Perjantaikirje: neljä havaintoa kuluneelta viikolta
Historiallisissa murrostilanteissa tarvitaan uusia näkökulmia ja kirkastetaan vanhoja.
Kommentoin tässä perjantaikirjeessä neljää poliittiseen talouteen liittyvää havaintoa. Ne ovat nousseet omissa ajatuksissani erityisen voimakkaasti esiin kuluneen viikon aikana.
Käsillämme oleva kriisi, jonka voi tulkita jo nyt historiallisena murrostilanteena, on pakottanut etsimään uusia näkökulmia poliittisen talouden tapahtumien ja muuttuvien taloudellisten olosuhteiden analyysiin. Samalla se on myös kirkastanut joitain näkökulmia, jotka aiemmin eivät ole johtaneet yhtä selkeisiin johtopäätöksiin.
Mennään järjestyksessä teknisistä havainnoista sisällöllisiin:
Uusia indikaattoreita tarvitaan tämänhetkisten poliittisen talouden tilanteiden ja olosuhteiden hahmottamiseksi.
Maksujärjestelmien ja rahan hallinta talouspakotteiden ytimessä.
Kansainväliset valuuttareservit ja “lainaaminen” länsimaille.
Yhdysvaltojen keskuspankki ei näytä muuttaneen mitään rahapoliittisessa linjassaan Euroopan tilanteen vuoksi.
Tarve uusille indikaattoreille
Kun poliittisessa taloudessa ei tapahdu pitkään aikaan suuria muutoksia tai muutokset tapahtuvat vähitellen hivuttamalla, sen tarkastelijat helposti jämähtävät katsomaan asioita totunnaisilla tavoilla. Konkreettisella tasolla tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi talouden analyytikot päätyvät tuijottamaan vuodesta toiseen samoja indikaattoreita ja talouden tunnuslukuja, joiden kautta ajattelevat saavansa riittävän kattavan ja riittävän oikean kuvan siitä, mitä taloudessa tapahtuu.
Putinin Venäjän hyökkäyksen ja sen seurauksena asetettujen talouspakotteiden jälkeen itselleni kävi ilmeiseksi, että kansainvälisen poliittisen talouden muutoksen hahmottamiseksi on otettava seurantaan uusia tilastoaineistoja ja uutta markkinadataa. Ennen kaikkea energiavirtojen ja niihin liittyvien rahavirtojen seuraaminen on nyt keskiössä, kun Venäjän talous on pakotteiden myötä käytännössä suljettu muun kansainvälisen talouden ulkopuolelle (tiettyjä lisäpoikkeuksia lukuun ottamatta).
Esimerkiksi hintaerot eri raakaöljylajien välillä antavat nyt informaatiota siitä, miten pakotteet venäläiseen öljyteollisuuteen ja sitä kautta laajemmin Venäjän talouteen osuvat.
Hintaerot on syytä huomioida myös silloin, kun arvioidaan ruplan kurssin kehitystä pakotteiden asettamisen jälkeen. Itse yritän hahmottaa, miten ruplan kurssi kehittyy niillä markkinoilla, joihin Venäjän keskuspankki voi vielä vaikuttaa sekä niillä markkinoilla, joihin se ei voi enää vaikuttaa. Lisäksi olisi kiinnostavaa saada tietoa siitä, mikä on ruplan ja muiden länsivaluuttojen vaihtokurssi käteiskaupassa Venäjällä.
Viime päivinä kursseissa ja raaka-aineiden hinnoissa on tapahtunut isoa heiluntaa, ja niiden selittämiseksi pitää tehdä myös paljon työtä - koska erilaisia uusia ja vanhoja hintoihin vaikuttavia dynamiikkoja on nyt liikkeellä paljon. Uudet indikaattorit sinällään eivät riitäkään: niitä pitää myös ymmärtää. Omalle seurantalistalleni on edellä mainittujen lisäksi noussut toistakymmentä uutta indikaattoria.
Pakotteet maksujärjestelmien kautta
Minua on hämmentänyt talouspakotteiden osalta se, kuinka voimakkaasti niitä on lähdetty toteuttamaan maksujärjestelmään liittyvien ratkaisujen kautta. Olin ajatellut, että erilaiset suorat Putinin Venäjän kanssa käytävään kauppaan iskevät pakotteet olisivat olleet valittu tapa toteuttaa hyökkääjän taloudellinen painostaminen.
Maksujärjestelmien logiikkaan perehtyneenä poliittisen talouden tutkijana olen tietysti ymmärtänyt, miksi näin on päätetty toimia: maksujen estäminenhän on erittäin tehokas ja kokonaisvaltainen tapa heittää hiekkaa talouden rattaisiin. Kapitalistinen talous on nimittäin rahatalous, jonka ytimessä ovat rahoitus, maksaminen (selvittäminen) ja maksujärjestelmät.
Kun pakotteet saavat tällaisen muodon, on tietysti tärkeää, että kommentaattorit ja muut tilanteen tulkitsijat ymmärtävät mahdollisimman hyvin, mitä käytännössä tehdään ja mitä siitä oletettavasti seuraa. Tässä juuri maksujärjestelmien tuntemus auttaa. Itse olen yrittänyt viime päivinä avata muun muassa sitä, mikä oikeastaan on paljon näkyvyyttä pakotekeskustelussa saanut SWIFT-järjestelmä ja mitä sen kautta venäläisille pankeille asetetut sanktiot tarkoittavat. On ilmeistä, että maksujen selvittämiseen liittyvät rajoitteet ovat olleet paljon SWIFT-rajoitteita voimakkaampi sanktio Putinin Venäjälle, vaikka tätä ei ole välttämättä julkisen keskustelun perusteella ollut helppoa hahmottaa.
Reservit ja lainaaminen länsimaille
Koska en itsekään nähnyt vielä viikko sitten maksujärjestelmäpakotteiden nousevan näin suureen rooliin, uskoin Putinin Venäjän kerryttämien valuuttareservien suojaavan sitä hyvin lännen pakotteilta. Kuinka väärässä olinkaan. Kun jopa keskuspankin valuuttavarat jäädytettiin niin, että Venäjän valtion rahalaitos ei enää pysty suoraan puuttumaan ruplan kurssiin valuuttamarkkinoilla, kysymys reservipoolin koosta muuttui hetkessä paljon pienemmäksi.
Mitä voimme oppia tästä tempusta? Sen lisäksi, että opimme erityisolosuhteiden luovan edellytykset erityisille toimenpiteille myös rahan hallinnan alueella, opimme jotain myös valuuttareservien ja länsimaiden “velkaantumisen” dynamiikoista. Viime vuosina eri talouskeskusteluissa ja geopoliittisissa on nimittäin oltu huolissaan siitä, kuinka esimerkiksi Kiinalle ja Venäjälle Yhdysvalloista kertyvät arvopaperit ja dollarit antavat maille poliittista vääntövoimaa suhteessa Yhdysvaltoihin. On myös kerrottu, kuinka esimerkiksi Kiina “rahoittaa” Yhdysvaltoja ja voi milloin vain halutessaan asettaa maan ahdinkoon lopettaen tämän “rahoituksen”.
Nyt nähdyt toimenpiteet osoittavat, että dollarimääräiset rahoitusvelat eivät anna Yhdysvaltojen mielestä huonosti käyttäytyville maille käytännössä minkäänlaista taloudellista valtaa saati yliotetta. Jos Yhdysvallat päättää jäädyttää velat ja estää dollariselvittämisen näistä maista, tilanne on raha- ja rahoitusolosuhteiden näkökulmasta ratkaistu.
Venäjän kriisin myötä on kuitenkin tullut näkyväksi samalla se, että vaikka rahoituksellista vipuvoimaa näillä mailla ei ole, niillä on toisenlaista valtaa. Ja se on materiaalista, tuotannollista valtaa. Koska rahoitusylijäämät ovat syntyneet siitä, että energiaa ja tavaroita virtaa Kiinasta sekä Venäjältä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin (rahavirrat kulkevat toiseen suuntaan), taloudellisten suhteiden katkeaminen tarkoittaa näille maille materiaalivirtojen loppua. Kiinan ja Venäjän vaikutusvalta läntisiin talousalueisiin ei ole rahoituksellista, se on materiaalista. Siihen ainoa vastaus on tuottaa itse tai hankkia resursseja jostain muualta.
Keskuspankkikapitalismi kohtaa sotatalouden
Kun talouspakotteet alkoivat iskeä, Putinin Venäjän ensimmäinen vastaus niihin tuli Venäjän keskuspankilta. Jo maanantaina keskuspankki ilmoitti, että se nostaa ohjauskoron 20 prosenttiin, ottaa käyttöön pääomakontrolleja ja mobilisoi venäläiset yritykset tukemaan ruplaa valuuttamyynneillä. Kun keskuspankin omat valuuttainterventiot on estetty, pitää sen käyttää bulvaaneinaan yrityksiä, jotka vielä saavat haltuunsa länsivaluuttaa.
Minut todella yllätti se, että keskuspankki toimi korkopolitiikassa näin aggressiivisesti. Miksi nostaa korkoa, jos sillä ei voida houkutella ulkomaista valuuttaa maan talouteen? Ilmeisesti keskuspankki toimii yleisellä keskuspankkien pelikirjalla niin, että se näkee länsihyödykkeiden saatavuuden merkittävän heikentymisen, ennakoi tästä seuraavan hintojen nousun ja pyrkii hillitsemään sitä nostamalla korkoa.
Voi toki olla, että korkopolitiikka on ylipäätään menettänyt näissä olosuhteissa merkityksensä. Mutta silti ehkä itse olisin valinnut ennemmin matalamman kuin korkeamman ohjauskoron suotuisten rahoitusolosuhteiden tukemiseksi. Kun kyse on ruplakorosta, valinta on puhtaasti keskuspankin.
Tässä valossa hahmotin lännen kannalta edullisena tilanteena sen, että EKP ja Fed tulisivat todennäköisesti valitsemaan toisin muuttuneissa olosuhteissa. Näin nähtiin markkinoillakin, sillä viikon alussa Yhdysvalloissa sekä lyhyet että pitkät korot kääntyivät laskuun. Käytännössä markkinat alkoivat odottaa, että Fed ja EKP pistävät lupailemansa tulevaisuuden koronnostot uudestaan jäihin ja jäävät katsomaan tilanteen kehittymistä suotuisia rahoitusolosuhteita vaalien.
Siksi yllätyinkin (markkinoiden kanssa) siitä, että eilen puhumaan päässyt Fed:n pääjohtaja Jerome Powell ei suinkaan peruutellut aikaisemmasta rahapolitiikan kiristämisen suunnitelmasta, vaan kertoi keskuspankin yhä pitävän sitä peruslähtökohtana. Näyttää siis siltä, ettei Euroopan tilanne ole hetkauttanut Fed:n päätöksentekijöitä juuri lainkaan (vaikka joitain varauksia kiristykselle Powell sen pohjalta esittikin).
Näyttää siis siltä, että ainakin Yhdysvaltojen keskuspankki on seuraamassa Venäjän keskuspankkia rahapolitiikassa, jos ja kun hintojen nousu jatkuu nopeana seuraavat kuukaudet. Tässä ei tehdä erottelua sen suhteen, mistä lähteistä inflaatio on peräisin, vaan tuijotetaan pelkästään sen nopeutta. Ja sitten ajatellaan, että kiristämällä rahapolitiikkaansa keskuspankki saa inflaation kääntymään laskuun.
Mikäli Fed todella lähtee jahtaamaan ohjauskorolla inflaatiota, pidän todennäköisenä, että rahoitusolosuhteiden kiristäminen aiheuttaa jonkinlaisen taantuman Yhdysvaltoihin. Jos kustannusinflaatio edelleen pitää pintansa seuraavinakin vuosina, saatamme todella nähdä sitä paljon puhuttua stagflaatiota. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle.
Yhteenveto
Historiallisten murrostilanteiden hahmottamiseen tarvitaan uusia näkökulmia ja ne saattavat kirkastaa (miksei sumentaakin) vanhoja näkökulmia. Näin on tapahtunut myös poliittisen talouden kentällä viime viikon aikana.
Rauhaa ja rakkautta!
Kiitos mielenkiintoisista näkökulmista. Itse huomasin, että tuo, että USA ei olekaan huolissaan heidän valtion velkapaperien omistajista on täysin linjassa MMT:n kanssa. Koska USA on dollarin liikkeellelaskija, ei sen tarvitse koskaan pelätä dollarien loppumista, toisin kuin yleensä opetetaan. Sikälikin tämä on todella mielenkiintoinen (vaikka toki Ukrainan näkökulmasta täysin kohtuuton) testi kansanvälisen rahoitusjärjestelmän toimivuuden kannalta.
Kiitos, Jussi! Hyvää viikonloppua!