
Jossain takaraivossa kuitenkin väikkyy myös sellainen ajatus, että käsillämme on jälleen yksi suuri eurooppalainen talouspolitiikkavirhe. Luulin, että tällainen sekoilu oli jo lopetettu. Ja toivon, että niin todellakin on.