Perjantaikirje: Hyvä velkaunioni ja Yellen-varoitus
Voiko EU:n yhteisvelka ollakin hyvä asia? Janet Yellenin ja muiden valtiovarainministereiden puheita kuunnellaan aiempaa herkemmällä korvalla.
Päivistä parhain perjantai ja Keskuspankkikapitalismi-perjantaikirje. Tällä viikolla on tapahtunut paljon kiinnostavaa keskuspankkikapitalismirintamalla, joten käsiteltävien teemojen valinta oli jossain määrin vaikeaa. Mieleeni tuli, että ehkä yksi pidemmän tekstin aihe voisi olla kryptovaluutat ja viimeaikainen pöhinä niiden ympärillä. Ja tähän teemaan ainakin jossain määrin liittyvä valtiollinen digivaluutta. Mutta ei vielä näitä asioita perjantaikirjeeseen.
Sen sijaan käsittelen tälläkin viikolla EU:n elpymispakettikeskustelua yhdeltä kulmalta. Nimittäin mahdollisesti pian syntyvää EU:n yhteisvelkaa. Suomessa ”velkaunionista” on puhuttu viime päivinä paljon varsin pilkalliseen sävyyn, mutta keskuspankkikapitalismin näkökulmasta EU:n yhteisvelkaan liittyy myös paljon positiivisia aspekteja. Voidaan puhua jopa hyvästä velkaunioista. Toiseksi teemaksi valitsen Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin valtiovarainministeri Janet Yellenin tällä viikolla pidetyn puheenvuoron sekä Yellenin talouspoliittisen ajattelun laajemmin. Voidaan nimittäin ajatella, että Yellenin näkemyksillä on paljonkin väliä talouspoliittisten ja taloudellisten olosuhteiden muotoutumisessa tulevina vuosina.
Kohti hyvää velkaunionia
Keskustelu Euroopan unionin elpymispaketista on Suomessa jatkunut kiivaana ja jatkuu varmasti ainakin ensi viikkoon, jolloin eduskunnan on määrä äänestää siitä, hyväksyykö Suomi kyseisen paketin ja siihen liittyvät EU:n omien varojen uudet periaatteet. Kuten tiedetään, eduskunnassa tarvitaan nyt kahden kolmasosan enemmistö, jotta Suomi voi lähteä ratkaisuun mukaan ja siten siunata kertaluontoisen sekä väliaikaisen EU:n yhteisvelan.
Tarkoitus on, että Euroopan komissio laskee liikkeelle 750 miljardin velan, jolla kansallisten elpymisohjelmien hankkeet sitten rahoitetaan. Lopulta velka maksetaan takaisin tulevaisuudessa päätettävällä tavalla, mahdollisesti EU:n yhteisillä veroilla. Kuumassa keskustelussa elpymispaketti ja sen mukana tapahtuva EU:n talousrakenteiden muutos on saanut pilkkatermin ”velkaunioni”. EU-ohjelman vastustajat ovat sen kautta pyrkineet tekemään selväksi, että yhteisvelan tie on kestämätön, talouspoliittisesti vastuuton ja ennen kaikkea uhka kansalliselle suvereniteetille.
Puhtaasti analyyttisesti ja keskuspankkikapitalismin instituutioita tarkastelemalla käsillä olevien päätösten jälkeen syntyvä EU:n yhteisvelka ei kuitenkaan ainakaan yksiselitteisesti ole huono asia EU:n ja sen yksittäisten jäsenmaiden kannalta. Itse asiassa se voi olla hyvin tarpeellinen ja jopa ratkaiseva tekijä EU-talouden ja eurojärjestelmän vakauden näkökulmasta nykyisissä taloudellisissa olosuhteissa. Kun talousjärjestelmässä tendenssinä on säästämisen jatkuva lisääntyminen ja korkea säästämishalukkuus – kuten keskuspankkikapitalismissa on – niin sanotun riskittömän turvallisen varallisuuserän (risk-free safe asset tai pelkkä safe asset) merkitys nousee rahoitusvakauden ja talouden suotuisten dynamiikkojen kannalta keskeiseksi.
Kansainvälisesti valtioiden velkakirjat ovat perinteisesti toimineet turvallisena varallisuuseränä ja ehkä niistä kaikkein turvallisimpana Yhdysvaltojen velkakirjat, kun dollarivetoisessa talousjärjestelmässä elämme. Euroopan talous- ja rahaliiton perustamisen jälkeen ongelma Euroopassa on ollut se, että eurovaluuttaan rinnastuvaa turvallista varallisuuserää ei ole olemassa. Tämän seurauksena eurooppalaisille rahoitusmarkkinoille on syntynyt epätasapaino tai ainakin epäsymmetrisyys, jossa turvallisuushakuiset sijoitukset ovat suuntautuneet esimerkiksi Saksan velkakirjoihin ja karttaneet esimerkiksi Espanjan tai Italian velkakirjoja. Tämän seurauksena turvallisen varallisuuserän tuotto on painunut toivottua alemmas ja muiden ehkä tarpeettoman ylös. Juuri tähän ongelmaan EU:n yhteinen velka voisi auttaa.
Euroopan keskuspankin tulkinnan mukaan yhteisvelasta (kun sitä on tarpeeksi) olisi neljänlaisia hyötyjä:
Se lisäisi Euroopan rahoitusvakautta monipuolistamalla euroalueen pankkien velkakirjaportfolioita – ja parhaassa tapauksessa voisi katkaista riskipitoisen yhteyden yhden maan pankkisektorin ja kyseisen valtion maksukyvyn välillä.
Uusi turvallinen varallisuuserä voisi kehittää Euroopan rahoitusmarkkinoita, ja mahdollistaisi euroalueenkin osalta yksiselitteisen ”korkokäyrän” muodostamisen (suhteessa eurovaluuttaan).
Pidemmän päälle voisi muodostua yhtenäinen eurooppalainen velkakirjamarkkina.
Euron kansainvälinen rooli voisi vahvistua, mikä voisi mahdollistaa euroalueen rahapolitiikassa uudenlaisten (ja aiempaa tehokkaampien) välineiden käyttöönoton.
Yhteisvelka voi siis monella tapaa muuttaa euroalueen rakenteita kestävimmiksi, parantaa alueen kilpailukykyä rahoitusmarkkinoilla ja lisäksi vakauttaa eurooppalaisia rahoitusolosuhteita. Esimerkiksi tänään Financial Timesissa jo uumoiltiin, että uusi EU-velka on jo nyt alkanut näkyä Saksan valtion velkakirjamarkkinoilla myynteinä. Sijoittajat ymmärtävät, että EU:n yhteisvelkaan liittyvä riski on samaa luokkaa Saksan velkaan liittyvän riskin kanssa, mutta siitä maksettava korko on korkeampi. Tämä kuvaa erittäin hyvin yhteisvelan tarvetta.
On tietysti selvää, että tämän tason tarkastelut ovat kaukana siitä keskustelusta, jota yhteisvelasta tällä hetkellä käydään, eikä varmasti saa ketään muuttamaan kantaansa yhteisvelkaan. Siitä huolimatta EU:n talousrakenteista kiinnostuneita tämäkin näkökulma voi kiinnostaa.
Yellen-varoitus!
Keskellä viikkoa rahoitusmarkkinat sukelsivat, kun Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen kertoi julkisuuteen näkemyksiään lähiaikojen talouspolitiikasta. Vaikka Yellen ei sanonut kovin paljon, hän vihjasi puheessaan siihen, että keskuspankki saattaisi puuttua kiihtyvään inflaatioon ennemmin kuin myöhemmin. Markkinareaktion jälkeen Yellen kuitenkin tarkensi, ettei ennustanut lyhyellä tähtäimellä sellaista inflaatiota, johon keskuspankki reagoisi.
Lisäksi viime viikolla esitettiin pohdintoja siitä, mikä oikeastaan on Janet Yellenin finanssipoliittinen kanta ja miten se suhteutuu Bidenin sekä tämän lähipiirin poliittisiin tavoitteisiin. Kun meininki on ollut sadan ensimmäisen päivän aikana melkoista myös ja ehkä ennen kaikkea finanssipoliittisesti, on alettu miettiä, pitääkö tämä linja myös jatkossa. Tällöin katseet tietysti kohdistuvat Yelleniin, jota ei ole koskaan tunnettu varsinaisena hurlumhei-finanssipolitiikan kannattajana. Jo nyt Yellen on muistuttanut julkisen talouden tasapainottamisen merkityksestä pidemmällä tähtäimellä ja ehkä siten hillinnyt kaikkein suurimpia elvytystoiveita. Hän on myös puhunut siitä, että Yhdysvaltojen talous saavuttaa täystyöllisyyden muutamassa vuodessa.
Markkinareaktiot kuvaavat oikeastaan hyvin sitä, kuinka keskuspankkikapitalismissa ollaan kulkemassa enemmän kohti laajempaa valtiokapitalismia. Siinä missä viimeiset vuodet rahoitusmarkkinatoimijat ovat seuranneet silmä kovana keskuspankkiirien puheita ja päätöksiä, nyt samanlainen kiinnostus on syntynyt valtiovarainministerien puheisiin. Kun aiemmin tiukempi finanssipolitiikan linja oli helppoa ottaa annettuna, enää tilanne ei ole yhtä selkeä. Siksi Janet Yellenkin saa olla jatkossa julkisissa lausunnoissaan yhtä tarkkana, kuin aikanaan toimiessaan Yhdysvaltojen keskuspankki Fed:n johtajana.
En ole kuullutkaan Janet Yellen'istä. Täytyy panna tieteeksi ja seurantaan. Kiitos, Jussi!