Perjantaikirje: keskuspankkitwiitin jälkilöylyt ja välitilan pohdiskelua
Perjantaikirje: keskuspankkitwiitin jälkilöylyt ja välitilan pohdiskelua
Sanna Marinin rahapolitiikan ideoita käsitellyt kryptinen twiitti sai aikaan keskustelua vielä tällä viikollakin. Kirjeen lopuksi muutama ajatus tämänhetkisestä rahapolitiikan "välitilasta".
Kuitenkin siinä kävi niin, että keskuspankeista sekä rahapolitiikan ideoista ja linjasta puhuttiin Suomessa vielä tälläkin viikolla myös tämän uutiskirjeen ulkopuolella. Pääsinpä itsekin osallistumaan julkiseen keskusteluun, kun vierailin työelämäprofessorin ja pitkän linjan makrotalousekspertin Vesa Vihriälän kanssa Linda Pelkosen toimittamassa Politiikkaradiossa tiistaina. Keskustelumme voit kuunnella täydessä mitassaan Yle Areenasta.
Keskustelu oli oikein miellyttävä ja asiallinen sekä juurikysymyksiin pureutuva. Tulkitsin keskustelua niin, että olimme Vesan kanssa jokseenkin kaikesta samaa mieltä, ja missä olimme eri mieltä, se johtui hieman erilaisista lähtökohdista analyysissamme. Samaa mieltä olimme esimerkiksi siitä, että
Sanna Marinin twiitin aikaansaama kuohunta oli ainakin osaltaan seurausta siitä, että viime vuosikymmeninä keskuspankin itsenäisyydestä on tehty yksi keskeisimmistä makrotalouspolitiikan doktriineista, ja johtavan poliitikon, tässä tapauksessa pääministerin, tarttuminen rahapolitiikan kysymyksiin on helpoin tapa ymmärtää itsenäisyyden loukkaaminen.
kyllä poliitikkojen pitää saada puhua keskuspankkien yleisemmästä roolista osana talouspolitiikan kokonaisuutta, mutta joskus - erityisesti hektisten taloudellisten käänteiden tilanteissa - on vaikea erotella, puhutaanko isosta kuvasta vai arvostellaanko suoraan tuoreita päätöksiä ja rahapolitiikan linjaa.
kansalaisten ei kannata olla liian huolissaan nykyisestä ja lähiaikojen taloudellisesta tilanteesta - joko suuria alasuuntaisia riskejä ei taloudessa ole tai ne pystytään politiikalla voittamaan.
Yhteistä säveltä emme ehkä löytäneet siitä,
kannattaako keskuspankkien uskottavuutta määritellä muutoin kuin inflaatiotavoitteen saavuttamisena. Itse tarjoilin keskusteluun niin sanottua “institutionaalisen uskottavuuden” ideaa, jonka mukaan kansalaiset arvioivat keskuspankin hyvyyttä kaiken sen kautta, mihin keskuspankin ymmärretään toimillaan vaikuttavan. Eli jos syntyy ajatus siitä, että keskuspankit voivat turhaan edistää taantuman syvenevistä, se on yhtä vakava uskottavuuskriisi keskuspankille kuin inflaatiotavoitteen saavuttamattomuus.
missä aikaikkunassa ja millä logiikalla meidän pitäisi arvioida rahapolitiikan linjan oikeellisuutta. Oma näkemykseni on se, että sitä pitäisi arvioida aina suhteessa nykyisiin ja lähiaikoina koittaviin taloudelliseen olosuhteisiin, taloudellisten päätöksentekijöiden tuntemuksiin ja keskuspankin eteenpäin suuntautuvaan politiikkaotteeseen (lupauksiin). Nykyisen kaltaisissa villeissä taloudellisissa olosuhteissa rahapolitiikan linjaa perustellaan usein taaksepäin katsovalla datalla ja siksi tämän päivän taloudelliset päätökset tavallaan sivuutetaan rahapolitiikan vaikutuksia arvioitaessa. Tässä on juuri politiikkavirheen mahdollisuus: vaikka väärä linja ehditään aina perua, lyhyessäkin ajassa voi sellaisen kanssa syntyä paljon tuhoa volatiileissa olosuhteissa.
voiko olla huolissaan taantuman liiallisesta syventämisestä ja lamasta samaan aikaan, kun on huolissaan liiallisesta inflaatiosta. Minusta tämä on aivan mahdollinen normatiivinen kanta eli meidän ei tarvitse valita joko hyperinflaatiota tai sitten syvää taantumaa, vaan voimme oikeanlaisella talouspolitiikalla valita jotain parempaa siltä väliltä.
Varmaan muitakin kumpaiseenkin kategoriaan sopivia ajatuksia keskustelussa nousi, mutta niiden lajittelun jätän tässä vaiheessa kaikkein innokkaimmille uutiskirjeen lukijoille ja keskuspankkikapitalismin seuraajille.
Eilen julkaistiin jälleen Yhdysvalloissa kuluttajahintaindeksin tietoja ja niinhän siinä taas kävi, että yläsuuntainen yllätys saatiin. Vaikka inflaation huippu näyttää jääneen jo taakse, alenee inflaatio tuskallisen hitaasti. Osakemarkkinat sukelsivat inflaatiojulkistuksen jälkeen, Yhdysvaltojen 2-vuotisen velan korko nousi hetkellisesti yli 4,5 prosenttiin ja pitkät korotkin kävivät hetkellisesti yli 4 prosentissa. Illan mittaan mielipide kuitenkin kääntyi ja osakekurssit ampaisivat suorastaan huikeaan nousuun.
En jäänyt sen enempää miettimään eilisiä markkinareaktioita, mutta yleisemmin tämän hetkistä rahapoliittista “välitilaa”. Tarkoitan sillä erityisesti tilannetta Yhdysvalloissa: vaikka Fed on kohta vuoden ajan kiristänyt rahapolitiikkaa aggressiivisesti, työmarkkinat ovat edelleen tiukat ja inflaatio pysyy korkeissa lukemissa.
Keksin helposti kolme tulkintaa tilanteelle, jotka voivat kaikki periaatteessa olla totta.
Rahapolitiikalla ei voida vaikuttaa inflaatioon eikä työmarkkinoiden kehitykseen.
Rahapolitiikalla saadaan inflaatio taittumaan ilman merkittäviä negatiivisia vaikutuksia työmarkkinoille. Tämä vain kestää pitkään.
Rahapolitiikalla kyllä saadaan lopulta inflaatio hallintaan, mutta se edellyttää todella rajua kiristämistä. Siitä voi tulla odottamattomia sivuvaikutuksia.
Varmaan vielä tähänkin voitaisiin löytää muutama lisäys, mutta mennään tänään näillä ja jatketaan tulkitsemista. Asiahan on niin, että oikeastaan jokainen tulkinnoista on keskuspankille ongelmallinen. Vähiten ongelmallinen on tulkinta 2, joka toisi yleisen odotuksen mukaisen tuloksen hyödyke- ja työmarkkinoille, mutta vain kuolettavan hitaasti. Jos kuitenkin on elätelty ajatusta siitä, että rahapolitiikka on tehokas tapa hintojen hallitsemiseen, saattaa keskuspankki joutua tätäkin tulosta selittelemään. Selittely on kuitenkin aina helpompaa silloin, kun päätavoite saavutetaan ilman isoja negatiivisia ulkoisvaikutuksia.
Tulkinta 1 olisi tietysti ongelmallinen keskuspankille siksi, että se tekisi rahapolitiikasta jokseenkin turhaa inflaation ja työmarkkinoiden toiminnan näkökulmasta. Lisäongelmia tälle tulkinnalle tulisi lähihistoriasta. Kaikkihan muistamme, kuinka läntiset keskuspankit tekivät kaikkensa globaalin finanssikriisin ja eurokriisin jälkeen saadakseen työllisyyden nopeampaan nousuun ja talouskasvun kiihtymään. Kun se ei oikein onnistunut, syntyi uudestaan “sekulaarisen stagnaation teoria” ja valtioita huudettiin finanssipolitiikalla apuun. Voisiko todella olla niin, että keskuspankit ovat jokseenkin voimattomia talouden ohjauksessa sekä stagnaation että inflaation olosuhteissa?
Tulkinta 3 olisi ehkä ongelman vakavuudeltaan jostain edellisten väliltä. Saadaanhan siinä kuitenkin päätavoite hoidettua, eli korkea inflaatio nitistettyä. Käynnistyvät odottamattomat dynamiikat (esimerkiksi rahoitusmarkkinoilla tai asuntomarkkinoilla) voivat kuitenkin olla niin voimakkaita, että hintapaineiden alenemisen lisäksi myös rahataloudellinen vakaus ja pahimmassa tapauksessa yhteiskunnallinen vakaus menetetään ainakin hetkeksi. Tämä lienee lähinnä niitä pelkoja, joita maailmalla juuri nyt esiintyy kasvavissa määrin.
Näitäkin “välitilan” tulkintoja voi sitten muistella, kun viikot ja kuukaudet tästä kuluvat ja Yhdysvalloissakin syksy muuttuu talveksi ja talvi taas kevääksi. Mutta lähtekäämme nyt nauttimaan täysin rinnoin suomalaisesta syksystä. Hyvää ja virkistävää viikonloppua kaikille uutiskirjeen lukijoille ja tukijoille!