Miltä näyttää vuosi 2026 keskuspankkikapitalismissa?

Keskuspankkikapitalismi on kuollut! Autoritaarisessa finanssikapitalismissakin makrotalouspolitiikan ja makrotalouden kehityksen ennustaminen näyttää mahdolliselta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun aloin kirjoittaa (ja lähettää teille rakkaat lukijat) Keskuspankkikapitalismi-uutiskirjettäni. Tuolloin elettiin koronakriisin keskivaiheita ja maailma oli monellakin tapaa pysähtyneisyyden tilassa. Makrotalouskeskustelussa pohdittiin menneiden vuosien ja vuosikymmenien hengessä, mikä olisi oikeanlainen politiikkavastaus pandemian pysäyttämän talouden uudelleenkäynnistämiseksi. Kuinka paljon on syytä käyttää finanssipoliittisia ammuksia, entä miten rahapolitiikkaa pitää säätää, onko vaarana pitkäaikainen taantuma vai inflaatiokierre?

Keskeistä kaikessa tässä keskustelussa sen sisällöistä ja lopputuloksista riippumatta oli se, että kylmän sodan jälkeisen liberaalin kapitalistisen yhteiskuntamallin odotettiin säilyvän jokseenkin muuttumattomana. Oikeusvaltio, kansainvälisten sopimusten kunnioittaminen, tieteellisten havaintojen määrittämä yhteiskuntapolitiikka, parlamentarismi ja yhteiskunnallinen “pysyvyys” otettiin annettuina lähtökohtina. Tällaisessa maailmassa oli minunkin tietysti luontevaa keskittää huomioni erityisiin — toki mielestäni hyvinkin keskeisiin —kapitalismin instituutioihin, joiden kautta näin 2010-luvun lopun ja 2020-luvun alun talousjärjestyksemme osaltaan määrittyvän: rahoitusmarkkinoihin, keskuspankkeihin ja makrotalouspolitiikkaan. Näitä sitten ryhdyin poliittisen talouden tutkimuksen ja niin kutsutun varieties of capitalism -kirjallisuuden hengessä luotaamaan sekä esittämään populaaristi mahdolliselle tällaisesta analyysista kiinnostuneelle yleisölle.

Koronakriisistä kuitenkin ponnistettiin räjähdyksenomaisesti toisenlaiseen maailmaan. Euroopassa alkoi pitkäkestoinen sota, ekologisen kriisin tuottamat äärimmäiset luonnonilmiöt ovat seuranneet toisiaan, Yhdysvalloissa alettiin luisua kohti autoritaarisuutta Donald Trumpin toisella presidenttikaudella, geopoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet lisääntymistään, äärioikeiston kannatus nousee Euroopassa, hyvinvointivaltioita ajetaan alas vanhasta tottumuksesta ja uudenlaisen ideologisen innostuksen ajamana, oikeusvaltioperiaatteita sekä kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan paljon aiempaa joustavammin.

Tästä tietysti seuraa monenlaista kitkaa ja jopa kipuilua uutiskirjeeni teeman suhteen. Ensinnäkin on niin, että kun edellä kuvatut yhteiskuntia sisältä ja ulkoa muuttavat voimat ovat liikkeellä, olisi jokseenkin naiivia pitää kiinni alkuperäisestä sisällöllisestä rajauksesta. Vaikka rahoitusmarkkinat, finanssipolitiikka ja rahapolitiikka ovat uudessakin maailmassa tärkeitä kysymyksiä, niitä on mielekästä tarkastella ainoastaan suhteessa siihen institutionaaliseen ja ympäristölliseen muutokseen, jota parasta aikaa todistamme. Tällaisia ajatuksia minulla oli jo vuosi sitten vastaavaa vuosiennakointia kirjoittaessani, mutta tietysti nämä ajatukset ovat vuoden 2025 aikana vain entisestään vahvistuneet.

Toiseksi voidaan poliittisen talouden tutkimuksen ja eri kapitalismien määrittelyn näkökulmasta kysyä, olemmeko jo saapuneet uuteen kapitalismin historialliseen vaiheeseen? Aiemmin olen käsitellyt tätä kysymystä paljon hienovaraisemmin ja nimenomaan liberaaliin maailmanjärjestykseen sitoutuneena. Olen kysynyt, olisiko valtiollinen investointipolitiikka tehnyt koronakriisin jälkeen siinä määrin paluun kapitalismin ydinalueilla, että keskuspankkien ei enää yksinään tarvitsisi kannatella läntisiä talouksia avokätisellä ja rahoitusmarkkinoille suotuisalla rahapolitiikalla. Toisin ilmaistuna oltaisiin jälleen tultu sellaiseen kapitalismin malliin, jossa finanssipolitiikka kantaa riittävällä voimalla ja pitkäkestoisesti oman kortensa makrotaloudellisen vakauden ja suotuisan yhteiskunnallisen kehityksen kekoon.

Nyt on kuitenkin käymässä niin, ettei tähän kysymykseen voida ehkä koskaan saada empiiristä vastausta, koska kapitalismiamme määrittävät “toiset” rakenteet muuttuvat niin rajusti. Ei esimerkiksi ole kovin mielekästä vertailla rahoitusmarkkinoiden ja makrotalouspolitiikan eri ilmentymiä yli ajan, kun toisessa hetkessä kunnioitetaan vakavasti oikeusvaltiota ja toisessa siitä on luovuttu yhteiskunnallisena periaatteena. Toisin sanottuna liberaalin finanssikapitalismin sulaminen autoritaariseksi finanssikapitalismiksi on tällä hetkellä kapitalismin muutoksen ydinasia, ei liberaalin finanssikapitalismin erilaiset makrotalouspolitiikan institutionaaliset variaatiot.

Niinpä tämän uutiskirjeen otsikko — joka noudattaa uutiskirjeen viisivuotista perinnettä — on harhaanjohtava. Vuonna 2026 ei enää eletä keskuspankkikapitalismissa niin kuin sen olen aiemmin määritellyt. Tämä vuosiennakointi suuntautuukin autoritaarisen finanssikapitalismin lähitulevaisuuden arviointiin. Kun aiemmin uutiskirjeen vuosiennakot käsittelivät järjestyksessä rahapolitiikan näkymiä, sitten finanssipolitiikan näkymiä ja lopuksi yleisiä yhteiskunnallis-taloudellis-poliittisia näkymiä, tällä kertaa analyysi on parempi aloittaa viimeiseksi mainitusta. Tällä tavalla on mahdollista kehystää ja kuvailla se uusi kapitalismin vaihe, jonka autoritaariseksi finanssikapitalismiksi olen nimennyt. Toki tässäkin kapitalismissa rahapolitiikalla ja finanssipolitiikalla on oma makrotalouskehitystä määrittävä roolinsa, minkä vuoksi näiden politiikka-alueiden lyhyen aikavälin käänteitä voidaan edelleen käsitellä erikseen. Rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden näkymiä kommentoin sopivissa väleissä.

Tämän pitkän johdannon lopuksi on vielä sen verran kehuttava itseään, että vuotta 2025 koskenut ennakointini osui erittäin hyvin ellei suorastaan täydellisesti kohdalleen. Se analyysi nojasi kolmeen lähiajan tulemaan:

1. Rahapolitiikan keventyminen loppuu vuonna 2025 ja ohjauskorot sekä niitä seuraavat lyhyet korot jämähtävät suurin piirtein vuoden 2024 lopussa saavutetulle tasolle.

2. Finanssipolitiikka säilyy Yhdysvalloissa ja Euroopassa neutraalina tai edelleen hieman elvyttävänä, mikä estää korkeasta korkotasosta huolimatta talouksia ja työmarkkinoita ajautumasta luisuun. Trumpin vaalivoitto nostattaa entistä elvyttävämmän talouspolitiikan odotusta ja tullipolitiikka sekä muut mahdollisesti Yhdysvaltojen taloudellista aktiviteettia rajoittavat toimet alkavat vaikuttaa vasta vuoden 2025 jälkeen.

3. Vuodesta 2025 tulee varsin hyvä rahoitusmarkkinoille, korkea luottamus säilyy ja hyviä tuottoja voidaan odottaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

Kun viime vuotta katsotaan nyt taaksepäin, juuri noinhan siinä kävi. Pienen kauneuspilkun ennakointiin aiheutti Trumpin keväinen “Liberation day” -tulliyllätys, jonka myötä osakekurssit sukelsivat nopeasti kuitenkin palautuen ennalleen ja edelleen uusiin ennätyksiin vuoden loppuun mennessä. Lisäksi olisin voinut korostaa paljon enemmän niin sanotun tekoälykuplan vaikutusta rahoitusmarkkinoihin. Saattaa nimittäin olla, että ilman generatiivisen tekoälyn lupausten synnyttämää innostusta rahoitusmarkkinoiden kehitys ei olisi ollut yhtä ruusuista ja keskuspankit olisivat joutuneet tekemään enemmän talouksien kannattelemiseksi. Jos historialliset heilahdukset ja kehitystä selittävät tekijät näin hieman jäivätkin ennusteessani hatarasti kuvatuiksi, ennakoidut tulemat kuitenkin osuivat kohdalleen.

Mutta sitä tikulla silmään ja niin edelleen — nyt katse vuoteen 2026.

Taloudellis-yhteiskunnallinen kehitys vuonna 2026: autoritaarisen finanssikapitalismin nousu

Kieltämättä tuntuu hurjalta ja poliittisen talouden tutkimuksen viitekehyksessä pysytellessä jopa uskaliaalta julistaa uusi kapitalismin vaihe alkaneeksi. Entistä hurjemmaksi asian tekee se, että keskeinen muutos uuden vaiheen kuvauksessa liittyy sanan liberaali korvaamiseen autoritaarisella. Jos aiemmin elimme liberaalissa finanssikapitalismissa ja sen erityisessä muodossa keskuspankkikapitalismissa, nyt olemme liikkuneet (jo riittävästi) kohti autoritaarista finanssikapitalismia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kapitalismin ydinalueilla valtiollinen politiikka on hylännyt liberaalit ideat ja muovautunut institutionaalisesti niin, että oikeusvaltio ja hyvinvointivaltio ovat väistäneet pakkovaltaan (joskus jopa mielivaltaan) ja yövartijavaltioideaan nojaavien valtiorakenteiden tieltä. Ennen kaikkea tämä on tietysti tapahtunut Yhdysvalloissa Trumpin toisella presidenttikaudella, mutta samanlaisia tendenssejä löydetään myös Isosta-Britanniasta ja useista Euroopan Unionin maista, ehdottomasti myös Suomesta.

Edellistä ei pidä ottaa kuitenkaan absoluuttisena siirtymänä eli ei pidä ajatella, että oikeusvaltio ja hyvinvointivaltio olisivat kokonaan kadonneet viimeisten kuukausien aikana. Totta kai nämä aiemmin sekä ideoina että käytäntöinä vallinneet valtion institutionaaliset järjestykset edelleen puolustavat itseään monissa yhteiskunnissa. Väitteeni on lopulta se, että niiden puolustusasemat ovat nyt murtuneet riittävästi, että on mahdollista puhua autoritaarisesta kapitalismista. Näin argumentoidessani pidän siis mahdollisena, että edelleen voi tapahtua sellainen yhteiskunnallinen käänne, joka vahvistaa oikeus- ja hyvinvointivaltion puolustusta siinä määrin, että liberaali kapitalismi jälleen pääsee voitolle. Nyt se on kuitenkin jäänyt alakynteen ja siksi juuri tällä kapitalismimme uudelleenmäärittelyn asialla olen.

Kuten lukijat ovat jo tässä vaiheessa huomanneet, olen edelleen valmis pitämään kiinni finanssikapitalismin termistä uutta kapitalismin vaihetta kuvatessani. Vaikka aiemmin vallinneet valtiolliset ja poliittiset rakenteet läntisissä yhteiskunnissa ovat murtuneet, rahoitusmarkkinoiden rooli talousjärjestelmässämme on oikeastaan viime aikoina vain vahvistunut. Vaikka autoritaarisuus nousee, mistään ei toistaiseksi ole tullut vaatimuksia suitsia rahoitusmarkkinoiden roolia, ulottaa valtiollista säätelyä sijoitusvoittojen rajoittamiseksi tai hillitä rikkaiden rikastumista sekä varallisuuden kasautumista, keskittymistä. Päin vastoin näyttää jopa siltä, että rahoitusmarkkinoiden, miljardöörien ja liberaaleja demokraattisia institutionaalisia rakenteita purkamaan pyrkivien tahojen välille on muodostunut pyhä liitto. Jossain mitassa nämä toimijat näyttävät olevan samoja henkilöitä — Elon Muskin viime vuosien laajaa yhteiskunnallista toimintaa on mahdotonta olla tässä mainitsematta. Myös presidentti Trumpin ajatusmaailmassa pörssikurssit ja niiden nousu näyttelevät jonkinlaista maagista voimaa, jota hän on valmis palvelemaan parhaansa mukaan. Antidemokraattisuus ja rahoitusmarkkinoiden (rikkaiden) hyvinvointi, niillä mennään nyt.

Vuoden 2026 ensimmäisinä päivinä autoritaarinen finanssikapitalismi on saanut todellisuuden tapahtumista merkittäviä lisäperusteita. Ensin Yhdysvallat suoritti Venezuelassa kansainvälisen oikeuden vastaisen vallanvaihdon kaappaamalla sotilaallisella erikoisoperaatiolla presidentti Nicolás Maduron tuomiolle Yhdysvaltoihin. Samalla liittovaltio alkoi järjestellä aktiivisesti Venezuelan öljyn tuomista maailmanmarkkinoille läntisten öljy-yhtiöiden avulla, joskin vielä on epäselvää, ketä tällaiseen valtaukseen lähteminen aidosti kiinnostaa. Vaikka toki liberaalin kapitalisminkin aikakaudella tällaista resurssivallankäyttöä on nähty — Irakin sota kamalimpana esimerkkinä — nyt kukaan ei edes pyrkinyt selittämään, miksi mänööveri olisi kansainvälisen oikeuden mukainen. Trumpin hallinto on jatkanut aktiivisesti puheita myös Grönlannin ottamisesta Yhdysvaltojen haltuun maan vaikutusvallan kasvattamiseksi arktisella alueella, eikä mihinkään aiemmin pyhänä pidettyyn sopimusjärjestelmään vetoaminen tunnu hiljentävän näitä puheita. Rahoitusmarkkinoille Yhdysvaltojen liittovaltion toimet näyttävät edelleen kelpaavan, eikä minkäänlaista negatiivista markkinareaktiota ole edellisten toimien seurauksena nähty. Kansainvälisen politiikan näkökulmasta allianssi näyttääkin hyvin sopuisalta.

Sama näyttää koskevan myös Yhdysvaltojen kotimaisen demokratian rapauttamisen pyrkimyksiä. Tällä viikolla julkisuuteen tuli tieto, että liittovaltio on ottanut Yhdysvaltojen keskuspankki Fed:n pääjohtajan Jerome Powellin rikostutkintaan, joka liittyy keskuspankin kiinteistöjen remontoinnissa väitetysti ilmenneisiin epäselvyyksiin. Trumpin toisella kaudella hyökkäilyjä keskuspankkia vastaan on tapahtunut jatkuvasti ja esimerkiksi johtokunnan jäsentä Lisa Cookia yritettiin saada ulos paikaltaan syyttämällä häntä henkilökohtaisiin asuntolainoihin liittyvästä petoksesta (myös perusteeton väite). Powellin tulkinta tuoreesta rikostutkinnasta oli se, että kyseessä on puhtaasti poliittinen painostus: koska Fed ei ole taipunut Powellin johdolla Trumpin vaatimuksiin alentaa nopeasti ja reilusti ohjauskorkoa, on hallinto rangaistukseksi tästä keksinyt syytökset väärinkäytöksistä. Vaikka reaktioaika on vielä lyhyt, toistaiseksi tämäkään hyökkäys keskuspankkia kohtaan ei ole saanut aikaan merkittävää markkinareaktiota. Kuten viime vuonna uutiskirjeessäni kirjoitin, liberaalia valtiota ja demokratiaa vastaan hyökkääminen ei ehkä kuitenkaan ole kapitalismissamme sellainen asia, johon rahoitusmarkkinoilta kannattaisi odottaa isoa reaktiota. Siinä mielessä ei olisi yhtään yllättävää, että myös keskuspankin itsenäisyyden vieminen tapahtuisi ilman rankaisua.

Vuoden 2026 osalta keskuspankkikysymyksen tekee entistä kiinnostavammaksi se, että Powellin kausi päättyy toukokuussa, jolloin aloittaa uusi Trumpin nimeämä pääjohtaja. Tässä mielessä nyt nähty painostus saattaa olla merkkinä tuohon pestiin ehdolla oleville (ainakin Kevinit), että presidentin pillin mukaan on mentävä. Toisaalta ehkä mitään merkkejäkään ei tarvitse antaa, jos vain nimittää keskuspankin johtoon sopivan henkilön, jonka johdolla Fed:n johtokunta alistetaan presidentin haluaman korkopolitiikan toteuttajaksi. Nythän Trumpin vuoden 2025 lopulla vapautuneeseen keskuspankin johtokunnan paikkaan nimittämä Stephen Miran on jo esittänyt reilusti muiden päättäjien mielipiteistä eroavia kantoja oikeasta korkotasosta. Eikö siinä ole oikea mies tehtävään?

Keskuspankkikapitalismin (kapitalismin institutionaalinen vaihe) näkökulmasta keskuspankin itsenäisyyteen kajoaminen on tietysti myös erittäin kiinnostava kysymys, jota uutiskirjeessä on aiemminkin käsitelty. Onhan se ollut perusteena ja jopa syynä sille, että rahapolitiikan rooli on 1990-luvun jälkeen jatkuvasti lisännyt merkitystään suhteessa finanssipolitiikkaan ja että siitä on tullut näin ollen makrotalouspolitiikan tärkein väline. Tälläkin tavalla Trumpin toimet Fediä kohtaan perustelevat keskuspankkikapitalismin kuolemaa, joskin on mahdollista, että jatkossa presidentin johdolla toteuttava rahapolitiikka on vielä nykyistäkin suuremmassa roolissa makrotalouspolitiikan kehikossa. Vapaiden teknokraattien sijasta rahapolitiikkaa käytteleekin nyt mahdollisesti autoritaarinen hallinto tai sen ohjailemat teknokraatit.

Vuodenvaihteen jälkeen olemme nähneet myös hyvin ikävällä tavalla, että liittovaltio on jatkossakin valmis koviin toimiin maahanmuuton estämisessä ja maahanmuuttajien karkottamisesta maasta. Tämän politiikan patoamisyrityksistä näyttää tulevan hetki hetkeltä vaarallisempaa. Tällä tavalla reaalitalouden perusteisiin, tässä tapauksessa työvoiman määrään, ollaan valmiita asettamaan jatkossa rajoituksia, jos ideologiset syyt (rasismi, maahanmuuttovastaisuus) tätä vaativat. Voidaankin olettaa, että myös muussa talouspolitiikassa tai talouteen laajalti vaikuttavassa politiikassa Trumpin hallinnon mielihalut tulevat jatkossa vaikuttamaan entistä enemmän. On kyseessä sitten sosiaaliturva, julkiset palvelut, kansalaisyhteiskunnan tai tutkimuksen tukeminen tai monet muut makrotalouteen sekä määrällisesti että laadullisesti lyhyellä ja pitkällä aikavälillä vaikuttavat toimet, mikään ei enää jatkossa ole tällaiselta päätöksenteolta turvassa. Toisaalta sitten taas esimerkiksi veronalennuksia rikkaille tai muita kansantaloudellisestikin merkittäviä omien viiteryhmien asemaa parantavia päätöksiä ollaan valmiita ajamaan läpi nopeastikin ja laajassa mittakaavassa. Tällä tavalla myös finanssipolitiikasta voi tulla huomattavasti rajumpaa, kuin mihin olemme viime vuosikymmeninä tottuneet. Jopa vuosien 2020-2023 koronaelvytys sekä Joe Bidenin hallinnon IRA-ohjelmat voivat jäädä vertailussa pieniksi, kun Trumpin hallinnosta aletaan kunnolla tuutata dollareita valitulle kansalle.

Autoritaarisessa kapitalismissa kaikki on aggressiivisempaa, todennäköisesti myös makrotalouspolitiikka ja rahoitusmarkkinoiden tukeminen. Siksi finanssikapitalismi voi sopia saumattomasti osaksi autoritaarisen hallinnon määrittämää poliittista taloutta. Se voi ottaa sieltä oman paikkansa, jatkaa olemistaan entiseen tapaan voittomotiivien ja eläimellisten vaistojen ohjaamana, mutta turvallisesti autoritaarisen hallinnon siipien suojassa. Ehkä tämä käänne manifestoi sen vanhan viisauden, jonka mukaan rahalla ei ole moraalia. Pääoman kasaamisen logiikka toimii hyvin monenlaisissa taloudellis-yhteiskunnallisissa konteksteissa.

Kun jonkinlaiset suuntaviivat lähitulevaisuuden institutionaaliselle kehitykselle ja sen seurauksena muodostuvalle kapitalistiselle mallille on tässä luotu (ehkä osin kuluvan vuoden 2026 ylitse mennen), on mahdollista mennä uutiskirjeen perinteitä noudattaen ennakoimaan sitä, millaiselta rahapolitiikka ja finanssipolitiikka läntisissä talouksissa näyttävät vuonna 2026 ja millaiseksi rahoitusmarkkinoiden kehitys sekä reaalitalouden kehitys näiden myötä muodostuvat — toki myös vaikutukset toiseen suuntaan ovat mahdollisia, eli talouskehitys voi aiheuttaa muutoksia politiikassa. Aloitetaan tarkastelu rahapolitiikasta, jota jo hieman edellä sivuttiin ja siirrytään sitten finanssipolitiikan näkymien kartoitukseen.

Rahapolitiikka vuonna 2026

Heti alkuun on tehtävä selväksi, että päätin seuraavassa ennakoinnissa esittää vain yhden vuosiskenaarion, jota nykyisessä epävarmassa maailmassa pidän kaikkein todennäköisimpänä. Sitä, kuinka todennäköinen se lopulta on ja miltä reunoilta sen perusoletukset tulevat pahiten murenemaan, en kovin paljon analyysissani pohdi. Yhden selkeän ja sisäisesti johdonmukaisen skenaarion esittämisessä on kuitenkin se houkutteleva piirre, että vuoden lopuksi voi katsoa taaksepäin ja arvioida helposti, kuinka ennusteen kanssa kävi (vrt. tämän tekstin johdanto).

Mennään suoraan asiaan ja kerrotaan, mitä rahapolitiikassa tapahtuu kapitalismin ydinmailla Yhdysvalloissa ja Euroopassa vuoden 2026 aikana. Totta kai tämä tarkastelu tulee aloittaa Yhdysvalloista, jossa poliittinen paine rahapolitiikan linjan muuttamiselle on suuri ja myös taloudelliset olosuhteet saattavat piankin antaa aihetta keskuspankin ronskeille toimille. Tässä minulla on mielessäni tietysti Trumpin hallinto sekä tekoälykupla ja sen puhkeaminen.

Vuoden alussa rahoitusmarkkinoilla odotetaan rahapolitiikkaan vain hyvin vähäistä keventymistä, sillä markkinat hinnoittelevat ohjauskoron edelleen 3 prosentin tasolle vuoden loppuun mennessä. Tämän arvauksen taustalla on nähdäkseni kaksi oletusta: 1) Trumpin hallinto tulee ajamaan taloutta kuumana sekä finanssi- että rahapoliittisin toimin, 2) tekoälykupla ei puhkea vuonna 2026. Näistä olen itse taipuvainen hyväksymään ensimmäisen, mutta en jälkimmäistä, minkä vuoksi talouden kuumana pitäminen tulee edellyttämään keskuspankilta railakkaampaa ohjauskorkojen alentamista.

Oma arvaukseni onkin, että vuoden 2026 lopulla Fed:n ohjauskorko on jossain 1 ja 2 prosentin välimaastossa. Tietysti tässä auttaa se, että syksyllä keskuspankin puikoissa on jo Trumpin nimittämä pääjohtaja, jolta ei tarvitse varmaankaan kamalasti anella kevyempää rahapolitiikkaa rahoitusolosuhteiden markkinaehtoisesti kiristyessä. Ja sen näen tosiaan olevan seurausta tekoälyhuuman kääntymisestä tekoälyrealismiin. Olen vuoden lopun ajan lukenut ja kuunnellut kaikki kuumat ja vähän viileämmätkin otot tekoälykuplasta ja päätynyt niiden pohjalta tulokseen, että buumin huippu oli vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla. Nyt kyse on enää siitä, millä vauhdilla korjausliike tästä eteenpäin menee läpi rahoitusmarkkinoiden. Ongelma, jota ei voida kiertää on se, että yhtiöiden arvostukset suhteessa tekoälyn nopeasti tuottamiin reaalitaloudellisiin tulovirtoihin ovat irtautuneet liiaksi toisistaan. Kun investointivaihe (ennen kaikkea datakeskuksiin) väistää tämän ja ensi vuoden aikana, tapahtuu tekoälyyn liittyvillä toimialoilla paljon ikäviä asioita. Vaikka subprime-kriisin kaltaista dominoefektiä tällä kertaa tuskin nähdään, nähdään riittävästi, jotta rahoitusolosuhteet alkavat kiristyä Yhdysvalloissa, millä sitten on jarruttava vaikutus talouteen yleisesti. Silloin keskuspankin reagointi rahapolitiikan kevennyksellä olisi ollut vanhassa keskuspankkikapitalismin regiimissäkin selvä juttu ja autoritaarisen finanssikapitalismin regiimissä se on vielä selvempi.

Uskon, että myös EKP ja Bank of England Euroopassa tulevat seuraamaan Fed:n nopeita koronlaskuja jossain mitassa, sillä tekoälybuumin väistäminen vaikuttaa negatiivisesti myös Euroopan rahoitusolosuhteisiin sekä reaalitalouteen. Monet luvatut investoinnit saattavat vielä peruuntua ja kokonaiskysynnän heikentyminen saattaa alkaa vetää Euroopankin talouksia alaspäin jo vuoden 2026 aikana. Paljon sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa riippuu siitä, kuinka nopeasti tilanne työmarkkinoilla alkaa heikentyä. Toistaiseksi työmarkkinat ovat olleen molemmilla talousalueilla hämmentävän kestäviä, vaikka vuoden 2025 aikana työttömyys Yhdysvalloissa kääntyikin pieneen kasvuun. Euroopassa ainoastaan Suomessa työttömyyden kasvu on oli vuonna 2025 kovaa, mutta muissa maissa kehitys on ollut selvästi parempaa. EU:ssa onkin nähty ennätysalhaisia työttömyysasteita. Yleensä nimittäin työmarkkinoiden hyvä tilanne on viimeinen ankkuri rahapolitiikan keventämisen tiellä. Ja edelleen edellisiin huomioihin palaten, Trumpin hallintokaudella tämä ankkuri saattaa olla pohjassa entistäkin huonommin kiinni.

Finanssipolitiikka vuonna 2026

Trumpin hallinnon läpi runttaama Big Beautiful Bill -budjettilaki määrittää lähivuosien Yhdysvaltojen finanssipolitiikan linjan. Tämänhetkisten arvioiden mukaan näyttää siltä, että lakipaketin tuloksena Yhdysvaltojen finanssipolitiikka olisi tulevat vuodet neutraalia tai hieman kiristävää. Vaikka hyvätuloisten veroetuja on jatkettu, julkisten menojen leikkaukset muun muassa sosiaaliturvaan syövät paketin elvyttävän vaikutuksen. Mikäli siis Trumpin hallinto ei republikaanipuolueen kongressiedustajien tuella ei uusia elvyttäviä talouspaketteja aja läpi, nyt tehdyillä päätöksillä ei varsinaisesti vielä mennä kuuhun. Monet sijoittajat kuitenkin tuntuvat odottavan, että tarpeen tullen iso sinko laulaa ja siten finanssipolitiikan positiiviseen kasvuvaikutukseen voidaan vakaasti luottaa.

Itsekään en oikeastaan ole tästä näkemyksestä eri mieltä ja uskon, että jos reaalitalous viilenee vuoden 2026 aikana voimallisesti, myös finanssipoliittista elvytystä tullaan loppuvuodesta näkemään. Kuitenkin ajattelen niin, että Trumpin päänsisäisessä maailmassa rahapolitiikan keventäminen on ensisijainen reaktio talousongelmien ilmestymiseen. Niinpä kuluvana vuonna finanssipolitiikan linjan muutos ei vielä ehdi vaikuttaa reaalitalouteen, vaikka se vuoden toisella puoliskolla tapahtuisikin. Toki yhdessä rahapolitiikan keventämisen kanssa elvytyspaketeilla voidaan vaikuttaa nopeasti rahoitusolosuhteisiin ja pumpata pörssikurssit jälleen nousu-uralle. Siinä mielessä makrotalouspolitiikan positiivinen yhteisvaikutus voi ollakin vuoden 2027 alkaessa erittäin keskeisessä roolissa Yhdysvaltojen talouden kannattelussa. Eli kun työmarkkinoilla tapahtuu negatiivisia asioita läpi vuoden 2026, finanssipolitiikasta tehdään vähitellen elvyttävämpää ja seuraavina vuosina työllisyystilanne taas elvytyksen myötä Yhdysvalloissa paranee. Vähitellen työmarkkinoilla alkaa näkyä myös Trumpin hallinnon tiukka maahanmuuttopolitiikka, joka osaltaan voi vaikuttaa sekä työllisyysasteiden että työttömyysasteiden kehitykseen. Ehkäpä jopa siinä määrin, ettei kysynnänsäätelyllä tarvitse tehdä niinkään paljon korkeiden työllisyysasteiden saavuttamiseksi. Toisaalta sitten taas Trumpin tullipolitiikan vaikutukset saattavat osua tänä ja ensi vuonna juuri reaaliseen kulutuskysyntään, mikä taas korostaa entistä elvyttävämmän finanssipolitiikan tarvetta.

Euroopassa finanssipolitiikan elvyttävyyden päivät näyttävät tulleen luetuiksi. Koronaelvytyksen ja puolustusvarautumisen jälkeen EU:n talouspoliittiset säännöt on jälleen aktivoitu ja vähitellen ne alkavat kääntää finanssipolitiikan linjaa kiristäväksi. Kuitenkin vielä vuonna 2026 EU- ja euromaiden finanssipolitiikka on kokonaisuudessaan neutraalia eli merkittävää jarrua talouskasvulle sekä työllisyyden kehitykselle ei budjettipolitiikasta pitäisi tulevina kuukausina syntyä. Isossa-Britanniassa ollaan finanssipolitiikan kiristämisessä askel edellä, minkä seurauksena saarivaltion taloudellinen kehitys todennäköisesti jää entisestään muun Euroopan vauhdista. Tämän vuoksi myös Bank of Englandin rahapolitiikka saattaa keventyä nopeammin kuin EKP:n, mille Fed:n koronlaskut tekevät tarvittavaa tilaa.

Mikäli Yhdysvaltojen suhdanne ja globaali talous horjuvat jo vuoden 2026 alkupuolella, EU:ssa ja Isossa-Britanniassa ei välttämättä ole samanlaista valmiutta kuin Yhdysvalloissa muuttaa finanssipolitiikan linjaa. Ennen kaikkea ideologiset pidäkkeet, mutta myös sovitut säännöt ja byrokratian jäykkyys EU:ssa ja euroalueella tekevät reagoinnista hidasta. Tässä mielessä autoritaarinen finanssikapitalismi Yhdysvalloissa toimii huomattavasti tehokkaammin — koska siellä autoritaarisuuteen on suhtauduttu toistaiseksi Eurooppaa vakavammin.

Yhteenvetona: finanssipolitiikka Yhdysvalloissa ja Euroopassa on vuonna 2026 neutraalia tai reagoiden elvyttävää ja jälkimmäisessä tapauksessa Yhdysvaltoihin painottuen. Valitettavasti näyttää melko selvältä, että elvytyksen tilanteessa elvytysrahoja ei tulla sijoittamaan varsinaisesti pitkän aikavälin kestävyyttä rakentaviin kohteisiin, vaan pikemminkin autoritaarisen finanssikapitalismin ensimmäistä määrettä vahvistaviin toimintoihin, materiaalitaloudellisesti fossiilikapitalismin pönkittämiseen ja sosiaalisesti eriarvoisuuden kasvattamiseen. Jos keskuspankkikapitalismin aikakaudella investointeja voitiin vielä jonkinlaisella tehokkuudella ohjata vihreisiin investointeihin, hyvinvointipalveluihin sekä sosiaaliturvaan, uudessa kapitalismin vaiheessa tällaiset laadulliset suunnat tuntuvat koko ajan kaukaisemmilta.

Johtopäätökset

Tämän uutiskirjeen tärkein uutinen on: keskuspankkikapitalismi on kuollut! Toisin kuin aiemmin odotin, tämä ei tapahtunut liberaalin maailmanjärjestyksen sisällä makrotalouspolitiikan perusperiaatteiden muuttumisen kautta, vaan keskuspankkikapitalismin tuhosikin siirtymä ulos liberaalista maailmasta. Elämme nyt autoritaarisessa finanssikapitalismissa, joka koko ajan vahvistaa perusteitaan niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Vaikka poliittiset tendenssit voivat vielä kääntyä ja oikeusvaltio-hyvinvointivaltio voi tehdä vastaiskun, uskallan kuitenkin ennustaa, että nykyiset tendenssit ovat riittävän voimakkaita tällaisen kapitalismin muodonmuutoksen (uuden aikakauden) julistamiselle. Toisin sanoen kun ollaan vauhtiin päästy, niin sitten rullataan.

Uutiskirjeen perinteistä kiinni pitäen esitin kirjeessä myös skenaarion vuoden 2026 makrotalouspolitiikasta, rahoitusmarkkinoiden kehityksestä ja makrotaloudellisesta kehityksestä (keskuspankki)kapitalismin ydinalueilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ehkä keskeinen opetus tästä harjoituksesta on lopulta se, että myös autoritaarisessa finanssikapitalismissa makrotalouden lainalaisuudet pitävät kutinsa, eikä poliittisen järjestelmän murros välttämättä muuta paljoakaan makrotalouspolitiikan saralla. Autoritaarisuus voi jopa tehdä esimerkiksi suhdannepolitiikasta tehokkaampaa!

Pidemmän päälle tällainen on kuitenkin laiha lohtu. Oman yhteiskunnallisen analyysini keskeinen tulema on tällä hetkellä, että mikäli ihmiskunta aikoo vastata ekologisen kriisin haasteeseen, säilyttää säälliset elinolosuhteet itselleen ja kanssaeliöilleen, autoritaarinen harppaus on harppaus väärään suuntaan. Kapitalistisen voitontavoittelun näkökulmasta ongelma ei kuitenkaan ole tuon näköinen. Niin kauan kuin autoritaariset hallinnot jättävät rahoitusmarkkinat, superrikkaat ja muut pääomapiirit rauhaan, sopuisa yhteiselo voi jatkua demokratian vastaisten tahojen ja rahamotiivein toimivien kesken. Tai toki materiaalisten olosuhteiden rapautuminen lopulta lopettaa tämän leikin. Mutta hyvän tulevaisuuden kannalta silloin voi olla jo liian myöhäistä.

Tällä kertaa en lopeta vuosiennustetekstiäni toivotukseen “kaikesta huolimatta hyvää uutta vuotta!” Sen sijaan sanon: jatketaan kamppailua kestävän tulevaisuuden puolesta!