Perjantaikirje: Powell Pivot 2.0
Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei hyökännyt tällä viikolla keventyviä rahoitusolosuhteita vastaan. Kuten teki elokuussa.
Vuoden viimeinen kuukausi on käynnistynyt ja adventtiaika alkanut. Jännityksen hetkiä eletään myös keskuspankkikapitalismissa. Sen lisäksi, että yhä useampi meistä on alkanut kuumeisesti pohtia vuoden 2023 näkymiä ja edessä siintäviä taloudellis-yhteiskunnallisia käänteitä, myös tässä hetkessä tapahtuu paljon. Ennen kaikkea katseet ovat kiinnittyneet Yhdysvaltojen keskuspankin ulostuloihin ja toimenpiteisiin. Globaalin korkosyklin määrittäjä tekee vielä yhden korkopäätöksen joulukuun puolivälissä (14.12.), jonka jälkeen tämän vuoden rahapolitiikka on pitkälti nähty.
Viime viikolla julistin uutiskirjeeni lopussa leikilläni, että Fed:n rahapolitiikan käännös ja linjan muutos kevyempään suuntaan tapahtui jo. Todellisuudessa todistusaineisto tuon väitteen tueksi oli vielä varsin suppea. Vaikka rahoitusolosuhteet Yhdysvalloissa olivat toki keventyneet edelliset viikot, eikä Fed:n puheissa ollut tapahtunut tähän reagoivaa koventumista, esimerkiksi pääjohtaja Jerome Powell ei vielä ollut ehtinyt kunnolla kommentoida tilannetta. Tällä viikolla asia korjaantui, kun Powell piti puheen Brookings Instituutin Hutchins Centerissä (jonka finanssipolitiikan virityksen indikaattoriin on tullut uutiskirjeessäkin viitattua).
Puheen alla Yhdysvalloissa oli julkaistu tilastoja työmarkkinadynamiikoista (mm. avoimista työpaikoista) ja monien muiden työmarkkinaindikaattoreiden mukaisesti uudet tilastot vihjasivat vahvasti työmarkkinoiden viilenemisen suuntaan. Myös Powell tulkitsi tilastoja tähän tapaan, mutta muistutti edelleen viime kuukausien tyyliin, että Yhdysvaltojen työmarkkinat ovat kuitenkin edelleen erittäin hyvässä tilanteessa ja siksi Fed:n täytyy jatkaa tiukalla rahapolitiikan linjalla. Muutoin on vaarana, että inflaatio-olosuhteet jäävät päälle.
Rahapolitiikan linjan suhteen Powell oli kuitenkin ehkä edellistä lausahdusta varovaisempi (vai varomattomampi?). Hän sanoi suoraan, että Fed:n jo aiemminkin viestimä koronnostojen tahdin hidastaminen on juuri nyt hyvä tapa tasapainottaa riskejä. Toisin sanoen Powell myönsi, että riskit inflaation suhteen ovat muuttuneet alasuuntaisiksi ja työttömyyden kasvun suhteen yläsuuntaiseksi. Elokuun Jackson Holen kokouksen jälkeen Powellilta ei ole oikeastaan kuultu yhtään näin kyyhkysmäistä puheenvuoroa.
Puheenvuorosta tekee entistä kyyhkysmäisemmän se, että viime viikollakin rahoitusolosuhteet Yhdysvalloissa kevenivät merkittävästi. On täysin selvää, että tämä ei ole jäänyt Fed:ltä ja Powellilta huomaamatta (kun tilastokin on keskuspankin tuottama). Powell siis jätti tietoisesti käyttämättä mahdollisuuden vastustaa rahoitusolosuhteiden keventymistä ja antoi markkinoille selkeän mandaatin tulkita hänen puheensa jonkinlaisena antautumisena nykyiselle suunnalle. Jackson Holen kokouksessa elokuussa hän toimi täsmälleen päin vastoin.
Tietysti tässä kohtaa voidaan kysyä, mitä Powellin olisi muka pitänyt tehdä toisin eli miten hän olisi voinut reagoida viime aikaisiin rahoitusmarkkinoiden dynamiikkoihin haukkamaisemmin. Se olisi kyllä ollut mahdollista. Esimerkin tästä löi pöytään viime viikolla EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schnabel Financial Timesille antamassaan haastattelussa.
Schnabel varoitti rahoitusmarkkinoita hyvin suorasukaisesti: jos ennakoitte rahapolitiikan käännöstä ja sen seurauksena päästätte rahoitusolosuhteet keventymään, EKP:n on pakko lisätä höyryä ja korottaa ohjauskorkoa entistä rankemmalla kädellä. Jotain tällaista Powell olisi voinut esittää, jos hän olisi todella ollut edelleen sitä mieltä, että rahoitusolosuhteiden keventyminen on huono asia Fed:n tavoitteenasettelun ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Tässä mielessä on entistä perustellumpaa todeta, että Jay Powell teki sen taas. Siis teki mitä? Nopean käännöksen keveämpään rahapolitiikan linjaan - sen kuuluisan pivotin. Edellisen kerran vastaavaa todistettiin vuosien 2018 ja 2019 vaihteessa. Edelliset ajat Fed oli puolustanut määrätietoisesti hidasta kiristämispolitiikkaansa, joka oli alkanut käytännössä vuoden 2015 lopulla. Kolmen vuoden kiristämisen ja koronnostojen jälkeen Yhdysvaltojen talous alkoi kuitenkin vakavasti nikotella, eikä Powell aikaillut reagoinnissa varsinkaan sen jälkeen, kun korkokäyrät olivat alkaneet kääntymisellään ennustaa taantuman saapuvan pian.
Vuoden 2019 aikana Fed ei enää nostanut ohjauskorkoa, vaan alkoi jopa laskea sitä. Samoin likviditeettiohjelmia kasvatettiin ja taseen supistamisesta luovuttiin. Käännöshän oli reaalitalouden näkökulmasta myös erittäin onnistunut. Vaikka suhdanne selvästi heikkeni, Yhdysvallat väisti taantuman ja vasta koronapandemia vuoden 2020 alussa työnsi talouden kriisiin.
Koska Powellille ei täten jäänyt edellisestä kerrasta huonoja muistoja, voi se helpottaa Pivot 2.0:n toteuttamista nyt neljän vuoden päästä ykkösversiosta. Vaikka korkealle noussut inflaatio saattaa tällä kierroksella kaihertaakin mielessä, työmarkkinoiden puolustamisessa onnistuminen ja syvän taantuman estäminen ovat varmasti nytkin Powellille maaleja, joita hän voi kunniakkaasti lähteä tavoittelemaan. Mitä heikommaksi työmarkkinoiden tilanne tulevina viikkoina ja kuukausina muodostuu, sitä paremmalla mielellä Powell voi olla valintansa kanssa. Ja jos inflaatiokin antaisi periksi, saattaisi uusi pivot näyttäytyä jopa ensimmäistä hienompana reagointina. Onhan rahapolitiikka tässä ajassa paljon vaikeampi rasti, kuin neljä vuotta sitten.
Tänään iltapäivällä Suomen aikaa julkaistaan marraskuun työvoimaraportti Yhdysvalloista. Jos se odotusten mukaisesti osoittaa työmarkkinoiden viilentyvän, Powell ja Fed saavat pivotille lisää tukea. Silloin alkaa olla jo melko selvää, että joulukuussa nähdään 0,75 prosenttiyksikköä pienempi ohjauskoron nosto. Ja ilman korkoyllätystä rahoitusmarkkinat tuskin enää lähiaikoina suostuvat toimeenpanemaan kiristyviä rahoitusolosuhteita. Niiden aika on jossain kauempana tulevaisuudessa, jos talouden rakenteet sen sallivat.
Hyvää adventtiaikaa ja valoa pimeyden keskelle kaikille uutiskirjeen lukijoille!