Perjantaikirje: käsi kädessä kuljemme seuraavaan taantumaan
Ja se minua niin ravistaa.
Viime viikolla perjantaikirje jäi lähettämättä kaikenlaisista syistä johtuen. Mutta eipä se mitään, tällä viikolla kirjoitettavaa ja lähetettävää onkin sen edestä. Nimittäin kahden viime viikon aikana lähes kaikki läntiset keskuspankit ovat julkistaneet tuoreimman rahapolitiikkapäätöksensä ja markkinoilla tätä on seurattu suurella mielenkiinnolla - ehkä jopa paikoin pelonsekaisin tuntein.
Ja tilannehan on sellainen, että tuollaisille tunteille tosiaankin on perusteet. Varsinkin, jos operoi rahoitusmarkkinoilla ison salkun kanssa. Mutta myös siinä tapauksessa, että työskentelee reaalitalouden puolella sellaisissa työtehtävissä, joiden jatkuvuus on erittäin suhdanneherkkää.
Nimittäin nyt on ilmeistä, että läntiset keskuspankit ovat päättäneet nitistää viime aikoina nopeaksi kiihtyneen inflaation seurauksista liiemmin välittämättä. Viime viikolla haukkapelin avasi EKP, joka ei odotuksista huolimatta kertonut mitään keinoista, joilla se aikoo estää seuraavan eurokriisin 11 vuoden tauon jälkeen aloittamansa rahapoliittisen kiristyksen yhteydessä. Tämä sai markkinoilla aikaan suurta hämmennystä ja eurovaltioiden pitkien korkojen erot (erityisesti Italian ja Saksan välillä) harppasivat nopeasti ylöspäin. Pelkotilat EKP:ssa varmasti aktivoituivat.
Viime perjantaina julkaistiin inflaatiotietoja Yhdysvalloissa. Tämän seurauksena seuraavaksi panikointivuoroon ajautui Yhdysvaltojen keskuspankki Fed. Kuluttajahinnat nimittäin nousivat odotettua nopeammin ja myös aiemmin viikolla julkaistujen talousluottamustietojen mukaan kotitalouksien inflaatio-odotukset olivat kasvaneet. Näiden tilastotietojen perusteella Fed muutti nopeasti linjaansa aiemmin lupailemansa 0,5 prosenttiyksikön koronnostojen sarjan suhteen. Ensin Wall Street Journal -lehdelle vuodettiin tieto siitä, että korko nouseekin tämän viikon keskiviikkona 0,75 prosenttiyksiköllä, ja sitten tämä temppu toteutettiin.
EKP puolestaan aktivoitui uudelleen keskuspankkien hermopeliin pitämällä keskiviikkona aamupäivällä hätäkokouksen, jossa luvattiin pureutua edellisellä viikolla käsittelemättä jääneeseen kysymykseen: miten padota korkoerojen kasvua ohjauskoron nostojen yhteydessä. Tämän kokouksen lopputuloksena saatiinkin aikaan lausunto, jossa keskuspankin toimikunnat laitettiin niin sanottua antifragmentaatiovälinettä suunnittelemaan ja neuvostolle myöhemmin ehdottamaan.
Koronnostoilla seurasivat torstaina Sveitsin keskuspankki sekä Ison-Britannian keskuspankki, Bank of England. Sveitsin keskuspankin koronnostoa pidettiin markkinoilla varsin yllättävänä. Tätä kirjoitettaessa ei ollut vielä selvillä, mitä Japanin keskuspankki teki torstain ja perjantain vastaisena yönä. On täysin mahdollista, että myös Haruhiko Kurodan johtama organisaatio reagoi kansainväliseen kiristyvän rahapolitiikan suuntaan historiallisella koronnostolla.
Keskuspankit siis myllyttävät nyt käsi kädessä maailman rahoitusolosuhteita tiukemmiksi ja meidän yrittäjinä, työntekijöinä ja sijoittajina täytyy vain roikkua mukana tässä muutoksessa. Koko ajan näyttää selvemmältä, että tällä kertaa rahoitusmarkkinoiden luisua ei tulla pysäyttämään, eikä myöskään reaalitalouden taantumaa pelätä. Koska inflaatio on nyt keskuspankkiirien mielestä liian korkealla, keskuspankit eivät enää katsele sivuilleen, vaan rynnistävät petoa kohti peitset tanassa.
Minun oma eteenpäin katsova tulkintani tähän tilanteeseen on se, että vuoden 2022 lopulla valtaosa läntisistä talouksista on ajautunut taantumaan: työllisyys putoaa, työttömyys kasvaa ja talouksien tuotanto supistuu. Olen jo aiemminkin todennut, että keskuspankkien kiristys osuu yhteen finanssipolitiikan kiristymisen kanssa, ja silloin on vaikea nähdä, että taantumalta voitaisiin välttyä. Ennen pitkää yksityinen kulutus- ja investointihalukkuus putoavat, tulot putoavat ja yritysten työllistämisinto laantuu.
Perusongelma nykyisissä olosuhteissa on se, että inflaation perimmäiset syyt ovat jossain muualla kuin kokonaiskysynnässä. Ne ovat juuri nyt ennen kaikkea Venäjän sotimisen seurauksena syntyneessä energiakriisissä, joka luo hintapaineita läpi koko läntisen talouden. Vielä viime vuonna muut tekijät, kuten kysynnän siirtymät (palveluista tavaroihin), Biden-elvytys ja tuotantotalouden pullonkaulat loivat merkittävästi hintapainetta, mutta eivät enää läheskään yhtä voimakkaasti. Koska koemme nyt energiahyödykkeiden pulasta johtuvaa tarjontainflaatiota, ei ole selvää, että kokonaiskysynnän leikkaaminen rahapolitiikkaa kiristämällä veisi nopeasti pois inflaation, vaikka se horjuttaisikin työmarkkinoita ja söisi talouskasvun.
En ole vielä ehtinyt kunnolla pohtia sitä, voisiko edessämme olla pidempiaikainenkin taantuma juuri siitä syystä, että keskuspankit eivät anna periksi inflaatiolle edes siinä vaiheessa, kun työmarkkinoiden tilanne toden teolla heikkenee. Jos samalla myös finanssipolitiikka länsimaissa pysyy varovaisena - mihin pysyvämpi korkeiden korkojen ympäristö voi vaikuttaa - ei ole mitenkään selvää, että kokonaiskysynnän alhosta noustaan nopeasti.
Edelleen kuitenkin taidan laskea sen varaan, että keskuspankit eivät tule toimimaan niin yksisilmäisesti kuin miltä nyt näyttää. Jos todella vaivumme tulevina kuukausina stagflaatioon, alkavat työmarkkinat taas painaa enemmän keskuspankkien reaktiofunktiossa. Silloin myös inflaatiota ollaan ehkä valmiita sietämään enemmän ja rahoitusolosuhteiden keventäminen on jälleen mahdollista. Mutta kieltämättä nämä keskuspankkiviikot ovat hieman horjuttaneet uskoani tällaiseen skenaarioon.
Loppuun vielä pieni yhteenveto näkymistä. Kesää kohti mennään rahoitusmarkkinoiden luisussa ja taloustilanteen heikentyessä kaikissa länsimaissa. Yritysten ja kuluttajien reaktiot kiristyviin rahoitusolosuhteisiin määrittävät sen, kuinka nopeasti taantuma tulee ja kuinka syvälle sukelletaan.
Nyt kaikesta edellä maalaamastani kasvupessimismistä huolimatta toivotan valoisaa ja lämmintä viikonloppua kaikille uutiskirjeen lukijoille!